Kerran oli kello nuori niin kuin mummokin, Mutta siitä kauan on jo, kauan tietenkin, Kello raksuttaa mennyttä aikaa (”Mummon kaappikello”, Matti Louhivuori)
(Otteita Münchenin turvallisuuskokouksen uutisista 17.2.2019):
Jumissa ollaan, vaikka kovasti toista vakuutetaan. Äänensävy on kova – puolin ja toisin.
Merkel pyysi Kiinaa mukaan neuvottelemaan siitä, miten Yhdysvaltain ja Venäjän väliselle ja molempien maiden irtisanomalle keskimatkan ydinaseita rajoittavalle INF-sopimukselle saataisiin jatkoa.
Presidentti Sauli Niinistö haluaisi Euroopasta alueen, jolle ei jatkossa sijoiteta keskipitkän matkan ydinaseita, vaikka ne kieltävä INF-sopimus romuttuisi.
Viljo Vähänen valitti aamulla Ryssänkärjessä, jonka kirkas talviaurinko oli jo ehtinyt valloittaa, ettei hän millään päässyt irti mummon vanhan kaappikellon sävelestä, kun hän luki Hesarista uutisia Münchenistä, jonne maailman eliitti oli kokoontunut ihmettelemään, minne kylmän sodan rauhalliset vuodet olivat yht’äkkiä kadonneet ja taivaanranta oli peittynyt uuden sodan uhkaavista pilvistä.
”Aika on armoton. Se leikkaa jokaiselle nykyihmiselle oman palasensa elämänlangasta täysin riippumatta asianomaisen syntymäajasta tai –paikasta, ihonväristä taikka sukupuolesta. Jokainen joutuu tyytymään omaan palaseensa. Valitusoikeutta ei ole kenelläkään.”
”Kello raksuttaa mennyttä aikaa. Kellon tehnyt oli käsi vaarin: Onni pirtin täytti, tottakai. Näinhän se on. Jokaisella on omat muistonsa ja muistikuvansa menneestä ajasta.”
”Aika jättää omat jälkensä koko ihmiskunnan historiaan. Menneisyyteen. Niitä jälkiä jokaisella on oikeus katsella omalla tavallaan. Yksin tai yhdessä muiden kanssa. Tai olla katsomatta, jos siltä tuntuu.”
Ei kultainen nuoruus jää unholaan, vaan muistoissa jälleen sen luokseen saan.
”Tässä tapauksessa (Münchenin uutisissa) mieltäni jäi vaivaamaan ajatus, että niissä hiihdeltiin menneen talven lumilla. Vanhat yöpakkaset olivat kovettaneet ne teräshangiksi. ETYK, START, IMF … Latuja oli ristiinrastiin. Sen kaikki näkivät ja tiesivät.”
”Mutta nyt (yllättäen?) hanget alkoivat pettää. Pelättiin, että kylmän sodan aikaiset turvallisuusrakenteet alkaisivat murentua. Puheisiin tuli syvyyttä, särmää ja uusia ulottuvuuksia. Ehkä myös pelkoa ja epävarmuutta.”
”Se ei välttämättä ole laisinkaan huono asia. Menneen talven lumilla on syytäkin liikkua varovasti ja valppaasti. On hyvä tarkkailla, ettei uusille hangille ilmesty elefantteja, jotka eivät ymmärrä, että porsliinikaupassa voi väärä töräyskin aiheuttaa vahinkoa ja väärä askel todellista tuhoa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti