42. Hampaaton Eurooppa

Printtasin eilen itselleni Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen tutkimusselosteen numero 47, yhteensä 104 sivua. Siinä ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikön johtava tutkija Stefan Forss selostaa kolmen entisen sotilasasiamiehen kanssa Venäjän sotilaspoliittista kehitystä ja arvioi sen vaikutuksia Suomelle.

Kirjoittajan mukaan virike raporttiin tuli Ruotsista, jossa "radikaalit puolustusratkaisut ja maan yksipuolisesti antama solidaarisuusjulistus loivat tilanteen, jossa valitun politiikan vaikutukset ja seuraukset ovat vaikeasti hahmoteltavissa."

Varmuuden vuoksi kirjoittajat korostavat esittävänsä vain "omia näkemyksiään" ja pyrkivät siten vapauttamaan Strategian laitoksen ja armeijan mahdollisesta vastuusta, jos raportti herättää kärkevää arvostelua kotimaassa tai ulkomailla.

Tällainen varaus on kyllä tarpeeton, koska ns. valistuneet lukijat kyllä tuntevat Stefan Forssin (ja elleivät tunne, löytävät hänestä nopeasti Googlesta lisätietoja sen lisäksi, mitä raportin lopussa hänestä kerrotaan). Ei kukaan oleta, että raporttiin olisi haettu puolustusvoimain komentajan tai ulkoministerin puumerkki. Tekstin "tieteellisyyttä" on vahvistettu tarkalla dokumentoinnilla (230 alaviitteellä), mikä häiritsee hieman lukemista, mutta lisää kyllä tekstin uskottavuutta.

Luotettavuus onkin tässä tapauksessa erityisen tärkeää, koska raportissa esitetään näkemyksiä, joista tullaan varmasti keskustelemaan ja väittelemään vielä pitkän aikaa sekä julkisuudessa  (ks. esim. Teemu J. Kammonen: "Näin Venäjä iskee" ja Seppo Kääriäisen jyrähdys: "Suomella on vastaus viholliselle") että pikku piireissä, joissa harrastetaan kolpakkostrategiaa.

Raportin neljässä liitteessä esitetyt tiedot Venäjän puolustusmenoista, asevoimien kehittämisestä ja sotilaallisesta potentiaalista Suomen lähialueilla ovat häkellyttäviä kaikessa tarkkuudessaan, mitä ei liene aihetta epäillä. ETYK:in mukanaan tuoma avoimuus koskien esimerkiksi sotaharjoituksia lienee saanut tämän aikaan, mutta eiköhän perinteisellä tiedustelulla (salaisella ja avoimella) liene edelleen oma merkityksensä.

Tässä oma kiteytykseni.

Rujo geopolitiikka on palannut suurvaltapolitiikan ytimeen. Ydinaseiden operatiivisen käytön mahdollisuus on kasvanut, vaikka teknologia ei ole vielä siihen valmis. Sillä aikaa, kun läntinen Eurooppa kiistelee taloudesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta, rikollisuudesta ja muista turvallisuuspolitiikan pehmeistä arvoista, itä varustautuu sotaan. Venäjä on siirtänyt sotilaspoliittista painosuuntaansa luoteeseen, jossa se näkee - ilmastomuutoksen sekä öljy- ja kaasuteknologian kehityksen seurauksena - tärkeitä strategisia intressejä (joihin öljy- ja kaasuputki Itämeren halki Suomesta Saksaan epäilemättä liittyy). Venäjän geostrategisen ajattelun perustana on edelleen periaate, ettei sotatoimiin tule ryhtyä sen omien rajojen sisäpuolella (missä se on tunnetusti vuosisatojen kuluessa epäonnistunut). USA on jättänyt Euroopan oman onnensa nojaan ja siirtänyt painopisteen Aasiaan ja Tyynelle merelle. Eurooppa on riisunut itsensä hampaattomaksi siinä uskossa, ettei sotaa tule, koska Nato on rauhoittanut itäisen Euroopan. Naton suojaverkko entisten kommunistimaiden yllä on hatara, mistä esimerkkinä Visegrad-maiden huolestuminen. Länsi on kuitenkin ottanut huolekseen itäisen Euroopan uusien Nato-maiden jälleenvarustautumisen. Suomelle tilanne on kiusallinen. Yhtyminen Ruotsin solidaarisuusjulistukseen on aina mahdollista, mutta käytännössä merkityksetöntä. Liittoutuminen Naton kanssa toisi mukanaan riskin joutua suurvaltojen välisen konfliktin näyttämölle.  

Forss &Co väläyttää mahdollisuutta tiiviimmästä yhteistyöstä USA;n kanssa, mutta ei vie analyysiaan pitemmälle siihen suuntaan, vaan pitäytyy eduskunnan hyväksymissä puolustuspoliittisissa raameissa.  

Odotan mielenkiinnolla Venäjän, EU:n ja USA:n "virallisia" reaktioita dosentti Forssin rohkeaan raporttiin.  Saksasta ja Ranskasta samoin kuin Ruotsista saattaa myös kuulua asiantuntevia kommentteja.

Systemaattiseen seurantaa  minulta tuskin riittää mielenkiintoa enkä aio myöskään menettää yöuniani raportin vuoksi. Silti voin kyllä suositella mahdollisille lukijoilleni raporttia iltalukemiseksi.

Perinteiselle rauhanliikkeelle raportti saattaa olla hämmentävää luettavaa, mutta kyllä siinä pureskeltavaa riittää traditionaalisille militaristeillekin.