90. Punakone

Kyllä kohtalo osaakin joskus olla oikukas! Kun eilen aamulla kirjoitin päiväkirjaani tummaa pelkoa ja vihreää toivoa sisältäneen unelmani, että saisimme jääkiekon loppuottelussa kohdata Ruotsin, heräsin tänä aamuna uutiseen, ettei se ole mahdollista. Svea Mamman sinikeltaiset lapset olivat hävinneet puolivälieräottelunsa.

Surkea juttu!

Huomenna saamme vastaamme Punakoneen.

Jollakin tavoin se tuntui pettymykseltä.

Ei silti etteikö jännitystä piisaisi tälläkin tavalla. Onhan RUS rutistanut tähän mennessä kaikki vastustajansa (mikäli oikein muistan, kun en ole jaksanut kiinnostua ottelutilastoista sen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei Kansan Radio ole pärjännyt huutokaupassa yksityisille kapitalisteille ja olen joutunut katsomaan Suomen matseja joltakin AVA-nimiseltä kanavalta, josta en aikaisemmin tiennyt mitään). Punakone voi siis hyvinkin olla vaarallisempi vastustaja kuin mikään muu.

Ajattelin myös, että lauantain matsista voi itse asiassa kehittyä kahden leirin ottelu ja että Suomi seisoo siinä ideologisen eturintaman kärjessä!

Jäljellähän on vain yksi joukkue, joka ei ole saanut maistella sosialismin myrkkyä (ihanuutta), vaan on saanut elää kapitalismin ruusutarhassa (kurjuudessa).

Suomella on siten puolustettavanaan koko vapaan maailman kunnia!

Tietysti tämä on liioittelua. Hyperbola!

Onhan entisille itä-blokin maille syötetty kahden kymmenen vuoden ajan oikein isolla kauhalla kapitalismin rasvaista pääruokaa ja annettu mansikoidenkin  kanssa pelkkää kansanvallan hunajaa.

Myös Punakone on tietysti päässyt tästä juhla-ateriasta osalliseksi.

Puntit idän ja lännen välillä alkavat olla tasoissa - ainakin Euroopassa etenkin, jos siihen luetaan vain Uralin tämänpuoleinen osa.

Joku, joka olisi kiinnostunut vain kansainvälisestä politiikasta eikä välittäisi jääkiekosta tuontaivaallista, voisi ehkä sanoa, että jäljellä on vain kahden entisen Jugoslavian osavaltion välinen perheottelu ja kahden yya-valtion välinen ystävyysottelu. Edellinen voisi räjähtää yhtä kiihkeäksi kuin mikä tahansa veljessota, mutta jälkimmäisessä pidettäisi nyrkit kohteliaasti taskuissa.

Kun itse olen kuitenkin hieman seurannut, kuinka tämänkertaisissa turnajaisissa joukkueet ovat ostaneet itselleen ammattilaisia kielestä, väristä ja ominaistuoksuista piittaamatta, arvelen, että vain pelilliset taidot ratkaisevat lopputuloksen.

Se näkyi mielestäni hyvin eilisessä FIN-USA matsissa, jossa ideologiset panokset olisivat saattaneet olla yhtä korkeat kuin huomenna. Kyllä Suomi oli yksinkertaisesti pelillisesti askeleen edellä. Ehkä siihen vaikutti ratkaisevasti halu näyttää, ettemme me nyt niin huonoja ole kuin mitä 5-0 tappio kertoi. Sisuuntuminen antoi voimaa.

Mutta mistä sitä samaa sisua löytyisi Punakonetta vastaan!

Suomalaisten mieliä ei toki tarvitse kovin syvältä kuopaista, kun vastaus tulee kuin tykin suusta.

Eikä sille asialle kukaan mitään mahda!

Kun suomalaisia pelaa nykyisin ammattilaisina niin idässä kuin lännessä, tämä tosiasia on omiaan rajaamaan tunteet vain kaukalon sisäisiin tapahtumiin. Siellä luistelutaitto, hyökkääjien, puolustajien ja maalivahtien taidot käyttää mailojaan sääntöjen mukaisella tavalla sekä pelin strateginen johtaminen kaukalon reunalta ratkaisevat.

Sus scrofa domestica on lempeä ja sosiaalinen eläin.

Mutta sikailu ei kuulu jääkiekkokaukaloon eikä sen reunoille.

Ei silloinkaan, kun vastassa on Punakone.