Viljo Vähänen muisteli seisoneensa Vanhan ylioppilastalon rappusilla katselemassa, kun kepulaiset jakoivat Johannes Virolaisen vaalimainoksia Kolmen sepän patsaalla. Silloin oli pakkasta reippaasti yli kaksikymmentä astetta. Ihmiset kiirehtivät iltahämärissä henki huuruten. Jotkut ottivat brosyyrin, useimmat menivät tuhahdellen ohitse.
Oli menossa puoluesihteeri Kääriäisen määräämä "jalkautuminen". Sen oli tarkoitus olla tupailtojen korvike pääkaupunkiseudulla. Siis jotakin uuttaa ja raflaavaa.
Kahden tohtorin taistelu Kuopion puoluekokouksessa oli päättynyt Johannes Virolaisen selkävoittoon. Puolueen tuore puheenjohtaja, Paavo Väyrynen, oli kärsinyt kirvelevän tappion, kun Ahti Karjalaisesta ei tullutkaan presidenttiehdokasta.
Tällä kertaa olimme Viljon kanssa päättäneet odottaa, että kello tulee tasan 16, jolloin nähtäisiin, uskaltautuuko joku viime hetkellä asettua haastamaan kunniapuheenjohtaja Väyrysen kepun jäsenäänestyksessä.
Ei uskaltanut.
Maistoimme piripintaisia Guinnessejamme.
- Ovatpa asiat muuttuneet, Viljo aloitti. - Silloin, talvipakkasella, UKK:n henki vaelsi vielä väkevänä puolueiden taistelutantereella, vaikka hänen otteensa oli kirvonnut syksyllä 1981. Muistanet, että samana päivänä, kun se tapahtui, Johannes Virolainen ilmoittautui kepun presidenttiehdokaskilpaan.
- No, ihan varmasti muistan. Juuri sillä hetkellä nimittäin minun sinihohtoinen toivekuvani avoimesta ja demokraattisesta kepusta sai ensimmäisen särönsä. Ovet alkoivat sulkeutua ympärilläni. Yksinäisyyden rengas alkoi uudelleen kiristyä. Ja sitä kesti, kuten tiedät, lähes kymmenen vuotta.
- Oukei. Tuon olen kuullut jo monta kertaa, joten annetaan sen olla. Katsotaan sen sijaan, mitä nyt tapahtuu, kun tohtoreiden taistelusta tuleekin yhden tohtorin taistelu. Sinähän olit, mikä oikein muistan, varma siitä, että Kääriäinen lähtee haastamaan Väyrysen. Luulit, että se olisi tapahtunut jo Lahden puoluekokouksessa, mutta ei. Se tyttö kiilasi ohi. Nyt kaikki eväät ovat levällään ... tai riippuu tietysti siitä, mistä näkökulmasta tai paremminkin, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Väyrysellehän on aina ollut suuria asia, kunniakysymys puolueen yhtenäisyys. Nyt hän on ilmeisesti päässyt ideaalitilanteeseen. Keskustassa ei ole enää kahta tohtoria taistelemassa keskenään, vaan on vain yksi. Yksi mies, yksi ääni. Sehän on vahvan ja yhtenäisen puolueen huippu. Ei särön säröä.
Viljo Vähänen on tavallisesti hillitty ja rauhallinen. Nyt hän ei ollut. Ironia kipunoi, ja sen hän tiesi itsekin, koska katsoi kysyvästi minuun.
Otin pitkän suullisen Guinnessia.
"Puoluehallituksessa oli hyvä henki ja hyvä tunnelma". Katsoimme tv-uutisia. "Tämä puolue ajjaa selkosten ihmisten asiaa."
En halunnut lähteä kinaamaan Viljon kanssa. Ymmärsin, että olin itse pitänyt tohtoreiden taistelua jonkinlaisena itsestään selvyytenä. Sehän on aina kuulunut Maalaisliitto-Keskustan luonteeseen. Ainahan siellä on ollut sama valuvika. Joskus se on revennyt auki ja tulehtunut vuosikymmeniksi, joskus sen päälle on liimattu niin paksu kerros siannahkaa, ettei sen alta ole kuullut pihaustakaan. Pian nähdään, kuinka hyvin monessa myrkyssä liotettu väyrysside pitää. Ei kait tässä sen kummemmasta ole kysymys.
Mietin, että punainen ruusu televisioruudussa istui jotenkin huonosti ainoan tohtorin kouraan. Sehän on Suuren Putkimiehen merkki. Mutta ei siihen oikein olisi ruiskaunokkikaan sopinut. Ja kun Viljo ehdotti sirppiä ja vasaraa, Guinness meinasi mennä kummaltakin väärään kurkkuun.
Niinpä päädyimme Viljon kanssa siihen, että edessä on jokseenkin tavanomainen vaalinäytelmä. Jokainen mittaa todellisen kannatuksensa. Siinä mielessä Soinin mukaantulo olisi välttämätöntä. Gallupeja ja mediaa tullaan tietysti syyttämään. Rahastakin varmaan kinastellaan. Eniten ääniä saanut voittaa.
Jos ensimmäisen kierroksen jälkeen jäljellä on vain yksi tohtori eikä toista kierrosta tarvitakaan, lupasin Viljolle, että lähetän uudelle presidentille samanlaisen runon, jonka lähetin 8.3.1982 silloiselle presidentille. Se kuului:
Hyvä ystävä
Tuulet kulkivat pehmeiden hankien pinnalla,
kun Sinut valittiin tämän maan johtoon.
Kevät koittaa ja linnut nokkivat
siemeniä Sinun kodossasi.
Purista nyrkkisi yhteen, veljeni.
sillä Sinun on aloitettava kaikki alusta.
Mutta katso, kuinka aurinko säteilee sydämeesi.
Sinäkin olet kuitenkin
vain ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti