42. Hampaaton Eurooppa

Printtasin eilen itselleni Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen tutkimusselosteen numero 47, yhteensä 104 sivua. Siinä ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikön johtava tutkija Stefan Forss selostaa kolmen entisen sotilasasiamiehen kanssa Venäjän sotilaspoliittista kehitystä ja arvioi sen vaikutuksia Suomelle.

Kirjoittajan mukaan virike raporttiin tuli Ruotsista, jossa "radikaalit puolustusratkaisut ja maan yksipuolisesti antama solidaarisuusjulistus loivat tilanteen, jossa valitun politiikan vaikutukset ja seuraukset ovat vaikeasti hahmoteltavissa."

Varmuuden vuoksi kirjoittajat korostavat esittävänsä vain "omia näkemyksiään" ja pyrkivät siten vapauttamaan Strategian laitoksen ja armeijan mahdollisesta vastuusta, jos raportti herättää kärkevää arvostelua kotimaassa tai ulkomailla.

Tällainen varaus on kyllä tarpeeton, koska ns. valistuneet lukijat kyllä tuntevat Stefan Forssin (ja elleivät tunne, löytävät hänestä nopeasti Googlesta lisätietoja sen lisäksi, mitä raportin lopussa hänestä kerrotaan). Ei kukaan oleta, että raporttiin olisi haettu puolustusvoimain komentajan tai ulkoministerin puumerkki. Tekstin "tieteellisyyttä" on vahvistettu tarkalla dokumentoinnilla (230 alaviitteellä), mikä häiritsee hieman lukemista, mutta lisää kyllä tekstin uskottavuutta.

Luotettavuus onkin tässä tapauksessa erityisen tärkeää, koska raportissa esitetään näkemyksiä, joista tullaan varmasti keskustelemaan ja väittelemään vielä pitkän aikaa sekä julkisuudessa  (ks. esim. Teemu J. Kammonen: "Näin Venäjä iskee" ja Seppo Kääriäisen jyrähdys: "Suomella on vastaus viholliselle") että pikku piireissä, joissa harrastetaan kolpakkostrategiaa.

Raportin neljässä liitteessä esitetyt tiedot Venäjän puolustusmenoista, asevoimien kehittämisestä ja sotilaallisesta potentiaalista Suomen lähialueilla ovat häkellyttäviä kaikessa tarkkuudessaan, mitä ei liene aihetta epäillä. ETYK:in mukanaan tuoma avoimuus koskien esimerkiksi sotaharjoituksia lienee saanut tämän aikaan, mutta eiköhän perinteisellä tiedustelulla (salaisella ja avoimella) liene edelleen oma merkityksensä.

Tässä oma kiteytykseni.

Rujo geopolitiikka on palannut suurvaltapolitiikan ytimeen. Ydinaseiden operatiivisen käytön mahdollisuus on kasvanut, vaikka teknologia ei ole vielä siihen valmis. Sillä aikaa, kun läntinen Eurooppa kiistelee taloudesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta, rikollisuudesta ja muista turvallisuuspolitiikan pehmeistä arvoista, itä varustautuu sotaan. Venäjä on siirtänyt sotilaspoliittista painosuuntaansa luoteeseen, jossa se näkee - ilmastomuutoksen sekä öljy- ja kaasuteknologian kehityksen seurauksena - tärkeitä strategisia intressejä (joihin öljy- ja kaasuputki Itämeren halki Suomesta Saksaan epäilemättä liittyy). Venäjän geostrategisen ajattelun perustana on edelleen periaate, ettei sotatoimiin tule ryhtyä sen omien rajojen sisäpuolella (missä se on tunnetusti vuosisatojen kuluessa epäonnistunut). USA on jättänyt Euroopan oman onnensa nojaan ja siirtänyt painopisteen Aasiaan ja Tyynelle merelle. Eurooppa on riisunut itsensä hampaattomaksi siinä uskossa, ettei sotaa tule, koska Nato on rauhoittanut itäisen Euroopan. Naton suojaverkko entisten kommunistimaiden yllä on hatara, mistä esimerkkinä Visegrad-maiden huolestuminen. Länsi on kuitenkin ottanut huolekseen itäisen Euroopan uusien Nato-maiden jälleenvarustautumisen. Suomelle tilanne on kiusallinen. Yhtyminen Ruotsin solidaarisuusjulistukseen on aina mahdollista, mutta käytännössä merkityksetöntä. Liittoutuminen Naton kanssa toisi mukanaan riskin joutua suurvaltojen välisen konfliktin näyttämölle.  

Forss &Co väläyttää mahdollisuutta tiiviimmästä yhteistyöstä USA;n kanssa, mutta ei vie analyysiaan pitemmälle siihen suuntaan, vaan pitäytyy eduskunnan hyväksymissä puolustuspoliittisissa raameissa.  

Odotan mielenkiinnolla Venäjän, EU:n ja USA:n "virallisia" reaktioita dosentti Forssin rohkeaan raporttiin.  Saksasta ja Ranskasta samoin kuin Ruotsista saattaa myös kuulua asiantuntevia kommentteja.

Systemaattiseen seurantaa  minulta tuskin riittää mielenkiintoa enkä aio myöskään menettää yöuniani raportin vuoksi. Silti voin kyllä suositella mahdollisille lukijoilleni raporttia iltalukemiseksi.

Perinteiselle rauhanliikkeelle raportti saattaa olla hämmentävää luettavaa, mutta kyllä siinä pureskeltavaa riittää traditionaalisille militaristeillekin.

41. Viimeinen rutistus

Suomen tasavallan yhdestoista presidentti, joka on samalla ensimmäinen naispuolinen presidentti, matkustaa tällä viikolla YK:n 66. yleiskokoukseen ministerivaltuuskunnan puheenjohtajana.

Tuntuu jollakin tavalla luonnolliselta, että valtuuskunnan puolueväri on puna-keltainen. Onhan presidentille suotava oikeus osallistua viimeiseen rutistukseen omiensa ympäröimänä. Pieni vihreä läiskä tuskin häiritsee ketään. Ruiskukansininen olisi ehkä sen tehnyt.

Tarkkaan ottaen presidentti menetti puoluevärinsä astuttuaan ensimmäiselle virkakaudelleen. Ulkoministeri, valtiovarainministeri ja peruspalveluministeri takaavat kuitenkin sen, että häivähdys punaisesta ei katoa katsojan silmistä.

Ulkoministeriön tiedotteessa (15.9.2011) mainitaan, että "kaikki ministerit edistävät viikon aikana Suomen ehdokkuutta YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosiksi 2013-2014 lukuisten kahden- ja monenkeskisten tapaamisten avulla".

Tasavallan presidentin kanslia on laatinut presidentille tiukan viikko-ohjelman. Siihen sisältyy mm. Suomen puheenvuoro yleiskokouksessa sekä puhe ydinturvallisuuskokouksessa. Lisäksi presidentti osallistuu kestävän kehityksen korkean tason paneelin 4. kokoukseen, tapaa mm. YK:n pääsihteerin erityisedustajan Margot Wallströmin sekä Yhdysvaltain presidentin ja Rouva Obaman.

Viimeinen rutistus ennen 12-vuotisen presidenttikauden päättymistä sisältää siis suuren määrän poliittisesti merkittäviä ja arvokkaita tapahtumia.

Joku voi tietysti kysyä, eikö puhuminen viimeisestä rutistuksesta ole hieman ennenaikaista, kun vaalitkin ovat vasta ensi vuoden puolella eikä lopullinen ehdokaslistakaan ole vielä valmis. Onhan presidentillä vielä edessään monta muutakin rutistusta, joissa hänellä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin tai ainakin sanoa mielipiteensä.

Näin on.

Mutta kotimaassa on jo alkanut näytelmä, jossa istuvalla presidentillä on korkeintaan kuiskaajan rooli. Hän ei ole (enää?) käsikirjoittaja, ohjaaja eikä päänäyttelijä. Hän valmistautuu olemaan entinen presidentti, mikä ei ole laisinkaan vähäpätöinen virka, kuten historia on osoittanut.

Viimeinen hetki, jolloin vallan muodolliset koristeet putoavat, tulee silloin, kun uusi presidentti vannoo virkavalansa.

Voin kuvitella, että YK-matkalla käydään jo hieman haikeita keskusteluja toveripiirissä. Virallinen ohjelma hajottaa porukan päivittäin, mutta jääväthän lentomatkat ja iltatuokiot jäljelle. Niissä varmaankin pohditaan, kuin Suurelle Putkimiehellä käy, kun presidenttipeli todella alkaa. Kuinka moni uskoo, että Mäntyniemen väri vaihtuu? Äärioikeiston suuntaanhan kuultiin jo jyrähdys. Tarvitaanko lisää? Entä jos lama iskee keskellä viimeistä rutistusta?

Sillä presidentinvaalien viimeinen rutistus on vielä edessäpäin. Kaukana.

40. Sammakko

Viljo Vähänen varoitti minua puuttumasta persujen sisäisiin kiistoihin. "Siitä ei seuraa muuta kuin harmia! Pidä näppisi irti niistä. Populismin paskaa ei kannata levitellä pitkin peltoja."

"Mutta kun siltä Halla-aholta pääsi sellainen sammakko", intin vastaan. "Kyllä siitä pitäisi voida jotakin sanoa."

"Itseltäsikin näyttää karkailevan sammakoita suustasi."

Väittelimme hetken aamutuimaan.

Olimme molemmat lukeneet jo eilisen pääuutisen. "Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (= vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla *oikeasti* olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen. Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla".

Timo Soinin vastaus oli tullut jo iltahämärissä: "Esitän eduskuntaryhmälle määräaikaista erottamista!"

Sen ymmärtää, koska uutinen levisi kuin kulovalkea eurooppalaiseen lehdistöön. Päreet alkoivat palaa puheenjohtajan kainalossa.

Mutta. Mutta.

Katsotaanpa, mitä Halla-aho tosiasiassa sanoi.

"Varoitan uudestaan", Viljo väläytti. Nyt vakavissaan. "Sanotpa mitä tahansa "myönteistä" tai "ymmärtävää" siitä äärioikeistolaisesta, se lentää heti silmillesi. He ovat jo ehtineet myrkyttää poliittisen pellon. Ei sinne voi mitään järkevää enää kylvää. Kaikki kuolee siihen paskaan."

Huomasin, että Viljo oli tosissaan. Harvoin, hyvin harvoin, hän käytti tuollaista kieltä. Silti päätin jatkaa.

"Myönnän, etteivät sanat sopineet tähän päivään. Ne olivat rupisammakoita. Olisivat saaneet jäädä kitalakeen kiinni. Ja vetihän hän ne pois, vaikkei sillä ollut enää mitään merkitystä. Kurnutus ehti jo ylittää uutiskynnyksen. Sanottu, mikä sanottu. Mutta reaktio tuntuu silti ylimitoitetulta. Tarkalleen ottaen Halla-aho vain siteerasi Platonia. Ei demokratiasta ole mihinkään. Ei se auttanut Antiikin Ateenaa eikä se auta tämän päivän Kreikkaa. Tästähän on kiistelty vuosisatoja. Siitä on kirjoitettu miljoonia sanoja. Platon ei kuitenkaan ehdottanut ratkaisuksi panssarivaunuja, jotka silloin tarkoittivat panssaroituja ammattisotilaita, vaan filosofeja, viisaita miehiä. Juuri siinä on Halla-ahon sammakko. Hän lähti leikittelemään kreikkalaisella lähihistorialla. Siinä sotilasjuntalla on julma kaiku. Ei sellaisia sanoja pidä noin vain kevyesti heitellä. On hyvä, jos hänet pannaan nurkkaan häpeämään. Mutta kyllähän Kreikka ja kreikkalaiset saavat ainakin osan syyllisyyden taakasta ottaa omille hartioilleen. He kuvittelevat olevansa Euroopan lellilapsia, jotka voivat kiukutella kuin huonosti kasvatetut pikkukakarat. Mutta, kuten muistat, hyvä veli, olen jo aikaisemmin kommentoinut tätä Kreikan ja kreikkalaisten "kasvatusta" (ks. blogini nro 29 "Terveisiä Delfoista"). Siinä näkyy amerikkalainen vapaan kasvatuksen ihannointi. He ovat saaneet tehdä "vapaasti", mitä haluavat. Ja tässä näemme lopputuloksen. Monella muullakin kuin Halla-aholla päreet ovat palaneet."

Viljo kuunteli vuodatustani kohtuullisen tarkkaavaisesti, vaikka se oli kyllä jo tuttua hänelle. Olemme vuosien kuluessa tottuneet siihen, että päällekkäinpuhuminen johtaa aina katastrofiin. On parempi kuunnella.

Nyt oli Viljon vuoro.

"Tuo on nyt vähän liian kaukaa haettu selitys. Platonin käsitykset antiikin kaupunkivaltioiden demokratiasta ovat tähtitieteellisellä etäisyydellä tämän päivän eurooppalaisista valtioista. Nehän olivat avoimia vain vapaille miehille. Naiset ja orjat eivät kuuluneet sen hyvinvoinnin piiriin. Ei sellaisilla ihanteilla ole jalansijaa nykyisessä Euroopassa. Eipä silti, eivät Vapaus, Veljeys ja Tasa-arvo eikä YK:n ihmisoikeuksien julistus ole nykymaailmassa kovin korkeassa kurssissa. Nyt vannotaan vapaan markkinatalouden nimiin. Se on suden vapautta."

Olkoon siis sammakoillakin oma vapautensa - vaikka kaikkia kurnutuksia ei tarvitse hyväksyä!

39. Sudenkorennot

Sunnuntaiaamujeni vakio-ohjelmaan kuuluvat "Näistä levyistä en luovu" ja "Avara luonto". Edellinen tulee radiosta, jälkimmäinen televisiosta. Niiden aikana syön aamiaisen, joka on viime viikkoina ollut "gluteeniton", koska seuraan Madamen vyöhyketerapeutiltaan saamia ravinto-ohjeita, joihin kesän aikana on tullut ehdoton kielto syödä vehnäleipää ja määräys ryhtyä karppaamaan.

Tänä aamuna kerrottiin TV-1:ssä sudenkorennoista. Pysähdyin katsomaan koko ohjelman. Se kannatti. Sain virikkeen tähän blogiin - tosin aika mutkikkaan assosiaatioketjun kautta.

Sudenkorennot ovat pelottaneet minua lapsesta pitäen. Niihin liittyy jotakin mystistä. Ne liikkuvat äänettä, pysyvät ilmassa paikallaan ja tarkkailevat ympäristöään suurilla verkkosilmillään. En koskaan uskaltanut päästää niitä kädelleni, vaikka isot ihmiset vakuuttivat, etteivät ne ihmiselle mitään tee.

Vanhemmiten huomio kiintyi siihen, että ne liikkuivat kuin helikopterit, mutta vaihtoivat nopeutta ja suuntaa nopeammin, kiihkeämmin. Muistan kiinnittäneeni huomiota myös siihen, kuinka erilaisia ne saattoivat olla. Toiset kirkkaan sinisiä, toiset tummia. Yhdet pieniä, toiset suuria.

Tämänaamuisen ohjelman jälkeen tarkistin asian Googlesta. Sudenkorennot (Odonata) on eräs vanhimmista nykyisin esiintyvistä hyönteislahkoista ja lajeja tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 5700. Avara luonto ohjelmassa oletettiin, ettei läheskään kaikkia lajeja ole vieläkään tavoitettu.

"Sudenkorennot ovat ihmiselle hyödyllisiä, koska ne saalistavat ravinnokseen tuholaisiksi katsottuja hyönteisiä, kuten hyttysiä ja paarmoja. Suurimman osan elämästään ne elävät toukkavaiheessa veden alla, jolloin ne ovat erityisen ahnaita petoja. Suurimmat lajit voivat iskeä jopa pienten kalojen kimppuun (kuten ohjelmassa näytettiin). Sudenkorennot purevat ihmisiä vain kiinni otettuina, mutta eivät ole myrkyllisiä. Kansankokemuksen mukaan sudenkorento voi ommella nukkuvan silmät kiinni."

Lapsuuden pelko oli siis osittain oikea. Älä ota sudenkorentoa käteesi. Se voi purra!

Tästä alkukantaisesta pelosta lähti assosiaatioketjuni liikkeelle. Se kulki kahteen ennalta-arvaamattomaan  suuntaan: (1) åkerblomilaisuuteen ja (2) väyrysläisyyteen. Molempiin liittyy mystistä sitkeyttä, yllättäviä käänteitä, uhkaa ja pelkoakin. Molempien keskushahmot, Maria Åkerblom (entinen unissasaarnaaja ) ja Paavo Väyrynen (päivänpoliitikko) toivat mieleeni sudenkorennon, jonka elämään sisältyy monenlaisia muodonmuutoksia.

Sysäyksen assosiaatioketjulle antoi ensimmäisessä tapauksessa pappismies, Porvoon entinen piispa, ministeri ja  kansanedustaja Gustav Björkstrand. Hän kävi kuluneen viikon maanantaina esittelemässä klubillani tuoreen kirjansa "Maria Åkerblom. Elämän ja kuoleman lähettiläs" (Schildts, 2011). Jälkimmäisessä tapauksessa sysäyksen antoi Ilta-Sanomien toimittaja Eeva Ketvel. Hän oli kopannut (IS 10.9.2011) juttunsa otsakkeen kepun puoluesihteerin, Timo Laanisen suusta: "Paavo on peto".

Todellakin.

Maria Åkerblom esiintyi sisällissodan aikoihin vitivalkoisessa, pitkässä mekossaan unissasaarnaajana ja Jumalan lähettiläänä. Hän kokosi Uudellamaalla ja Pohjanmaalla kirkkoihin ja rukoushuoneisiin tuhansia kuulijoita ja perusti uskonlahkon, joka on vieläkin hengissä. Myöhemmin hän tuli maankuuluksi junailemalla ainakin yhden palkkamurhayrityksen, pahoinpitelyjä ja väärien valojen ketjuja sekä karkailemalla mielisairaalasta, poliisin putkasta ja vankilasta. Ja kun uskonlahkon rahavirrat alkoivat tyrehtyä ja makea elämä takkuilla, hän ryhtyi varastelemaan ammatikseen.

Melkoisia muodonmuutoksia yhdelle sudenkorennolle, joka oli sataprosenttisen varma siitä, että hän oli oikeassa ja kaikki muut väärässä.

Eeva Ketvel puolestaan oli koonnut Ilta-Sanomiin 30 kohdan tietopankin Paavo Väyrysestä alkaen 1600-luvulta ja päätyen tv-sarja Raidin Perse-Arskaan, josta Suomen Keskustan tuleva presidenttiehdokas oli sanonut pitävänsä. Timo Laaninen puolestaan hehkutti: "Kyllä kuulkaa tuolla kentällä se on sellainen peto, että ei kilpailijoista ole mihinkään."

Tarkistin Viljo Vähäseltä, mistä sudenkorennon petomainen maine oikein johtuu, ja sain kuulla, että kotelovaiheessa sudenkorennot ovat kokoonsa nähden maapallon siekailemattomimpia tappajia. Ne syövät omiansakin.

Avarassa luonnossakin kerrottiin, että ne ilmestyivät maapallolle satoja miljoonia vuosia ennen kuin ihminen ja että niitä oli olemassa jo paljon ennen kuin dinosauruksia.

Selailin vielä illalla Googlesta lisätietoja sudenkorentojen anatomiasta, elinkaaresta, lisääntymisestä ja saalistamisesta.

Eteen avautui jännittävä maisema, jossa "hentosudenkorennot", "aitosudenkorennot" ja "syyskorennot" kisailevat keskenään ja esittelevät erilaisia saalistustekniikoitaan. Yhdet partioivat, toiset väijyivät. "Varsinaiset sudenkorennot ovat väijyjiä. Ne istuvat jollakin hyvällä tähystysalustalla ja sinkaisevat sieltä saaliinsa perään palaten sitten takaisin. Usein korentojen keskinäinen kisailu onkin juuri tappelua reviireistä tai hyvästä tähystyspaikasta."

Kysyin Viljolta, kuinka tämä kaikki käännettäisiin politiikan kielelle. Tarkoittaako kansanviisaus silmien kiinniompelemisesta nukkuvia äänestäjiä?

Viljo vain hymyili.

38. Yhden tohtorin taistelu

Viljo Vähänen muisteli seisoneensa Vanhan ylioppilastalon rappusilla katselemassa, kun kepulaiset jakoivat Johannes Virolaisen vaalimainoksia Kolmen sepän patsaalla. Silloin oli pakkasta reippaasti yli kaksikymmentä astetta. Ihmiset kiirehtivät iltahämärissä henki huuruten. Jotkut ottivat brosyyrin, useimmat menivät tuhahdellen ohitse.

Oli menossa puoluesihteeri Kääriäisen määräämä "jalkautuminen". Sen oli tarkoitus olla tupailtojen korvike pääkaupunkiseudulla. Siis jotakin uuttaa ja raflaavaa.

Kahden tohtorin taistelu Kuopion puoluekokouksessa oli päättynyt Johannes Virolaisen selkävoittoon. Puolueen tuore puheenjohtaja, Paavo Väyrynen, oli kärsinyt kirvelevän tappion, kun Ahti Karjalaisesta ei tullutkaan presidenttiehdokasta.

Tällä kertaa olimme Viljon kanssa päättäneet odottaa, että kello tulee tasan 16, jolloin nähtäisiin, uskaltautuuko joku viime hetkellä asettua haastamaan kunniapuheenjohtaja Väyrysen kepun jäsenäänestyksessä.

Ei uskaltanut.

Maistoimme piripintaisia Guinnessejamme.

- Ovatpa asiat muuttuneet, Viljo aloitti. - Silloin, talvipakkasella, UKK:n henki vaelsi vielä väkevänä puolueiden taistelutantereella, vaikka hänen otteensa oli kirvonnut syksyllä 1981. Muistanet, että samana päivänä, kun se tapahtui, Johannes Virolainen ilmoittautui kepun presidenttiehdokaskilpaan.

- No, ihan varmasti muistan. Juuri sillä hetkellä nimittäin minun sinihohtoinen toivekuvani avoimesta ja demokraattisesta kepusta sai ensimmäisen särönsä. Ovet alkoivat sulkeutua ympärilläni. Yksinäisyyden rengas alkoi uudelleen kiristyä. Ja sitä kesti, kuten tiedät, lähes kymmenen vuotta.

- Oukei. Tuon olen kuullut jo monta kertaa, joten annetaan sen olla. Katsotaan sen sijaan, mitä nyt tapahtuu, kun tohtoreiden taistelusta tuleekin yhden tohtorin taistelu. Sinähän olit, mikä oikein muistan, varma siitä, että Kääriäinen lähtee haastamaan Väyrysen. Luulit, että se olisi tapahtunut jo Lahden puoluekokouksessa, mutta ei. Se tyttö kiilasi ohi. Nyt kaikki eväät ovat levällään ... tai riippuu tietysti siitä, mistä näkökulmasta tai paremminkin, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Väyrysellehän on aina ollut suuria asia, kunniakysymys puolueen yhtenäisyys. Nyt hän on ilmeisesti päässyt ideaalitilanteeseen. Keskustassa ei ole enää kahta tohtoria taistelemassa keskenään, vaan on vain yksi. Yksi mies, yksi ääni. Sehän on vahvan ja yhtenäisen puolueen huippu. Ei särön säröä.

Viljo Vähänen on tavallisesti hillitty ja rauhallinen. Nyt hän ei ollut. Ironia kipunoi, ja sen hän tiesi itsekin, koska katsoi kysyvästi minuun.

Otin pitkän suullisen Guinnessia.

"Puoluehallituksessa oli hyvä henki ja hyvä tunnelma". Katsoimme tv-uutisia. "Tämä puolue ajjaa selkosten ihmisten asiaa."

En halunnut lähteä kinaamaan Viljon kanssa. Ymmärsin, että olin itse pitänyt tohtoreiden taistelua jonkinlaisena itsestään selvyytenä. Sehän on aina kuulunut Maalaisliitto-Keskustan luonteeseen. Ainahan siellä on ollut sama valuvika. Joskus se on revennyt auki ja tulehtunut vuosikymmeniksi, joskus sen päälle on liimattu niin paksu kerros siannahkaa, ettei sen alta ole kuullut pihaustakaan. Pian nähdään, kuinka hyvin monessa myrkyssä liotettu väyrysside  pitää. Ei kait tässä sen kummemmasta ole kysymys.

Mietin, että punainen ruusu televisioruudussa istui jotenkin huonosti ainoan tohtorin kouraan. Sehän on Suuren Putkimiehen merkki. Mutta ei siihen oikein olisi ruiskaunokkikaan sopinut. Ja kun Viljo ehdotti sirppiä ja vasaraa, Guinness meinasi mennä kummaltakin väärään kurkkuun.

Niinpä päädyimme Viljon kanssa siihen, että edessä on jokseenkin tavanomainen vaalinäytelmä. Jokainen mittaa todellisen kannatuksensa. Siinä mielessä Soinin mukaantulo olisi välttämätöntä. Gallupeja ja mediaa tullaan tietysti syyttämään. Rahastakin varmaan kinastellaan. Eniten ääniä saanut voittaa.

Jos ensimmäisen kierroksen jälkeen jäljellä on vain yksi tohtori eikä toista kierrosta tarvitakaan, lupasin Viljolle, että lähetän uudelle presidentille samanlaisen runon, jonka lähetin 8.3.1982 silloiselle presidentille. Se kuului:

Hyvä ystävä

Tuulet kulkivat pehmeiden hankien pinnalla,

kun Sinut valittiin tämän  maan johtoon.

Kevät koittaa ja linnut nokkivat

siemeniä Sinun kodossasi.

Purista nyrkkisi yhteen, veljeni.

sillä Sinun on aloitettava kaikki alusta.

Mutta katso, kuinka aurinko säteilee sydämeesi.

Sinäkin olet kuitenkin

vain ihminen.