Viljo Vähänen palasi Kreikasta myöhään eilen illalla. Helteinen päivä oli taittumassa kesäiseksi yöksi, kun istuimme Ryssänkärjen kallioilla katsomassa auringon hiljaista vaipumista. Lokit varoittelivat vielä poikasiaan, jotka ne olivat komentaneet rantaheinikkoon. Samanaikaisesti Kettu Repolainen odotteli ilta-ateriaansa jossakin varjoisessa kolossa.
- Menin etsimään oraakkelia, Viljo aloitti. - Kreikan tilanne on kiristynyt sellaiseen solmuun, ettei arkijärki enää riitä sen avaamiseen. Ajattelin, että kyselisin neuvoa entisiltä jumalilta.
- Jaha, pistin heti väliin. - Sinä siis väität, että pystyt ylittämään noin vain aikarajoja. Lensitkö sinne Nils Holgerssonin seurassa?
Viljo ei hätkähtänyt. Hän oli jo tottunut siihen, etten muistanut, mitä oli tapahtunut savusaunassa vuosia sitten, jolloin hän oli kertaalleen kuollut. Hän katsoi vain hetken peilityynelle ulapalle, jossa pörisi joku pikkuinen moottorivene, ja vastasi rauhallisesti: "En. Kyllä minä lensin Ateenaan ihan tavallisella vuorokoneella."
Puhuimme aika pitkään kreikkalaisista ja kreikkalaisesta mytologiasta, mieliaiheestamme. Viljo ei ollut välittänyt kertoa minulle, milloin hän lähti Kreikkaan eikä myöskään, milloin hän palaisi. Hän vain soitti lentokentältä ja toivoi, että tapaisimme "mahdollisimman pian", joten sovimme, että treffataan Humauksen majalla "heti", mikä tarkoitti muutamaa tuntia.
- Muistathan, miten Delfoi syntyi. En välittänyt käydä nykyisessä turistikeskuksessa, jossa ei ole enää jälkeäkään mytologiasta, vaan etsin alkuperäisen Kastrin kylän jälkiä. Muistin, että joku kristitty keisari oli lakkauttanut Delfoin oraakkelin ajanlaskumme alkupuolella ja että sen jälkeen pyhäkön alue oli vuosisatojen kuluessa raunioitunut täysin. En siis olettanut, että Kastristakaan olisi mitään jäljellä. Sen sijaan Parnassos-vuori oli kyllä edelleen paikallaan. Se seisoi keskellä muinaista Fokiksen maakuntaa.
Viljo oli selvästi innoissaan. Hän kertoi aikoneensa ensin kiivetä Olympokselle, mutta luopuneensa ajatuksesta jo lentomatkalla eikä hän lopulta yrittänyt kiivetä Parnassoksellekaan. Väitti olevansa jo "liian vanha sellaisiin urheilusuorituksiin".
- Aikoinaan Delfoi oli maailman napa. Kreikkalaisessa mytologiassa kerrotaan sen synnystä tarina, joka nousee nyt mieleen, kun Ateenan mellakat ovat pääuutisia ja lähes joka päivä jännitetään millaisin äänestysnumeroin pääministeri Georgios Andreas Papandreu selviää parlamentissa. Siellähän on järjestelmä, jota kohti meilläkin ollaan menossa. Pääministeri hallitsee sinisessä puvussaan julkisuutta, presidentin nimi - Karolos Papulias - ei edes vilahda missään.
- Jätetään suomalainen päivän politiikka nyt väliin, pääsin sanomaan, kun Viljo mietti hetkisen. - Palataan siihen joskus toisten, ehkä piankin, kun Niinistö astui nyt virallisesti taisteluareenalle.
- Tarinan mukaan pääjumala Zeus laski lentoon kaksi kotkaa, yhden kummaltakin maailman laidalta, toisen idästä ja toisen lännestä. Paikkaan, jossa kotkat kohtasivat, Zeus heitti pyhän kivipaaden osoittamaan maailmannapaa. Niin syntyi yksi antiikin ajan tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista oraakkeleista. Juuri tuota oraakkelia läksin tapaamaan Kreikkaan! Minua kiinnosti erityisesti se, että Delfoissa palvottiin maan jumalatarta, Gaiaa, jonka pyhäkköä vartioi valtava käärme, Python. Ajattelin kysyä Delfoin oraakkelilta, mikä on se valtava käärme, jonka kuolettavassa puristuksessa nykyinen Kreikka on.
Tauko.
Olimme aikoinamme lukeneet Alf Henriksonin Antiikin tarinoiden molemmat osat. Tiesin, että Viljo osasi myös kreikkaa, joten hän oli tutustunut kreikkalaiseen mytologiaan myös alkukielellä. Hiljaisesta sopimuksesta päätimme nyt kuitenkin olla sukeltamatta Homerokseen tai Hesiodokseen. Viljo tiesi myös, että olen kiinnostunut jungilaisesta teoriasta, jonka mukaan antiikin myytit kertovat vain ihmismielen syövereistä, joista löytyy universaaleja arkkityyppejä.
Ryssänkärjessä yksi yö ei olisi riittänyt meille, jos olisimme jatkaneet siihen suuntaan. Niinpä pyysin, että Viljo kertoisi, millaisia ajatuksia hänelle oli syntynyt Kreikan-matkalla, jolla hän kertoi joutuneensa nieleskelemään kyynelkaasua Ateenassa ja välttelemään niin paikkoja, joissa kilpiensä taakse suojautuneet, mustat poliisijoukot, yrittivät väistellä ilmassa singonneita kiviä samalla, kun palokunnat yrittivät sammuttaa tulipaloja. Hän oli yrittänyt myös Acropolikselle, mutta sen olivat mielenosoittajat vallanneet eikä sinne ollut menemistä.
Mikä sai Kreikan ja kreikkalaiset näin kuohuksiin? Mitä Delfoin oraakkeli kertoi?
Viljo aloitti.
- Ei siihen tietenkään ole yhtä ja ainoaa syytä. Vuosituhantinen historia kietoutuu monimutkaisin säikein nykytilanteeseen. Siinä mielessä kreikkalaisella mytologiallakin on sijansa selitysten joukossa. Kreikka on ollut todellakin maailman napa siinä mielessä kuin Zeus tarkoitti lähettäessään kotkat ilmaan. Nykyäänhän me toki tiedämme, että muualtakin kuin vain Euroopasta löytyy "maailmannapoja" vaikka kuinka paljon. Tieto ihmislajin syntyhistoriasta ja elämästä maapallolla on nykytekniikan keskellä elävälle ihmiselle aika arkipäiväistä. Siitä on kuorittu pois suurin osa eurooppalaista mytologiaa. Silti pitäisi muistaa, että eurooppakeskeisyys saattaa osoittautua äärimmäisen tuhoisaksi koko ihmislajille.
Katselen asiaa nyt kuitenkin vain rajoittuneesta, eurooppalaisesta näkökulmasta ja yritän sijoittaa nykyisen Kreikan siihen.
Biologisen ja kulttuuriantropologian näkökulmasta katsottuna kreikkalaiset ovat säilyttäneet hämmästyttävällä tavalla homogeenisuutensa. Vaikka sisäisistä ristiriidoista on runsaasti esimerkkejä (Spartan ja Ateenan kilpailusta toisen maailmansodan jälkeiseen taisteluun "kommunistien" ja "demokraattien" välillä) kreikkalaiset ovat sitoutuneet yhtenäisesti ja vahvasti omaan maahansa ja omaan kulttuuriinsa. "Ulkopuoleinen" (Aleksanteri Suuri, Rooma, Turkki, Saksa) on aina koettu uhkaksi, jota vastaan "kansa" on noussut intohimoisesti.
Kysyin oraakkelilta, miksi Kreikka on nyt alistunut Atlantin takaisen taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen "ulkopuolisen" läsnäoloon. Onko siinä nähtävissä pääjumala Zeuksen Python?
Tauko.
Viljo näytti pohdiskelevan omaa kysymystään. Aivan kuin hän ei olisi halunnut ylittää kynnystä, jota Kreikkaa ympäröivät naapurivaltiot, toiset Välimeren maat, eivät ole rohjenneet tai älynneet tehdä, vaan puristaneet ongelman "harmittomaan" eurohäkkiin, siis vain taloudelliseksi kysymykseksi tai, kuten nyt sanotaan, "velkataakaksi".
- Kreikka joutui toisessa maailmansodassa saksalaisten miehittämäksi. Sen on täytynyt olla suuri järkytys juuri kreikkalaisille, Helleenien tasavallan kansalaisille. Suurempi ehkä kuin ranskalaisille.
Helposti unohdetaan, ettei toisen maailmansodan rauhaa ole vieläkään solmittu, vaan Eurooppa on tässä mielessä edelleen jaettu kahden zeuslaisen kotkan valtapiiriin. Ensin syntyi itäinen Warsovan liitto, sitten läntinen Nato. Niistä vain jälkimmäinen on nykyisin elossa. Nyt jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut tai että kaikki olisi vaipunut unholaan.
Kreikka, joka oli aikoinaan vapautunut ensin Rooman valtakunnan kuristuksesta ja sitten Osmaanien valtakunnan kurimuksesta ja julistautunut itsenäiseksi vuonna 1829, kiirehti toisen maailmansodan jälkeen (käytyään verisen sisällissodan) liittymään (vuonna 1952) Natoon ja hakeutuman aika pian (vuonna 1981) myös Euroopan yhteisön (EYn) jäseneksi.
Näin Kreikka tuli sitoneeksi itsensä läntisen kotkan valtakuntaan.
Tänä päivänä tiedetään, että tätä valtakuntaa on viime vuosikymmeniin saakka hallinnut lähes suvereenisesti Amerikan Yhdysvallat (USA) sekä Pohjois-Atlantin Liitto (NATO). Talous ja politiikka ovat kietoutuneet toisiinsa. Erityisen merkittävää on huomata, että tämän "valtakunnan" sotilaalliset operaatiot (Jugoslavian ja Libyan pommitukset) ovat sattuneet Kreikan lähipiirissä, Balkanilla ja Välimerellä.
Nyt nähdään, että myös Euroopan Unionilla on kuristusote Kreikasta. Sen heiveröisyys ilmenee tosin parlamentin äänestystuloksissa.
Tiesin, etteivät oraakkelit ole koskaan antaneet selviä vastauksia, vaan horoskooppimaisia selityksiä, joita voidaan tulkita monella tavalla. Näin tapahtui nytkin.
Kun kysyin Delfoissa, mikä rooli USA:lla ja Natolla on Kreikan tämänhetkisessä kriisissä, sain vastakysymysten sarjan:
"Onko mielestäsi maa, joka on käyttänyt ja käyttää edelleen sotilaallista ja taloudellista ylivoimaansa oman arvovaltansa ensisijaisena tukena, kelvollinen esimerkiksi muille maille? Miksi maa, jota pidetään tieteen ja tekniikan esimerkkinä, ei katsonut oikeaksi ohjata hyvissä ajoin myös muita maita kestävälle ja sosiaalisesti oikeudenmukaiselle kasvu-uralle, vaan jätti ne kyntämään peltoaan omin nokkineen? Oliko sillä huono omatunto? Oliko se pannut köyhälle tarkoittamansa roposen vahingossa omaan taskuunsa? Mitä mieltä on kaupata vapautta ja demokratiaa tykkien ja lennokkien seassa, kun oma piha on täynnä ruostunutta rautaromua? Mikä on turvallisin paikka uppoavassa laivassa? Komentosilta, masto vai ruuma? Oliko pakko nousta juuri siihen laivaan?"
Tauko
Aurinko punasi vielä länsitaivaan, vaikka olikin jo vaipunut meren syliin. Yksinäinen lokki heitti viimeisen silmäyksen omista korkeuksistaan. Kettu nukahti kylläisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti