Kun kosmologian
professori ja tunnettu tieteen popularisoija sanoi hetki sitten televisiossa,
että nyt kirkko on valmis ja sen huipulle pantiin risti, Viljo Vähänen pyörähti
tuolissaan.
Hetken kuluttua
kännykkäni soi. Ja vaikka ensimmäinen hellepäivä oli jo hiipimässä iltahämärään,
suostuin mielihyvin hänen ehdotukseensa, että kävelisimme jälleen
Ryssänkärkeen. Valoahan riittäisi melkein läpi yön.
- Kari Enqvist
on häkellyttävän monikerroksinen torni, Viljo aloitti arvoituksellisesti. - Sen
jälkeen, kun Leena Palotie, edesmennyt genetiikan professori, antoi hänelle
Tieto-Finlandia palkinnon, olen ajatellut, ettei kosmologialle - siis maailman
kaikkeuden ymmärtämiselle - löytyisi koskaan alkua eikä loppua, ja ettei kukaan
voisi sanoa, että nyt se on valmis. Siksi häkellyin, kun hän sanoi tänään, että
Higgsin hiukkasen löytyminen merkitsi päätepistettä teoreettisen fysiikan
suurimpaan arvoitukseen ja että nyt kirkon huipulle voidaan panna risti. Se on
valmis.
Aamen.
"Se on
totta. Minuakin hämmästytti, että tämän hetken johtava skeptikko otti kirkon ja
ristin vertauskuvakseen. Olisin odottanut jotakin muuta. Jotakin runollisempaa.
Sanoihan hän Kuoleman ja unohtamisen
aikakirjoissa niin kauniisti, että
"minä" on evoluutiossa valikoitunut kehtolaulu. Eikö Higgsin
hiukkasen (mahdollinen) löytyminen olisi mieluummin ollut loppusointu kuin
risti - vain yhden kirkkokunnan symboli. Tai että se olisi ollut kuin viimeinen
sinfonia, jota kukaan ei pystyisi koskaan säveltämään eikä polttamaan
kotitakassaan."
- Toisaalta,
Viljo jatkoi, Enqvist löysi ehkä sattumalta sellaisen ilmaisun, jota
kadunmieskin ymmärtää. Kirkkohan on rakennuksena iskostunut jokaisen
suomalaisen mielenmaisemaan. Se löytyy keskeltä kylää. Korkeimmalta paikalta.
Hallitseehan se Senaatintorinkin maisemaa, vaikka sen huomaa vasta silloin, kun
sitä katsoo kauempaa, mereltä. Kun kirkon huipulle pannaan kullattu risti,
kaikki ymmärtävät, että se on valmis.
"Sattuma
on oikea sana, kun puhutaan Enqvististä. Hän sanoo ajatustensa syntyvän
fysiikan lakeja tottelevien atomien ja molekyylien tanssista eikä niissä olen
hengen ohjailua. "Uskon, että elämä maapallolla on syntynyt onnekkaan
sattuman ansiosta: olemme juuri sopivalla etäisyydellä sopivasta tähdestä."
- Mutta
eiväthän fysiikan lait ole sattumanvaraisia, vaan, päinvastoin, järkevässä -
siis tieteellisessä - järjestyksessä. Eihän ristiäkään panna rakennustöiden
päätteeksi kirkontornin huipulle sattumanvaraisesti, vaan arkkitehdin ja
insinöörien laatimien piirrustusten mukaisesti. Enqvistille järki on totta,
usko ei.
"Aivan.
Mutta kyllä hän johonkin uskookin. Tietysti. Hän sanoo uskovansa, että hänen
minuutensa on "prosessi, molekyylitehtaiden kapitalistinen järjestelmä, vailla
kovaa ydintä ja viisivuotissuunnitelmaa tai suunnittelijaa, jota voisin kutsua
itseksi". Minusta se on hyvin sanottu."
Jatkoimme vielä jonkin
aikaa Enqvistin kirjoitusten
ruotimista, kunnes huomasimme, että olimme ajautuneet kauas Higgsin hiukkasesta
ja kirkon tornista.
Olimme jo kääntyneet
takaisin Kasinon rannan suuntaan, kun Viljo huomautti pitkän hiljaisuuden
jälkeen:
- Maailma on täynnä
kirkkoja ja kappeleita. Moskeijoita ja muita rukoushuoneita. Täynnä
pilvilinnoja. Täynnä aarrekammioita. Täynnä ristejä. Täynnä torneja joiden
huiput nousevat kohti taivaita.
Kari Enqvist varmasti iloitsee siitä, että hänen oma kirkkonsa on lähes
valmis. Mutta voiko hän olla huomisaamuna varma siitä, että hänen kirkkonsa on
keskellä kylää - keskellä oikeaa ja todellista universumia?
"Sass se. Ei täällä
maailmankaikkeudella, jossa me ja Peter Higgs olemme piilleskelleet niin ja
niin monta miljardia vuotta, ole toiveita eikä päämääriä, kuten kosmologian
professori Enqvist ihan viisaasti sanoo, mutta entäpä jos
naapurimaailmankaikkeus olisikin niitä täynnä?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti