Valkoinen ei ole väri eikä valo ole valkoista.
Tätä pysähdyin aamuvarhaisella miettimään, kun puristin upouudelle paletilleni pikkurillin mittaisen juovan titanium-valkoista Rembrandt-putkestani. Nizzassa hahmottelemani triptyykki oli seisonut kolme kuukautta koskemattomana maalaustelineessäni. Joka aamu ja joka ilta se oli muistuttanut minua. Jatka! Jatka.!
Nyt olin päättänyt vihdoin jatkaa.
Olin jättänyt työn keväällä kesken. Vasen osa (puut) ja keskiosa (muuri) olivat valmiita, mutta olin törmännyt seinään oikeanpuolisessa osassa, johon olin yrittänyt siirtää eräästä talvisesta unestani lampaita, joiden olin nähnyt putoavan parvekkeelta kohti kaukana alhaalla häämöttävää maata. Olin pelännyt (unessa siis), että ne iskeytyisivät kallioon ja kuolisivat siihen paikkaan, mutta ne laskeutuivatkin sirosti maahan kuin kyyhkyset.
Inspiraation lähde oli selvä. Kiistaton. Mutta toteutus surkea.
Olin saanut kankaalle vain ilta-auringon, rantakaistaleen ja hietikon, mutta putoavien lampaiden kohdalle olin vetänyt paksulla, valkoisella värillä vain aukot. Korkeimmalla tulisi olemaan valkoinen lammas, alempana sininen ja lähellä meren pintaa valkoinen. Siis trikolori. Niin olin ajatellut. Valkoinen putoaisi pää edellä, sininen selällään ja punainen vatsallaan. Kaikilla olisi musta pää ja punainen kieli.
Luin uudestaan Wittgensteinin Huomautuksia väreistä, koska muistin, että juuri hän oli sanonut, ettei valkoinen ole mikään väri. Se on absoluutti. Se on ja ei ole. Yhtä aikaa.
Nyt muistin, että tämä seikka oli jo aikoinaan jäänyt ärsyttävänä pyörimään mielessäni. Valkoinen on siis jotakin, johon ei voi lisätä mitään eikä siitä voi ottaa pois mitään rikkomatta sen olemusta, olemistapaa. Se on siten mahdollinen vain teoreettisena "oliona", jonka ihmismieli kyllä osaa hahmottaa, mutta jota ei todellisuudessa ole olemassa.
Aikoinaan olin myös pohtinut, että matematiikassa numero nolla on samanlainen "olio". Se menettää olemistapansa, jos siihen lisätään jotakin tai jos siitä vähennetään jotakin.
Valkoinen ja nolla ovat siis sukulaissieluja. Niihin sisältyy sama salaisuus, sama mysteeri. Ne eivät aukea silmälle, mutta ne tarjoavat rajattoman määrän tehtäviä harmaille aivosoluille.
Harmaille?
Sehän on tietysti vain sanonta. Kun en ole kirurgi, en ole päässyt koskaan katsomaan, minkä väriset ihmisen tai eläimen aivot ovat. Ehkä joku näkee ne harmaina. Tuskin kukaan trikolorin väreissä!
Viljo Vähänen saattaisi tietää, mutta hän ei ole nyt paikalla.
Leikkasin palettiveitselläni sentin mittaisen palasen valkoisesta titaniumpötköstä ja siirsin sen sivummalle. Siihen alkaisin rakentaa harmaata. Eihän maailmassa ole yhtään valkoista lammasta, vaikka joku niistä saattaa näyttää valkoiselta, kuten unessani. Minunkin oli siis ajateltava, ettei triptyykkini valkoinen lammas voi olla absoluuttisen puhdas, absoluuttisen valkoinen, vaan jollakin tapaa sekavärinen. Se ottaisi sävyjä ympäristöstään (ilta-auringosta). Sekään ei siis voisi olla "väritön", kuten Wittgensteinin valkoinen.
Tästä ajauduin pohtimaan harmaan olemusta. Tiesin samalla, että tämä olisi jälleen yksi niistä lukuisista tekosyistä, joilla olen onnistunut siirtämään triptyykin jatkamista päiviä, viikkoja ja kuukausia. Epäilemättä näin kävisi myös tällä kertaa,
Tiesin tietysti, että sekoittamalla mustaa valkoiseen saisin harmaata. Mitä enemmän panisin mustaa, sitä synkempi harmaa syntyisi. Etsimällä erilaisia kombinaatioita saattaisin vähitellen löytää sellaisen, joka sopisi mielestäni triptyykin ylimmän lampaan väriksi.
Värien sekoittamiseen ei juurikaan liity moraalisia tai sosiaalisia ongelmia. Näin siitä huolimatta, että erilaisista väriopeista ja - teorioista on väitelty kautta aikojen. Minäkin yritän tietysti löytää lampailleni sellaiset värisävyt, jotka sopivat triptyykkini kokonaisuuteen, mutta en juurikaan pohdi sitä, tuleeko harmaasävytteinen lampaani olemaan "kaunis, hyvä tai hyödyllinen".
Maalaustaiteessa lopputuloksella voi olla myös yhteiskunnallista merkitystä, koska siihen saattaa sisältyä jokin "sanoma", jonka tekijä haluaa välittää katsojille.
Niinpä valkoinen on yleiseltä merkitykseltään "puhdas" ja musta "likainen". Sinen on "kylmä", punainen "lämmin" jne. Kun esimerkiksi Picasso maalasi Guernicansa musta-valkoisena, hän halusi kuvata inhimillistä kärsimystä.
Harmaalla on nykykeskustelussa oma, erityinen sävynsä, joka palautuu kyllä väriteoriaan mutta jota huomaan harvoin pohditun siitä näkökulmasta.
Paljonko mustaa (pahaa) valkoinen (hyvä) sietää ennen kuin siitä tulee läpeensä paha?
Kyse on - kuten mahdollinen lukijani varmankin jo aavistaa - harmaasta taloudesta.
Kuinka suuri osa Suomen kansantaloudesta voi siirtyä harmaan talouden piiriin (siis valkoisen, lakisääteisen verotusjärjestelmän ulkopuolelle) ennen kuin koko markkinatalousjärjestelmämme vajoaa mustaan, pohjattomaan kuiluun?
Eduskunnan tarkastusvaliokunta ei uskaltanut asettaa tätä kysymystä tässä muodossa Harmaa Kivi Oy:lle, joka valittiin tarjouskilpailun perusteella keväällä 2009 selvittämään, "erityisesti kansainvälistä sijoitustoimintaa ja veroparatiisien käyttöä veronkierrossa sekä koti-, sisä- ja ulkomaankauppaan liittyvää harmaata taloutta." (ks. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2010).
Työryhmä arvioi yli 28 000 verohallinnon suorittaman verotarkastuksen tulosta ja haastatteli yli 2800 henkilöä. Vaikuttava suoritus!
Tässä karu lopputulos: "Harmaan talouden torjunta on useista talousrikostorjuntaohjelmista ja niiden yhteydessä toteutetuista lainsäädännön parannuksista huolimatta suurissa ongelmissa erityisesti kohdealueen kansainvälistymisen, viranomaisten resurssien tukkeutumisen ja tietyllä tavalla hampaattoman lainsäädännön seurauksena."
Ei hyvältä näytä.
Voidaan tietysti sano, ettei noin 7%.n pläjäys mustaa väriä valkoisen sekaan tee lopputuloksesta mustaa, mutta kyllä harmaa alkaa jo tummentua huolestuttavasti.
Tie "vapauden ja demokratian" kainalossa kyhjöttävään Meksikoon, josta kantautuu lähes päivittäin kammottavia uutisia harmaan talouden lempilasten, rikollisjärjestöjen, välisistä, verisistä taisteluista, tuntuu tänä päivänä "turvallisen pitkältä". Onhan siinä meistä katsottuna länteen lähdettäessä) yksi valtameri välissä. Ja jos itään lähdetään, välissä on kaksi suurvaltaa ja vielä suurempi valtameri.
Mutta mitäpä tänä päivänä merkitsevät maantieteelliset tai poliittiset etäisyydet, kun mustaa, täysin kaiken yhteiskunnallisen kontrollin ulkopuolella olevaa rahaa kiertää ympäri maapalloa valon nopeudella tähtitieteellisiä määriä joka sekunti!
Eivät yhtään mitään!
Tämä ajatus teki mieleni niin synkän harmaaksi (vaikka aurinko on jo korkealla), että taidan siirtää mustan ja harmaan sekoittamisen paletillani huomiseksi. Lähden mieluummin Merimagasiiniin terästämään kosmologista filosofiaa. Puhtaissa väreissä!
Morgen, morgen nur, nich heute, sagen immer faule Leute.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti