Aamuhämärä oli sunnuntaina hieman syvempi kuin viikko sitten. Sitä korosti kevyt tihkusade. Muutoin sää oli mitä parhain onkiretkeä ajatellen. Kello oli vain hieman yli neljä, kun työnsin veneen irti laiturista. Viljo istui perässä. Olimme sopineet, että hän olisi riippamies. Keskellä istui Tohtori ja minun oli määrä soutaa.
Teuski oli tullut rantaan saakka saattamaan meitä. Se on siitä ihmeellinen kissa, että se tajuaa, milloin pitää olla hiljaa. Nytkään se ei päästänyt inahdustakaan, vaan katseli lähtöämme hiirenhiljaa, mikä huvitti erityisesti Tohtoria, joka oli tottunut siihen, että se mourusi matalalla äänellä aina, kun hän oli lähtemässä outojen ihmisten kanssa liikenteeseen. Itse asiassa Teuski kyllä tunsi Viljo Vähäsen, mutta minusta se ei tiennyt mitään. Nyt se nosti vain häntänsä pystyyn ja heilutti hieman sen kärkeä, kun näki, kuinka potkaisin veneen liikkeelle ja aloin etsiä airoja käsiini.
Me puhuimme kuiskaten, vaikka varsinaista syytä siihen ei ollut. Tuntui vain siltä, että kesäaamuun ei täyspuhe oikein sopinut. Ääni kantautuisi vettä myöten vastarannalle saakka.
Idea onkiretkestä oli Viljon. Siitä oli sovittu jo toukokuun lopulla. Me Viljon kanssa olimme vapaaherroja, mutta Tohtorin allakka oli täynnä. Sieltä löytyi itse asiassa vain yksi aamu heinäkuulta. Viljo oli tarttunut siihen. Olivat lyöneet päivän lukkoon, vaikka Tohtori oli korostanut, että silloinkin hänellä olisi aikaa vain kolme tuntia, kello neljästä kello seitsemään.
"Aamullako", oli Viljo kysynyt automaattisesti, vaikka hän kyllä tiesi, että korkea vieras veisi kaiken muun ajan eikä iltaonki, joka olisi sopinut paremmin Viljolle itselleen, tulisi kysymykseen.
Tartuin airoihin ja aloin soutaa hiljalleen kaislikon reunaa pitkin.
Tohtori oli hankkinut madot ja tuonut jo illalla onget veneeseen. Hän oli valinnut vanhanaikaiset, lyhyehköt rottinkivavat. Jokaisessa oli puna-valkoinen koho, pyöreä tinapaino ja kirkas koukku. Siiman piti ulottua vain kolmekymmentä senttiä vapaa pidemmälle. Silloin kala oli helppo ottaa kiinni ja päästää irti. Sovittiin, että se, joka saisi ensimmäisen kalan, nostaisi sankoon vettä saalista varten.
Viljo aloitti - hiljaisella äänellä - oman tarinansa. Olin kyllä aavistanut, ettei tästä tulisi pelkästään tavallinen kalareissu, vaan että hänellä oli, kuten tavallista, jotakin muutakin mielessään. Silti avaus hieman huvitti.
- Tämä tuo mieleeni Jerome K. Jeromen novellin "Three Men in a Boat", jonka me kaikki tunnemme. Nyt emme tosin liiku Thames-joella eikä meillä ole mukanamme Montmorency-koiraa, ja Teuskikin halusi jäädä rannalle, kuten huomasitte. Joudumme tyytymään Naantalin vesiin, jotka eivät liiku mihinkään suuntaan. Tämä ei ole myöskään mikään turistimatka, jonka aikana kerrottaisiin tarinoita kylistä ja kapakoista, kuten J.K.K. tekee emmekä me odota, että Tohtori kertoisi kesähuvilastaan, koska taidamme tietää yhtä ja toista sen historiasta ja käyttötarkoituksesta. Sonckin piirtämä vanha linna on minulle tuttu ja tiedän myös, millainen uusi Vierasmaja on sisältä. Puutarhassakin olen kävellyt usein.
"Minusta on kuitenkin huvittavaa kuvitella", Viljo jatkoi, "että sinä, Tohtori, olisit George Wingrave (Jeromen ystävä, josta tuli pankinjohtaja) ja että meidän soutajamme olisi Carl Hentschel, josta tuli kirjankustantaja. Esitäisin kuitenkin, että ottaisimme esille vain yhden ajankohtaisen teeman ja jättäisimme väliin Jeromen aina ajankohtaisen pohdinnan sairauksista ja vaivoista, joita meillä itse kullakin on harminamme. Iän myötä niitä on alkanut kasaantua."
- Mikä mahtaa olla mielessäsi?
Tohtori tiesi entuudestaan, että Viljolta saattoi odottaa mitä vain. Hän muistutti kuitenkin, että meillä on rajoitetusti aikaa ja että onkiakin pitäisi.
Viljo tunsi nämä vedet. Olimme lähestymässä hänelle tuttua karikkoa ja hän hiljensin vauhtia.
Ennen kuin Viljo vastasi, hän otti riipan veneen pohjalta, jalkojensa välistä, ja alkoi laskea sitä varovaisesti veteen. Se ei ollut mikään metalliankkuri, vaan mukavan kokoinen murikka rantakivikosta. Minä vedin airot sisään.
- Pannaan ensin vehkeet kuntoon. Matoja on kahdessa purkissa. Soutajalla on omansa, Tohtorilla ja minulla yhteinen.
Madot pujotettiin kolmeen koukkuun. Jokainen sylkäisi tottuneesti
- Olen ajatellut, että käsittelisimme markkinavoimia. Mitä ne ovat? Mikä on niiden perimmäinen luonne, tehtävä? Nehän liikkuvat nykymaailmassa kuin aaveet. Tiedetään, että ne ovat olemassa, mutta vain harvat tietävät, missä ja milloin. Niitä pelätään. Niitä kunnioitetaan. Ne murskaavat jopa valtioita ja pelastavat toisia. Mitä ne oikein ovat?
Viljo ei suunnannut kysymystään kummallekaan meistä, mutta hän odotti kuitenkin selvästi vastausta keskituhdolta.
Tohtori aloitti.
- Onhan niistä olemassa jonkinlainen käsitys, vaikka niitä pidetäänkin epäpersoonallisina ilmiöinä. Teoreettinen vastaus on simppeli. Markkinavoimilla tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden kysynnän ja tarjonnan välisiä mekanismeja, joiden tavoitteena on säädellä näiden välistä tasapainoa. Käytäntö on kuitenkin eri juttu. Siinä liikutaan hämärän rajoilla eikä askel pimeään ole pitempi kuin kukolla. Tiedetään toki, että markkinoilla liikkuu monenlaisia toimijoita ja toilailijoita. Valtioita, suuria rahoituslaitoksia eli pankkeja ja vakuutusyhtiöitä, varakkaita ihmisiä, suuria liikeyrityksiä ja organisaatioita, ammatillisia rikollisia ja ihan tavallisia ihmisiä. Sanotaan, että kaikilla toimijoilla on jonkinlainen vaikutus talouselämään. Kiistaa on vain siitä, kenellä tai millä on todellista valtaa ja sitä kautta päädytään iänikuiseen kysymykseen koko poliittisen järjestelmän perusluonteesta. Kenellä tai keillä on oikeus käyttää markkinavoimia omien tarkoitustensa toteuttamiseksi. Kuka - jos kukaan - valvoo markkinavoimia? Pitäisikö niitä ylipäätään valvoa vai toteutuuko yhteiskunnallinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus paremmin ilman minkäänlaista kontrollia? Eikö näkymätön käsi riitä? Olisiko vapaa markkinatalous ainoa mahdollinen vaihtoehto?
"Aivan niin. Hyviä kysymyksiä. Niitähän maailma on täynnä", pistin väliin hieman sarkastisesti. - "Mutta eiväthän ne paljasta mitään markkinavoimista itsestään. Niiden edessä polvistuu nyt koko maailma. Niitä "rauhoittamaan" kerätään tähtitieteellisiä rahasummia ja niiden liikehdintää seurataan sydän kylmänä kaikissa suurissa pörsseissä. Pelätään suurta lamaa, joka tuhoaisi pääomamarkkinat yhtä varmasti kuin rutto, mutta samalla tiedetään, ettei raha mihinkään katoa. Se muuttaa vai olomuotoaan. Raha rientää turvaan rahan luokse, kuten kaikissa suurissa sodissa on tapahtunut. Ennakoiko tämä laman pelko nyt jälleen suuren sodan tuloa?"
- Kyllä minuakin aseteollisuuden ja markkinavoimien yhteen nivoutuminen huolestuttaa.
Tähän asiaan Viljo Vähäsellä oli tapana puuttua aina, kun se putkahti esille. Nytkin hän esitti sarjan numeroita, jotka kertoivat kiistatta sen, että koko maailman mittakaavassa suuri sota on jälleen lähestymässä, vaikka sen osapuolista ei kukaan voi tässä vaiheessa sanoa yhtään mitään. Kukaan ei myöskään tiedä, milloin ja missä se alkaisi tai mikä olisi tällä kertaa se oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selkärangan. Kun markkinavoimat eivät ole missään kontrollissa, ne voivat vapaasti liikkua ja kerääntyä sinne, mistä suurimmat voitot irtoavat helpoimmin. Ne näyttävät "tietävän", että otollisia kohteita ovat aseteollisuus sekä huume- ja ihmiskauppa. Niihin voi helposti kätkeä satoja miljardeja odottamaan "parempia päiviä".
"Three men in a boat" oli vähitellen lähestymässä loppuaan. Tohtori alkoi vilkuilla kelloaan jo kohta kuuden jälkeen, koska hän oli ilmoittanut lähtiessään, että palaisi takaisin laiturille ennen seitsemää.
Keskustelu markkinavoimista jäi pahasti kesken. Viljo voitti onkikilpailun. Hän sai kolme pientä ahventa. Tohtori yhden särjen. Minulla nykäisi kerran. Teuski odotti laiturilla aamiaistaan.
Heinäkuu ei ole parasta onkiaikaa. Päätimme yrittää syksyllä uudelleen. Josko silloin löytyisi hetki ennen auringonlaskua eivätkä korkeat valtiovieraat tulisi sotkemaan aikatauluamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti