104. Lennu VII 120726

"Lopetan nyt narisemisen tästä yksinjättämisestä. Ukko on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, etteivät he sille mitään voi. Eikä Jennin sana tässä paina. Meikäläisen on taivuttava tosiasioiden edessä. Niin he molemmat jälleen vakuuttivat, kun kertoivat lähtevänsä huomenna tapaamaan Elisabetia Lontooseen. Kyllä Jenni taas lohduttaa minua tänä iltana ja Ukkokin sanoo varmasti jotakin kaunista. Sellaisia ne ovat ... Ystävällisiä ... Ja onhan Ukko vähän urheiluhullu ..."

- Aivan niin, Viljo sai sanotuksi, kun Lennu veti vähän henkeä. - Neljä päivää olympialaisissa on ihan paikallaan. Ei siitä kukaan meteliä nosta, vaikka täällä kotona onkin vähän kireät tunnelmat sen eurosotkun ympärillä. Ehtihän Ukko jo sanoa siitä oman mielipiteensä. Ei siinä mitään ihmettä tämän kuun aika tapahdu, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Jotkut käyvät aika kuumana ... mutta eikö ne yhtään pelänneet lähteä sinne Lontooseen, kun kaikki kävelevät siellä varpaisillaan. Pelkäävät. Ja Kuvalehtikin ehti jo maalailla kaaosta ...

"Niin, niin. Mutta sanottiinhan pääkirjoituksen lopussa, että "britit ehkä lopulta selviävät kisoista hengissä ..."

- No, se nyt oli aika typerästi sanottu. Lontoolaiset eivät varmaan ole unohtaneet seitsemän vuoden takaisia terrori-iskuja. Kyllä siellä nyt ollaan ihan vakavissaan, vai mitä sinä arvelet siitä, että armeijakin hälytettiin apuun? Onko se hätävarjelun liioittelua?

"Ei varmaankaan. Vaikka se saattaa joistakin tuntua aika provokatiiviselta. Mutta jos kerta yksityisiä turvamiehiä ei ole riittämiin, niin ainahan sotilaita voidaan komentaa apuun. Ei vara venettä kaada! Eikä sotilailta voi noin vain riisua virka-asua. Kyllä siinä menee puurot ja vellit sekaisin, jos sotilaat pakotettaisiin esiintymään siviiliasuissa."

- Olen samaa mieltä. Mutta mitenhän paikallinen olympiakomitea aikoo järjestää kimppakyydin valtioiden päämiehille, kun he lähtevät kuningatar Elisabetin vastaanotolta Buckinghamin palatsista olympialaisten avajaisiin. Suomalaisvalmisteisilla panssaroidulla Paseilla saattaisi olla käyttöä siinä vaiheessa. Siitä tosin saattaisi syntyä diplomaattinen selkkaus, koska monet suurlähetystöt varmastikin tarjoisivat vaihtoehdoiksi omia panssaroituja limusiinejaan.

"Ukolle ja Jennille se varmaankin sopisi, mutta muista en oikein tiedä. Pasiin on aika vaikea nousta eivätkä kaikki varmaan ole pukeutuneet lenkkareihin ja verryttelypukuihin, kun tulevat niin hienolta vastaanotolta. On mielenkiintoista kuulla - tuskin sitä karavaania päästetään tv-ruutuihin - kuinka kisajärjestäjät ovat sopineet tästä asiasta eri maiden turvallisuuspalveluiden kanssa. Eivät ne tietenkään päästä sellaista laumaa hortoilemaan pitkin Lontoon katuja iltahämärissä."

Lennu ei turhia haihattele. Hänellä on aina kaikki neljä jalkaa tukevasti maassa - pitsi silloin, kun se ryntää ottamaan vastaan Ukkoa ja Jenniä näiden kesälomareissuilta. Nytkin hän oli oikeassa, vaikka ei ollut ehtinyt tutustua kovin tarkasti presidentilliseen protokollaan.

Viljo Vähänen sen sijaan uumoili, että olympiakomitea saattaisi järjestää sotilashelikopterikuljetuksen Buckinghamista urheilukentälle. Sellaiset välineet eivät ainakaan juuttuisi Lontoon liikenneruuhkaan. Ehkä se näyttäisi kuitenkin liian militaristiselta, mikä ei tietenkään sopisi "avoimen yhteiskuntaan", jota Suomen Kuvalehti niin innokkaasti mainosti pääkirjoituksessaan.

Viljo ehti myös harmitella, ettei rullaluistelua ollut olympialaisten ohjelmassa, koska se olisi varmasti kiinnostanut Ukkoa.

- Kun mestaruuksia ratkotaan 29 lajissa, sieltä löytynee sopivaa katseltavaa presidenttipariskunnallemme, vaikka he eivät voikaan jäädä katsomaan keihäänheittoa, Viljo totesi ikään kuin lohdutukseksi, kun muisti, että Lennu oli sanonut Ukkoa urheiluhulluksi.

Leikillään. Tietysti

103. Varoitus! 120724

Viljo Vähänen oli lukenut Osmo Soininvaaran blogin heti, kun siitä kerrottiin uutisissa: "Euroa ei voi enää pelastaa."

Tietysti hän soitti minulle heti sen jälkeen, kun rouva Bucketin pokka oli jälleen kerran pitänyt, ja pyysi Ryssänkärkeen, mikä sopi minulle mainiosti, kun olin koko päivän kitkenyt rikkaruohoja plantaasilla. Selkään oikein sattui. Pieni iltakävely tekisi hyvää.

"Siitä Soininvaarasta minulle tulee aina mieleen  Tuborgin Vihreä", Viljo aloitti. Tiesin heti, mitä hän tarkoitti.

Olimme ennenkin puhuneet siitä, että O.S. on outo lintu Suomen Vihreissä. "Tuborg smager bedst - hver gang” Muistimme olutmainoksen jo opiskeluajoiltamme, jolloin Vihreitä ei vielä ollut olemassakaan, mutta Soininvaaran näköinen heppu hoilotti kaduilla ja turuilla, että "Hver Gang", mikä tarkoitti sitä, että olutbrändi oli jo silloin syttynyt. Tuborgin Vihreä maistui aina samalta, siis aina yhtä hyvältä.

"Sen verran sillä oli itsekritiikkiä vielä jäljellä blogissaan, että se tunnusti, ettei se pysty blogillaan euroa kaatamaan, mutta euron tuhoa hän silti innostui ennustamaan."

Viljolla oli tietysti Soininvaaran blogi taskussaan ja minä ehdin hätäisesti lukea sen ennen kuin istahdimme vakiopaikallemme Ryssänkärjen eteläpäähän.

- Olihan se melkoinen varoitus, sain sanotuksi kun Viljo vielä uudelleen alkoi verrata Tuborin olutmainosta ja Vihreiden ex-puheenjohtajaa  Se tuntui minusta hieman asiattomalta mutta myös huvittavalta. Minkäs ihminen ulkomuodolleen voi! Assosiaatio oli kyllä ihan selvä. Risuparta ja klani. Ei siinä muuta tarvittu. - Muutoin en pitänyt koko juttua kovin uskottavana. Mätäkuukin ehti juuri alkaa. Uutistoimitukselle se tietysti kelpasi hyvin syötiksi. Onhan siksbäkki yrittänyt huolellisesti varoa sisäisten riitojen näkymistä ulospäin. Nyt sohaisu osui ilkeästi Kataiseen ja Urpiaiseen.

"Aivan. Vihreät saattavatkin osoittautua hallituksen heikoimmaksi lenkiksi, vaikka monet veikkasivat, että Vasemmistoliitto marssii ensimmäisenä ulos."

- Ei tässä ole mielestäni vielä hallituskriisin hajuakaan. Vihreillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi poliittista painoa, vaikka Soininvaaraa on kyllä totuttu kuulemaan aika herkällä korvalla.

"Näin on. Hänen matematiikkansa oli tälläkin kertaa kohdallaan, kun hän muistutti, että "osapuolet keskittyvät kiistelemään pikkusummista, miljardeista, kun kokonaistappiot tässä hässäkässä liikkuvat biljoonissa". Eikä tässä ole kysymys mistään käännösvirheestä, vaan siitä, että jos euro kaatuu, tappiot liikkuvat tähtitieteellisissä summissa."

- Minua kyllä vähän huolestutti se, että Soininvaara mainosti jälleen Timo Soinia, joka yrittää esiintyä koko Suomen unilukkarina ja besserwisserinä. Minä sanoisin kyllä, että jos Soininvaaran varoitus eurosta toteutuisi nyt, siitä seuraisi sellainen jytky, ettei Soinista jäisi karvaakaan jäljelle.

"Voisipa käydä niinki. Minusta Soininvaaran - on muuten hauska sattuma, että hänen nimessään esiintyy sekä "vaara" että "sointi" - huomautus Saksasta on paljon järeämpi. Saksalaisilla on kummallisia inflaatiopelkoja, kun he yhä pelkäävät inflaatiota vaikka maanosa on ajautumassa tuhoisaan lamaan, jonka rinnalla pieni inflaatio ei tunnu kovin pahalta vaihtoehdolta. Tätä kannattaisi kyllä miettiä. "Tuhoisa lama" saattaa olla vain "soininvaaralaista pelottelua", mutta siinä saattaa piillä todellinen varoitus!

Sovimme Viljon kanssa, että seuraamme tilanteen kehittymistä mätäkuun ajan ja palaamme asiaan sitten, kun eduskunta alkaa käsitellä vuoden 2013 budjettia.

Siitä saattaa syntyä varsinainen ilotulitus - tai sitten surutulitus!

Onhan siinä on aineksia suurempaankin jysäykseen kuin Vihreään Tuborgiin. Silloin saattavat sekä hallituspuolueet että koko oppositio joutua varsinaiseen imagopesuun.

Tuborg producerer ikke længere kun øl, men også image

102. Lennu VI 120717

"Eivät ne olleet kovin onnellisen näköisiä. Ei pohjalaisten hurmio oikein tartu etelän ihmisiin. Vaikka enhän minä pääsyt taaskaan paikan päälle, vaan näin heidät vain töllöstä. Se on kurjaa, kun aina jään yksi. Voisivat hankkia minulle jotakin seuraa, kun ne näyttävät matkustelevan niin paljon. Minä luulin, että kesäloma olisi rauhallisempaa. Sitä paitsi täällä haisee kissalle. Joka paikassa. Ei kissan haju vuodessa mihinkään häivy ..."

Lennu oli selvästi närkästynyt, kun jälleen istuimme vakiopaikallamme laiturin nokassa. Hän kertoi, että Ukko ja Jenni olivat tulleet Seinäjoelta oikein sotilaskoneella, mitä hän sanoi arvostavansa suuresti, koska sillä tavalla yksinäisyys lyhentyi monella tunnilla. Hän arveli, että se oli Jennin idea. "Sillä oli varmaan ikävä mua".

Olimme puineet aika pikaisesti tangomarkkinoiden annin ja päätyneet siihen, että Ukko olisi kyllä voinut jättää sellaiset kissanristiäiset ihan hyvin väliin, mutta Lennu kyllä puolusti Ukkoa. "On sen pakko ravata tuollaisissakin pippaloissa. Muutoin kansa lakkaa tykkäämästä siitä." Minä kerroin katsoneeni koko kisan alusta loppuun, mutta olisin kyllä valinnut voittajaksi sen tytön. Mielestäni siinä tytössä oli enemmän hehkua kuin siinä rusettimiehessä.

Siirryttiin päivänpolitiikkaan, kun ilta alkoi hämärtää.

"Sanohan Viljo, mitä mieltä olet Esko Ahon esiintymisestä Päivän kasvossa tänään", Lennu kysyi. "Eikös hän ollut jossakin vaiheessa ihan vähällä päästä tämänkin kesäpaikan isännäksi? Minusta hän on jotenkin muuttunut niistä ajoista. Liekö tullut viisaammaksi?"

Viljo Vähänen mutristi suutaan. Kysymys ei näyttänyt miellyttävän häntä. Ehkäpä se oli liian henkilökohtainen. Kyllä hän Esko Ahon tunsi ja tiesi tarkalleen, missä tämän paikka oli siinä marssijärjestyksessä, jonka keulilla UKK aikoinaan askelsi. Syrjäsilmällä hän oli seurannut myös niiden tyttölasten kohtaloita, jotka olivat kulkeneet samassa letkassa. Mutta että mitä hän voisi sanoa tämänpäiväisestä Esko Ahosta, joka vastaili rennosti (Jungnerin tyyliin paidan ylänappi auki) toimittajan kysymyksiin. Pitäisikö antaa pisteitä oppositiolle, jonka kanssa Ukko joutuu taiteilemaan, vai pitäisikö mielistellä hallitusta, jossa istuu Ukon kavereita?

Joka tapauksessa he olivat Lennun kanssa sopineet siitä, ettei näistä laiturikeskusteluista kerrota Ukolle ja että Jennillekin Lennu saisi kertoa asioista hyvin valikoiden.

Top Secret

- En minä viisaudesta tiedä, Viljo aloitti. - Maailmahan on aina ollut "viisaita miehiä" täynnä. Viimeksi niitä saatiin kasaan iso lauma (23 kappaletta), kun Hesari kyseli taloustieteilijöiltä "mitä tapahtuisi, jos Suomi eroaisi eurosta". En minä niistä vastauksista tullut hullua hurskaammaksi. Vain Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta uskalsi olla rehellinen: "Ei aavistustakaan." Sille minä nostan hattua! Mutta eivät ne valtuuttaneet Esko Ahoa siihen seuraan. Satuin näkemään sen Päivän kasvon, mutta en minä siitäkään kovin korkeita pisteitä antaisi. Moni yhtä viisas on ehtinyt jo moneen kertaan esittämään saman analyysin: Eurooppa on kusessa! Täällä ei ole osattu keskittyä olennaiseen eli kilpailukyvyn varmistamiseen. Ei sen sanomiseen ruudinkeksijää tarvita. En minä myöskään anna pisteitä filosofi Tuomas Wallgrenille, joka tämän päivän jutussaan vaati kansanäänestystä Suomen eurotiestä. Sitä vartenhan me olemme valinneet eduskuntaan 200 viisasta! Kyllä he sen asian osaavat ratkaista. Tavalla tai toisella. Eikä heitä nyt tähän hätään olisi tarvinnut hätyytellä kesälomiltakaan. Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, kuten perustuslakimme edellyttää. Se on mitattu jo moneen kertaan. Sillä siisti. Rahaa siinä vain palaa ...

"Mutta sano nyt jotakin siitä Esko Ahon haastattelusta", Viljo keskeytti.

- Okei. Odotin, että toimittaja olisi huomannut kysyä, mistä johtuu, että Eurooppa on nyt kusessa ja että Aasia on ajanut ohi. Mutta sitä kysymystä ei tullut.

"Ehkä vastaus on niin ilmiselvä, ettei kysymystäkään kannattanut esittää?"

- Voit olla oikeassa. Onhan sitäkin asiaa puitu sotien jälkeen sadoissa ja tuhansissa kirjoissa, tutkimuksissa ja paneeleissa. Viisasta vastausta ei taida ollakaan. Mutta yritänpä kuitenkin."

Lennun katse pysähtyi. Hengityskin melkein lakkasi.

- Kun joku on kusessa, peruskysymys kuuluu: kusiko joku sen päälle vai antoiko se allensa?

Hiljaisuus

- Eurooppa on antanut allensa. Se on lisäksi syönyt omat eväänsä. Se on vuosisatojen ajan ollut täynnä itseään. Itseriittoinen. Leuhka. Arrogantti.

"Vanha Manner" on vanha ja väsynyt. Aurinko on laskenut. Uusi päivä, johon on totuttu uskomaan ja luottamaan, ei enää nousekaan.

Uusi hiljaisuus

"Tästä minä en uskalla hiiskua sanaakaan Jennille, kun hän peittelee minut omaan sänkyyni. Hän saattaisi pelästyä niin, että herättäisi Ukonkin keskellä työtä."

Horisontissa, synkkien pilvien seassa, välähti salama. Lennu ja Viljo laskivat sekunteja, mutta jyrähdystä ei tullut.

101. Syyria 120714

Olen nyt ylittänyt sadan blogin rajan. Samalla olen huomannut, että terminologiaani on korjattava. Minulla on vain yksi ja ainoa blogi. Siihen kirjoittamani tekstit ovat "postauksia". Niitä minulla on nyt kasassa 100 kappaletta. Kevättalvella, kun sujuttelin perässähiihtäjä Unto Hämäläisen vaaliblogin latuja, ajattelin, että sata olisi sopiva raja, jolla pysähtyisin funtsimaan, viitsinkö jatkaa vai panenko pillit pussiin.

Olin kuitenkin heti alussa päättänyt, etten ryhtyisi kilpailemaan Kemppisen enkä Virolaisen kanssa postausten määrissä. Sehän olisi  ollut toivotonta. Molempien tuotanto on ollut huimaava. Erityisesti JK:n. Vuodesta 2011 lähtien hän on kirjoittanut tähän päivään mennessä 2446 postausta. Site meter ilmoitti tänään huikean kävijäluvun (3 772 728). JV:n postausten lukumäärä on vaatimattomampi (616), mutta toisaalta hän kirjoittaa usein pitkästi ja perusteellisesti.

Olen jo aikoja sitten liittänyt molemmat blogistit aamulukemistooni, johon ei kuulu yhtään paperilehteä. Viikoittain luen tosin Kirkko&Kaupungin kannesta kanteen. Hämeen linnan kirjaston Makupaloista löydän tarvittaessa sekä kotimaista että ulkomaista lisälukemista.

Nyt olen siis päättänyt jatkaa.

Näin syntyy liitetiedosto päiväkirjoihini, joita olen kirjoittanut siitä saakka, kun UKK ilmoitti (26.10.1981) jättävänsä presidentin tehtävät. Samalla huomaan löytävän lisämerkintöjä myös Unikirjaani, jonka aloitin 1.1.1980.

Teemojen löytyminen on luku sinänsä.

Jukka Kemppiselle se ei tunnu tuottavan vaikeuksia, vaikka joskus (tosin aniharvoin) näkee, että jokin postaus on väkisin puserrettu. Jyrki Virolaisella taas on oma erityisalueensa, juridiikka, jonka piirissä hän viihtyy ja josta hän kaivaa esiin omia teemojaan. Joskus ne liittyvät hieman levottomasti päivän politiikkaan.

Sadannen postaukseni jälkeen huomaan liikkuneeni aika usein kaksinkertaisen politrukin maisemissa eikä sille taida voida oikein mitään.

Näen sen myös unikirjastani. Erilaiset poliittiset teemat kulkevat punaisena lankana postauksissani ja unissani. Niistä esimerkkinä olen kirjannut toiseksi unekseni (3-4.1.1980) seuraavan unen, jonka panen tähän näytille, vaikka se liittyy vain hatarasti tähän postaukseen valitsemaani teemaan:

Olin KOP:n pääkonttorissa, jossain toisessa kerroksessa. Talo sijaitsi - omituista kyllä - Suurkirkkoa vastapäätä; siinä missä on poliisin tiloja. Joku henkilö, jonka identiteettiä en tunnistanut, mutta joka oli tummatukkainen ja lihavahko, pöhöttynyt, oli lyönyt Tuure Junnilan kanssa jostakin vetoa, ja Junnila hävisi. Siispä hävinneen piti hirttäytyä heittäytymällä naru kaulassa kadulle. Annoimme TJ:lle narun, jonka hän otti käteensä ja vetäytyi huoneeseensa. Jäimme hienotunteisuussyistä ulkopuolelle. Kuului karmea huuto. Putoava ääni. Tummatukkaisen vuoro oli kuitenkin myös hirttäytyä. Sovitin hirttosilmukan hänen kaulaansa. Se oli kuitenkin liian löysä, joten otimme sen pois päästä. Silloin kaveri sanoi, että hän menee alas kaljalle - ja jäi sille tielleen. Heräsin siihen tunteeseen, että myös TJ oli vain huutanut, mutta ei hirttäytynyt. Siis petkuttanut.

(Myöhemmin opin joltakin unispesialistilta, että unille on hyvä merkitä jokin otsake ja että myös unen konteksti on hyvä kirjoittaa näkyviin. Jo vuosien ajan olen kirjoittanut unilleni myös oman tulkintani, mikä tuntuu järkevältä, koska vain minä itse pystyn tulkitsemaan "oikein" omia uniani! Unikirjani alkupuolella en ole kirjoittanut minkäänlaisia tulkintoja. Nyt huomaan, että Junnila-uneen löytyisi sellaisia vaikka kuinka paljon!)

Kuinkahan valtavasti erilaisia intrigejä ja "petkutuksia" liittyykään tämänhetkiseen tilanteeseen lähi-Idässä, erityisesti Syyriassa? Uskaltaisiko siitä sanoa mitään?

Tänä aamuna kirjasin muistiin London School of Economicsin johtajan Fawaz Gergesin synkän lausunnon. Hän ei näe valoa Syyrian konfliktin päässä:  "Väkivalta ja sen kiihtyminen ovat kirineet diplomatian edelle. Tämä hirvittävä verilöyly (hyökkäys pieneen al-Tremsen kylään) on jälleen uusi merkki siitä, että Syyria on karkaamassa hallinnasta."

Yritän löytää mittasuhteita ja koordinaatteja. Voisiko tästä alkaa se "suuri sota", jota kohti ihmiskunta on (jälleen) menossa? Mitä tarkoittaa tänä päivänä, että jokin 22 miljoonan asukkaan maa on "karkaamassa hallinnasta"?  Kenen tai minkä hallinnasta?

Jälleen kerran hakukone Google antaa perspektiiviä.

"Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen. Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja."

Kysymys on vuosituhansista.

Kuinka tämä Hiroshiman, Higgsin hiukkasen ja ilmastosairauden sukupolvi voisi estää noin vanhan maan karkaamasta hallinnasta!  Eihän vastaavasta urakasta ole yksikään aikaisempi sukupolvikaan selviytynyt, vaikka yrityksiä ei ole puuttunut.

Aina on päädytty väkivaltaan - väkivallan kierteeseen - sotaan.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että suurvallat pystyvät hetkeksi estämään tynnyrin räjähtämisen.

Koreat korot (diplomatia) ja raskaat saappaat (sotateollisuus) saattavat vielä jonkin aikaa kulkea kepein askelin, tasatahtia, kohti suurta, kohtalokasta - kysymysmerkkiä!

100. Kirkko keskellä kylää 120705

Kun kosmologian professori ja tunnettu tieteen popularisoija sanoi hetki sitten televisiossa, että nyt kirkko on valmis ja sen huipulle pantiin risti, Viljo Vähänen pyörähti tuolissaan.

Hetken kuluttua kännykkäni soi. Ja vaikka ensimmäinen hellepäivä oli jo hiipimässä iltahämärään, suostuin mielihyvin hänen ehdotukseensa, että kävelisimme jälleen Ryssänkärkeen. Valoahan riittäisi melkein läpi yön.

- Kari Enqvist on häkellyttävän monikerroksinen torni, Viljo aloitti arvoituksellisesti. - Sen jälkeen, kun Leena Palotie, edesmennyt genetiikan professori, antoi hänelle Tieto-Finlandia palkinnon, olen ajatellut, ettei kosmologialle - siis maailman kaikkeuden ymmärtämiselle - löytyisi koskaan alkua eikä loppua, ja ettei kukaan voisi sanoa, että nyt se on valmis. Siksi häkellyin, kun hän sanoi tänään, että Higgsin hiukkasen löytyminen merkitsi päätepistettä teoreettisen fysiikan suurimpaan arvoitukseen ja että nyt kirkon huipulle voidaan panna risti. Se on valmis.

Aamen.

"Se on totta. Minuakin hämmästytti, että tämän hetken johtava skeptikko otti kirkon ja ristin vertauskuvakseen. Olisin odottanut jotakin muuta. Jotakin runollisempaa. Sanoihan hän Kuoleman ja unohtamisen aikakirjoissa niin kauniisti, että "minä" on evoluutiossa valikoitunut kehtolaulu. Eikö Higgsin hiukkasen (mahdollinen) löytyminen olisi mieluummin ollut loppusointu kuin risti - vain yhden kirkkokunnan symboli. Tai että se olisi ollut kuin viimeinen sinfonia, jota kukaan ei pystyisi koskaan säveltämään eikä polttamaan kotitakassaan."

- Toisaalta, Viljo jatkoi, Enqvist löysi ehkä sattumalta sellaisen ilmaisun, jota kadunmieskin ymmärtää. Kirkkohan on rakennuksena iskostunut jokaisen suomalaisen mielenmaisemaan. Se löytyy keskeltä kylää. Korkeimmalta paikalta. Hallitseehan se Senaatintorinkin maisemaa, vaikka sen huomaa vasta silloin, kun sitä katsoo kauempaa, mereltä. Kun kirkon huipulle pannaan kullattu risti, kaikki ymmärtävät, että se on valmis.

"Sattuma on oikea sana, kun puhutaan Enqvististä. Hän sanoo ajatustensa syntyvän fysiikan lakeja tottelevien atomien ja molekyylien tanssista eikä niissä olen hengen ohjailua. "Uskon, että elämä maapallolla on syntynyt onnekkaan sattuman ansiosta: olemme juuri sopivalla etäisyydellä sopivasta tähdestä."

- Mutta eiväthän fysiikan lait ole sattumanvaraisia, vaan, päinvastoin, järkevässä - siis tieteellisessä - järjestyksessä. Eihän ristiäkään panna rakennustöiden päätteeksi kirkontornin huipulle sattumanvaraisesti, vaan arkkitehdin ja insinöörien laatimien piirrustusten mukaisesti. Enqvistille järki on totta, usko ei.

"Aivan. Mutta kyllä hän johonkin uskookin. Tietysti. Hän sanoo uskovansa, että hänen minuutensa on "prosessi, molekyylitehtaiden kapitalistinen järjestelmä, vailla kovaa ydintä ja viisivuotissuunnitelmaa tai suunnittelijaa, jota voisin kutsua itseksi". Minusta se on hyvin sanottu."

Jatkoimme vielä jonkin aikaa Enqvistin  kirjoitusten ruotimista, kunnes huomasimme, että olimme ajautuneet kauas Higgsin hiukkasesta ja kirkon tornista.

Olimme jo kääntyneet takaisin Kasinon rannan suuntaan, kun Viljo huomautti pitkän hiljaisuuden jälkeen:

- Maailma on täynnä kirkkoja ja kappeleita. Moskeijoita ja muita rukoushuoneita. Täynnä pilvilinnoja. Täynnä aarrekammioita. Täynnä ristejä. Täynnä torneja joiden huiput nousevat kohti taivaita.  Kari Enqvist varmasti iloitsee siitä, että hänen oma kirkkonsa on lähes valmis. Mutta voiko hän olla huomisaamuna varma siitä, että hänen kirkkonsa on keskellä kylää - keskellä oikeaa ja todellista universumia?

"Sass se. Ei täällä maailmankaikkeudella, jossa me ja Peter Higgs olemme piilleskelleet niin ja niin monta miljardia vuotta, ole toiveita eikä päämääriä, kuten kosmologian professori Enqvist ihan viisaasti sanoo, mutta entäpä jos naapurimaailmankaikkeus olisikin niitä täynnä?"

99. Piispan kyydissä 120701

Olen viime vuosina tottunut lukemaan Suomen Kuvalehdestä emerituspiispa Mikko Heikan näkökumia. Niistä saan usein tärkeitä ajatusvirikkeitä. Monet ovat kuitenkin jääneet vaeltelemaan sinisillä vuorilla ja haihtuneet ajan myötä pois mielestäni.

Vuosia sitten muistan tarttuneeni hänen kommenttiinsa ”karrelle palaneesta jälkimodernin kirkon sparraajasta” ja "ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ihmiskunnan moraalisesta myrskystä". Ne johtivat lyhyeen kirjeenvaihtoon.

Nyt silmäni osuivat Johannes Kastajaan Wall Streetillä (SK 25-26 2012).

"Kapitalismi tarvitsee moraalista uudistumista välttääkseen sukupuuton."

Ennen kuin hyppäsin piispan kyytiin, oli jälleen pakko turvautua Googlen apuun.

Olisi tietysti pitänyt ehtiä lukea Niall Fergusonin ja Paul Lillrankin kirjat, joihin M.H. viittaa, mutta siihen tarmoni ei riittänyt. Sen sijaan katsoin kyllä, mitä tuossa nykypäivän "tietokirjassa" kirjoitetaan sanonnasta "pappia kyydissä" ja mitä siitä löytyy Johannes Kastajasta.

Ensin mainitusta ei löytynyt mitään olennaista. Vain puolihävytön anekdootti piiasta, joka saatteli vällyjen alla pappia tämän kotimatkalla. "En ole ensimmäistä kertaa pappia kyyditsemässä".

Johannes Kastajasta, jonka kuvan SK:n art director oli löytänyt emerituspiispan kolumnin kuvitukseksi (Outi Kainiemi), löytyi mielenkiintoinen näkökulma suomalaisten piispojen asemaan ja rooliin lutherilaisessa nykykirkossa.

Kirjoittajan (Väinö Holtti, Valoa ristiltä 2/1999) mukaan "piispamme harhailevat yhteisen hyvän jakomatkoilla" samalla kun "kansamme ja etenkin sen nuoret vaipuvat entistä syvemmälle syntiin ja suruttomuuteen."

Ymmärsin, että kirjoittaja kuulunee johonkin kirkon sisäiseen oppositiolahkoon, mutta mielenkiintoni heräsi kuitenkin sen verran, että luin koko jutun.

Piispat vetävät kirjoittajan mielestä ryhmää, "joka saarnaa pääasiassa sosiaalista parannusta ja puuhailee voittopuolisesti tämänpuoleisessa - he eivät ole Johannes Kastajan seuraajia."

Vai niin!

Kieltämättä kapitalismi ja Wall Street kuuluvat "tämänpuoleiseen". Vain tämänpuoleisessa "rahamarkkinat ovat siirtyneet pysyvään epälineaarisuuden ja kaaoksen aikaan" ja vain tämänpuoleisessa on mahdollista löytää alkemian resepti ja tehdä lyijystä kultaa (Ferguson).

Vain tämänpuoleisessa voidaan olla huolestuneita siitä, että rahamarkkinat kuolevat sukupuuttoon.

Ja edelleen. Vain tämänpuoleisessa voidaan pohtia, mitä tuonpuoleisen portilla tapahtuu, kuten saksalainen kardinaali Reinhard Marx tekee. "Taivaan portilla ei riitä, ettei ole tullut tuomituksi oikeudessa. Portilla kysytään, onko toiminut moraalisesti oikein."

Tätäkö parannussaarnaaja Johannes Kastaja opetti?

Oliko hän todellakin huolissaan siitä, että maapallon rahamarkkinat ovat kuolemassa sukupuuttoon!

Epäilen vahvasti

Viittaukset "porvarillisiin hyveisiin" tai "kuolemansynteihin" (Lillrank, Medicit) eivät sano mitään. Ne ovat vain hurskaita toiveita. Lääkkeitä ne eivät tietenkään ole.

Usko, toivo, rakkaus, oikeus, rohkeus, kohtuullisuus ja järkevyys ovat kauniita sanoja etenkin, kun niitä verrataan sellaisiin paheisiin kuin ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Kun ne kaikki pannaan pyörimään uskontojen lottorumpuun, joku voi aina silloin tällöin saada täysosuman!

So what!

Jonkinlaista suhteellisuuden tajua ja ymmärrystä on omassa mielikuvituksessani herättänyt mainio television ohjelma "Ihmeelliset uskonmenot".

Maailma on täynnä uskoja, uskontoja ja uskomuksia. Niistä voi jokainen valita itselleen sopivan tai yhdistellä niitä mieleisellä tavallaan.

Mutta mitä kapitalismille pitäisi tehdä?

Tässä vaiheessa tekee mieli hypätä pois emerituspiispan kyydistä.

Ymmärrän kyllä, että piispa Heikka liikkuu maallisen regimentin piirissä ja että sen vuoksi professorien Ferguson ja Lillrank esiin nostamat asiat kiinnostavat häntä ja että hän haluaa sanoa niistä oman mielipiteensä.

Ei siinä ole mitään moitittavaa. Mutta kun hän viittaa otsikossaan Johannes Kastajaan, hän astuu tosiasiassa hengellisen regimentin piiriin.

Kun maallisen regimentin piirissä raha, miekka ja esivalta hallitsevat, hengellisen regimentin aseena ovat evankeliumit.

Olen täysin varma siitä, ettei emerituspiispalla ole mennyt tässä suhteessa pasmat sekaisin. Mutta silti tuntuu siltä, että hän liikkuu kapitalismin kritiikissään oudossa maastossa. Siinä ei Tuomas Akvinolaisen hyve-oppipikaan riitä kompassiksi.

Kun en ole teologi eivätkä tuon tieteenalan peruskäsitteetkään ole minulle selviä, turvauduin jälleen Googleen!

"Molemmat regimentit ovat Jumalan säätämiä, ei vain hengellinen. Regimentit ovat erilaiset ja erilliset, mutta ne eivät ole irrallisia toisistaan. Ne ilmentävät Jumalan kahtalaista herruutta elämässä. Jumala käyttää siis maailmanhallinnassaan kumpaakin regimenttiä: maallinen on "Jumalan vasen käsi" ja hengellinen "Jumalan oikea käsi"."

Ahaa!

Pitäisikö sittenkin pysyä piispan kyydissä?

Hämmästyksekseni löysin Paavalin kirjeestä roomalaisille (13. luku) aiheeseen liittyvän määräyksen: "Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on."

Pitäisikö siis kapitalismin moraalisia perusteita vahvistaa tämän mukaisesti?

Jos markkinavoimat ovatkin Jumalan luomuksia ja jos ne voidaan hyväksyä esivallan aseiksi Paavalin tarkoittamassa hengessä, millä oikeudella professorit, piispat ja kardinaalit taistelevat niitä vastaan?

Mitä pahaa niissä voisi olla? Miksi maallinen ihminen yrittää sotkea enkeleiden suunnitelmia?

Stop.

Vaikka emerituspiispan ja professoreiden sanat tuntuvat radikaaleilta korvissani, ne eivät riitä. Ne eivät osu asian ytimeen.

Siksi tartun (itsenikin yllätykseksi) edellä mainitun Väinö Hottin esittämään kritiikkiin (vaikka se ei edes sivunnut kapitalismia eikä Wall Streetia):

"Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen" (Matt. 3:10).

Jos kapitalismi on perusteiltaan viallinen, se pitäisi leikata irti ihmiskunnan elämänpuusta ja hävittää lopullisesti. Miksi surra sen kuolemista sukupuuttoon! Miksi yrittää vahvistaa sen moraalisia perusteita, jos se kerran on kaiken pahan (turhamaisuuden, vihan, kateuden, ahneuden, himon) perimmäinen syy?

Näin yksinkertainenhan asia ei tietenkään ole.

Maallisen regimentin aidot, uskolliset ja oppineet gurut sanovat, että juuri kapitalismin ansiosta sadat miljoonat köyhät ovat nousseet köyhyydestään ja päässeet osallisiksi hyvinvoinnista. Vain vapaa markkinatalous voi taata enemmistölle tien aineelliseen ja henkiseen rikastumiseen. Vapaa kilpailu ja yksityinen omistusoikeus muodostavat sen moraalisen kivijalan, jolla kapitalismi seisoo. Sitä eivät kirkot ja uskonnot pysty murentamaan.

(He jättävät kyllä sanomatta, että samaisten arvojen perusteella rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet ja että tämä tendenssi on vuosi vuodelta voimistunut maapallolla.)

Taistelu hyvän ja pahan välillä jatkuu - ilmeisesti maailmanloppuun saakka. (Sen vuoksi pidän tapanani lukea 2-3 vuoden väliajoin Johanneksen ilmestyksen, vaikka en pidäkään sen lopusta: "... jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun)

Aina on myös etsitty vaihtoehtoja tai kompromisseja.

Yksi niistä on  Bahái-usko, johon törmäsin edellä mainitsemassani tv-ohjelmassa (apua löytyi jälleen Googlesta!):

"Bahá'í-usko opettaa, että maailmanrauha ei ole vain mahdollinen vaan väistämätön. Ihmiskunta on nyt aikuisuutensa kynnyksellä ja jokaisen tehtävänä on tunnistaa se henkinen ohjaus, jolla ihmiskunnan yhdentyminen voidaan saavuttaa. Bahá'í-elämänarvoja ovat miehen ja naisen tasavertaisuus, ennakkoluulottomuus ja itsenäisen ajattelun tukeminen, tieteen ja uskonnon harmonia, luonnon kunnioittaminen sekä yhteisten ratkaisujen löytäminen rakentavan neuvottelun avulla."

Toivossa on hyvä elää - vaikka matkustaisi piispan kyydissä.