44. Visionääreistä

"Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatriaan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan."

Silloin tällöin, kun tarvetta ilmenee, luen pätkiä Johanneksen ilmestyksestä. Joskus, kun aikaa on, saatan lukea kokonaan uudestaan Raamatun viimeisen kirjan, ja aina, poikkeuksetta, takerrun sen lopussa olevaan uhkaukseen: " ... ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

Pitäisikö siis Raamatun ehkä kuuluisimman visionäärin sanat ottaa kirjaimellisesti tosina, "piiruakaan muuttamatta", kuten Johannes Virolainen sanoi tultuaan valituksi Keskustan presidenttiehdokkaaksi sen jälkeen, kun UKK oli ilmoittanut (26.10.1981) luopuvansa terveydellisistä syistä presidentin virasta?  J.V. tarkoitti silloin Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittista linjaa.

Minun on aina ollut mahdotonta hyväksyä tuollaista ehdottomuutta, mutta toisaalta olen oppinut ymmärtämään, että joillekin "totuus" on niin pyhä, ettei sitä sovi asettaa koskaan kysymyksen alaiseksi.

Niinpä hämmästyin hieman, kun Suomen Kuvalehti otti numerossaan 39/2011 kansikuvakseen puolet visionääriksi sanotun Steven B. Jobsin päästä ja valitsi cover storynsa otsakkeeksi sanat "Pyhä Steve" (Anu Partanen).

SK  oli itse tavallaan visionääri, koska juttu rakentui Jobsin erokirjeelle 24.8.2011 ja tämä kuoli pian lehden ilmestyttyä. "Mitä tapahtuu Applelle Jobsin jälkeen?"

Visionäärillehän kuuluu "tietää" jotakin tulevaisuudesta. Hän "näkee" jotakin sellaista, joka on tavalliselta kuolevaiselta piilossa. Visionääri on "profeetta".

Johanneksen ilmestyksestä käy kuitenkin ilmi ettei profeetta itsessään ole visionääri, vaan hän kuulee "ääniä", joiden varaan hän rakentaa visionsa: "... ja kuulin takaani suuren äänen, ikään kuin pasuunan äänen ... ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn ..."

Tämä on tietysti pelkkää mystiikkaa.

Mehän emme vielä tiedä, mitä Applelle tosiasiassa tulee tapahtumaan, mutta jotakin "johannesmaista" on siinä valtaisassa, tunnepitoisessa latauksessa, joka purkautui mediassa heti sen jälkeen, kun tieto Jobsin menehtymisestä haimasyöpään levisi maailmalle.

Tässä mielessä Hesarin pari päivää sitten julkaiseman artikkelin otsake pysähdytti: "Steve Jobs oli nero, sankari ja paskapää".

Tämän päivän mediamaailmalle on tyypillistä, että kustantajat (tässä tapauksessa Otava) pystyvät haistamaan saaliin (raadon) jo kuukausia ennen kuin Demokleen miekka on pudonnut. Niinpä Hesarikin pystyi julkaisemaan yhden luvun Walter Isaacsonin kirjoittamasta Jobsin elämänkerrasta jo ennen kuin asianomainen oli laskettu haudan lepoon.

Walter Isaacson kuvailee monella tavalla visionääri Steve Jobsia. "Hänen persoonallisuutensa, intohimonsa, täydellisyyden tavoittelunsa, demoninsa, toiveensa, taiteellisuutensa, pahansisuisuutensa ja täydellisen kontrollin pakkomielteensä olivat saumattomasti yhteydessä hänen suhtautumiseensa bisnekseen ja sen tuloksena syntyneisiin innovatiivisiin tuotteisiin. Kaiken teoria, joka sitoo yhteen Jobsin persoonallisuuden ja hänen tuotteensa, saa alkunsa hänen luonteensa merkillepantavimmasta piirteestä, joka on kiihkeys."

Aivan oikein. Juuri kiihkeys on kaikille visionääreille ominaista. Sehän paistaa läpi Johanneksen ilmestyksestäkin.

Isaacson kuvailee asiaa sattuvasti: "Tällainen kiihkeys rohkaisi kaksinapaiseen maailmankäsitykseen. Kollegat puhuivat kahtiajaosta sankari/paskapää. Olit joko yhtä tai toista, joskus saman päivänkin aikana. Sama päti tuotteisiin, ideoihin ja jopa ruokaan. Jokin oli 'kaikkien aikojen parasta', tai sitten se jokin oli puhdasta paskaa, aivokuollutta ja syötäväksi kelpaamatonta."

Samaa kiihkeyttä on havaittavissa nykyisissä kremnologeissa, jotka kehittelevät erilaisia visioita siitä, mihin suuntaan Venäjä on kehittymässä ja millaisen uhkan se muodostaa Suomelle tulevina vuosina.

Uusimman keskustelun laukaisivat käyntiin Stefan Forss & Co (Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi) ja siihen tarttuivat Arto Luukkanen (Imperiumin vastaisku - paluu Neuvostoliittoon on alkanut) ja Markku Salomaa (Venäjän sotilaskoneisto aktivoituu Itämerellä).

Palaan jossakin vaiheessa aiheeseen, kunhan olen ensin käynyt perusteellisen keskustelun Viljo Vähäsen kanssa.

Hyvän lähtökohdan antaa Jyrki Iivosen pääkirjoitus Maanpuolustus-lehdessä (nro 97, 3/2011) "Mitä hallitusohjelma kertoo turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuudesta?"

Onhan hallitusohjelmakin vain eräänlainen visio, vaikka se ankkuroidaankin syksyn kuluessa valtion tulo- ja menoarvioon vuodelle 2012.