Vaalipäivänä tein treffit Viljo Vähäsen kanssa Pataässään, Kruununhaan vanhaan peruskapakkaan Mariankadulla. Muistan paikan erityisesti 1980-luvulta, jolloin jouduin vierailemaan aika usein sosiaali- ja terveysministeriössä, parin korttelin päässä. Silloin käytiin muutamia kertoja erilaisissa kokoonpanoissa myös Pataässässä. Ajattelin, että voisimme Viljon kanssa verestää muistojamme ja arvailla, mihin suuntaan Suomi-niminen kansakunta oli eduskuntavaalien jälkeen menossa. Tulokset eivät tietenkään olleet vielä tiedossamme. Ilma oli sakeana arvauksista ja gallupeista.
Keskustelustamme ei kuitenkaan tullut yhtään mitään.
Jo kaukaa näin, että kapakan ulkopuolella seisoi epämääräinen porukka tupakalla. Heidän joukossaan oli pari isokokoista portsaria rintakaluunoineen. He vaikuttivat moottoripyöräjengin henkivartijoilta. Ihan pelottavilta.
Kauppatorin suunasta oli tulossa partiolaisten lippukulkue, jota joku oli ohjaamassa Hallituskadulle ja Senaatintorille päin. Kärjessä marssi johtajia nimikyltin ja oman lipun takana. Innostuneet lapsukaiset toistelivat rytmikkäitä nuotiohuutojaan. Olin kävellyt keskustansuunnasta Kruununhakaan ja nähnyt, kuinka Aleksanterin patsaan ympärille oli kokoontumassa satoja joukkueita, jotka selvästikin valmistautuivat suureen juhlakulkueeseen. Olivat ilmeisesti sopineet siitä, että kokoontumismarssin Senaatintorille voi tehdä jokainen partio omalla tavallaan ja omasta suunnastaan. Niinpä kotisaareni piskuinen Lauttapartio marssi ihan yksinään, ryhdikkäästi Aleksia pitkin määränpäätään kohti.
Kontrasti Pataässän porukan ja partiolaisten välillä oli hämmentävä.
Varsinaisesti se räjähti silmille vasta kun pääsin sisälle kapakkaan.
Oli sunnuntai ja keskipäivä. Pataässä oli tupaten täynnä. Oli nuorempia ja vanhempia. Yksinäisiä ja ryhmiä. Tyhjiä pöytiä löytyi vain parin postimerkin kokoisen tanssilattian ympäriltä. Puheensorinasta ei saanut mitään selvää, koska karaokelaulajat olivat täydessä vauhdissa ja täydessä tinassa!
Tuli mieleen, että olen tainnut pudota tämän porukan kelkasta jo vuosia sitten. Hauskaa kaikilla tuntui kuitenkin olevan. Niinpä minäkin otin yhden Sandelsin nelosen ja istahdin sen kanssa tanssilattian reunalle. Joku kävi örisemässä jotakin, mihin yritin vastata ystävällisesti.
Olin etuajassa ja Viljo taisi olla hieman myöhässä. Odottelin kaikessa rauhassa ja katselin ympärilleni. Napostelin hiljalleen Sandelsiani ja odotin Viljoa. Kerrankin tuntui siltä, että tupakkalaki oli oikeassa. Pataässän ilma oli suorastaan raikasta! Vanhaan aikaan se olisi sinertänyt savusta.
Kun Viljo astui sisään, päätimme heti, ettei tämä ole se paikka, jossa voisi parantaa maailmaa, koska kuulin hädin tuskin omaa ääntäni. En ehdottanut Viljolle edes Sandelsia, vaan päätimme vaihtaa heti paikkaa ja pujottauduimme tupakoitsijoiden ja portsareiden läpi ulkoilmaan.
Itse asiassa olin houkutellut jo viikko sitten Viljon Mariankadun toiselle puolelle, Ritarihuoneelle, jossa Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys, HNMKY, esitti Kevään Säveliä. Pataässän karaoke oli tarkoitettu vain preludiksi, alkusoitoksi. Sitä Viljo ei siis ehtinyt kuulla, mutta minulle se oli kyllä melkoinen järkytys. Hieman nieleskelin kyllä hymyäni Ritarihuoneellakin, kun "nuorten miesten" seniorikuoron enemmistön muodosti kahdeksaakymmentä vuotta lähenevät, harmaahapsiset ladyt ja pienen sekakuoronkin keski-ikä taisi olla reippaasti yli 70 vuotta. Tenoreita oli kaksi ja bassoja yksi. Loput naisia. Sinfoniaorkesteri soitti kyllä ihan nautittavasti Sibeliusta.
Emme palanneet Viljon kanssa Pataässään, vaan päätimme siirtää vaalianalyysimme myöhempään ajankohtaan ja rauhallisempaan paikkaan.
Tämä vaalipäivän episodi oli mielessäni, kun tapasin Viljon uudelleen eilen, kiirastorstain aattona, seitsemän korvilla. Menimme sisään ravintola Kaislaan Vilhonkadun puolelta. Viljo halusi esitellä "kunnon olutta" ja odotin mielenkiinnolla, mitähän se mahtoikaan olla. Pian se selvisi: Sierra Nevada Torpedo Extra IPA. Häkellyttävä tuttavuus!
Paikka oli kyllä rauhallisempi kuin Pataässä eikä siellä hoilattu karaokea, mutta väkeä oli paljon paikalla ja puheensorina sen mukaista.
Kirjaan tähän vain pienen osan Viljon monologia:
"Vaali-iltana tein itsekin veikkauksen Hesarin perässähiihtäjän toivomuksesta, vaikka en lähettänytkään sitä eteenpäin. Esitin kolme vaihtoehtoa. Mielestäni vakavimmassa veikkasin persuille 17 paikkaa. Ajattelin, etteivät he voi ylittää Vennamon shokkia. Hurjimmassa panin heille numeron 26 ja muistelin, että joku hullu oli veikannut niiden saavan yli 35 paikkaa. Nyt vähän nolottaa, vaikka viime vuosien veikkaukseni ovat kyllä menneet monta kertaan täysin pieleen. Luulin jopa, että Väyrysestä olisi tullut Lahdessa Kepun puheenjohtaja! Oli kuitenkin vaikeaa sulattaa, että kaksinkertaisen politrukin kaveri ei ymmärtänyt, mitä soinilaisuus tarkoittaa tänä päivänä. En nähnyt, että kyseessä oli vielä suurempi protesti kuin vuoden 1970 eduskuntavaaleissa, jolloin "kansa tiesi" lopputuloksen. Luulenpa, että Timo Soini oli tällä kertaa ainoa, joka uskoi siihen, että persuista voisi todellakin tulla suurin puolue ja että hän itse ryhtyisi vetämään hallitusneuvotteluja. Vähällähän se oli toteutua!
Nyt olen ehtinyt hieman rauhoittua ja sulatella omaa surkeuttani. Päällimmäisenä on ajatus, että tässä on jotakin pielessä.
Nyt ymmärrän, että Timo Soini on ollut vain ukkosenjohdatin. Muistelen lukeneeni jostakin, että salama iskee tosiasiassa alhaalta ylöspäin ja että varsinainen jännite, joka purkautuu, onkin maankuoressa eikä pilvissä. Tässä saatan olla väärässä, mutta näin ajatellen todellinen jännite onkin peruskalliossa, "kansan keskuudessa" ja että "ulkoiset voimat" (pilvet) vain kiihdyttivät jännitteet räjähdyspisteeseen.
Tämä johtaa ajattelemaan, ettei kaikkea sitä, mitä persu-ilmiöön sisältyy ole laisinkaan ehditty analysoimaan ja että Timo Soini voi itse asiassa olla paljon vaarallisempi kuin miltä hän nyt näyttää.
Tällä ei kuitenkaan rohkene väittää, että hänessä piilisi jonkinlainen pikku-Hitler. Niin paha tilanne ei sentään ole.
Sen sijaan jo nyt alkaa näyttää siltä, että jälkijäristysten aalto (kuten Japanin taannoisessa maanjäristyksessä) saattaa olla tulollaan ja että se tuottaa vielä tuskaa ja kärsimystä kaikissa yhteiskunnan kerroksissa.
Soinin porukka on tosiasiassa nostettu eduskuntaan poliittisesta pystymetsästä. Soini itse on kyllä vankka kuin kelohonka, mutta mitä me tiedämme muusta porukasta? Emme juuri mitään!
Silti kaikki on tapahtunut tasatarkkaan perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisessa järjestyksessä. ETYJ:n vaalitarkkailijoilla ei pitäisi olla mitään huomauttamista tässä suhteessa. Vakuuttavin tosiasia meidän vaalijärjestelmämme oikeudenmukaisuudesta tai ainakin toimivuudesta on siinä, että persut saivat vähintään yhden kansanedustajan jokaisesta vaalipiiristä (paitsi eivät tietenkään Ahvenanmaalta).
Ja mikä tärkeintä - eduskuntaan valitut kansanedustajat edustavat Suomen kansaa, vaikka he eivät olekaan pienoiskuva Suomen kansasta. Perustuslain 27§:n mukaan "eduskuntavaaleissa on vaalikelpoinen jokainen äänioikeutettu, joka ei ole vajaavaltainen". Kaikki ovat siis tasa-arvoisia Suomen kansalasia. Sitä sovi unohtaa.
Mutta tulkinnat siitä, mitä persut ovat perusolemukseltaan ja mitä he (taikka ainakin eräät heistä) ovat puolueen nimissä sanoneet, ovat jo nyt hajallaan kuin Jokisen eväät.
Kaksi teemaa on noussut pintaan: kieliriita ja natsionalismi.
Virallisesti kaksikielisessä massa pitäisi ymmärtää ja osata puhua molempia kieliä, suomea ja ruotsia. Se on rikkaus eikä rasite. Tätä eivät persut näytä sulattavan. Pakkoruotsista on tullut heille kirosana, jonka sirautetaan saarnastuolista kovin herkästi. Sitä paitsi persujen kuularuiskun tähtäimeen on nyt nostettu maamme ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto. Perustelut ovat taloudellisia, mutta tendenssi on selvä. Se ei tiedä hyvää.
Ulkomailtakin on jo alkanut kuulua kummaa kuminaa, erityisesti entisten kasvinkumppaneiden, Ruotsin ja Saksan suunnalta. Saksalaiset pelkäävät, että "tosisuomalaisten" (Partei Wahren Finnen) voitto vaarantaa Euroopan yhtenäisyyden ja johtaa ketjureaktioon muissa maissa. Der Spiegel siteeraa "oikeistopopulistien johtajaa" Timo Soinia: "Me olemme olleet liian pehmeitä Eurooppaa kohtaan. Nyt sen on muututtava."
Ranskassa puhutaan (kuten olet kirjoittanut) "äärioikeiston uhosta". Natsionalismi nostaa päätään. Sekään ei tiedä hyvää. Sen sijaan on hyvä muistaa, että suurimman puolueen nimi on Kansallinen Kokoomus. Riittäisikö se pehmentämään soinilaisten iskua?"
Viljo Vähänen lupasi tarjota seuraavalla kerralla kolme vuottaa vanhaa barley winesia, jota on kypsytetty 15 kuukautta Calvados-tynnyrissä. Jos se ilmestyy Suomen markkinoille.
Silloin meillä on jo uusi hallitus. Ja uusi ulkoministeri?
