109. Lennu VIII 120826

"Peetu pääsi Iltiksen pääuutissivulle ihan juhlapaikalle, Aleksanterin patsaan viereen", Lennu sanoi pieni haikeus äänessään. "Mutta en minä siitä voi kateellinen olla. Ovathan kamerat pyörineet minun ympärilläni paljon tiheämpään. Peetu on varmasti nähnyt ne kuvat, mutta ei hän viimeksi siitä mitään sanonut. Me oltiin tosin silloin aika pentuja eikä tiedetty mitään siitä ruljanssista, jonka keskelle minä olen joutunut. Olisi kyllä ollut mukava tavata Turussa, mutta eivät ne taaskaan ottaneet minua mukaansa"

Viljo Vähänen arvasi, että Lennu tarttuisi Ilta-Sanomien uutiseen, jossa Ukko myhäili Aleksanteri I:n patsaan vieressä ja Peetun valokuva oli siinä vieressä. "Lennun sisko, vanha tuttu." Lennu sanoi muistavansa kyllä myös sen naisen, joka pahoitteli, ettei ollut huomannut onnitella presidenttiä, mutta nimen hän oli unohtanut. Joku Kerttu se oli.

Siitä he saivat kuitenkin aiheen pohdiskella, miksi Mannerheimin patsaan jalustaan oli raapustettu sana MURHAAJA. Tikkukirjaimilla.

Mustasta Mannerheimista he eivät jaksaneet enää keskustella. Totesivat vain, että kamalaa törkyä senkin alta paljastui ja että lisää on varmaankin tulossa, kunhan elokuva pääsee ensi-iltaan.

Mutta miksi Marskin patsasta töhrittiin taiteidenyönä dominoharkoilla?

Viljo oli innoissaan itse domino-ideasta. Se toi hänen mieleensä J.O. Mallanderin valkoiset tiiliskivet. Harkkojen kaatuminen suurkirkon portailta alaspäin ja monumentin sortuminen päätepisteessä oli hänen mielestään vaikuttava. Hieno idea. Teknisesti taitava taideteos! Mutta Lennu ei ollut nähnyt sitä televisiosta eikä hän tuntenut ketään Mallanderia.

"Sanoma oli selvä", Lennu aloitti. "Kansalaissota elää vieläkin kansan veressä. Ei se sieltä ole mihinkään haihtunut. Laimentunut. Ehkä. Ihmettelen kuitenkin toteutusta. Mannerheimin patsaan töhrimisessä ei ole mitään tyyliä tai mieltä. Sehän on jo hyväksytty osa pääkaupungin kulttuuria. Sen olisivat saaneet jättää rauhaan. Jos joku olisi kiivennyt panemaan katukiven Marskin lakin päälle tai Kähtyn korvien väliin, se olisi mennyt hilpeästä urheilusuorituksesta - jokuhan teki sen tempun Svinhufvudille - mutta graniittisen jalustan sotkeminen sanalla "murhaaja" on mielestäni älytöntä."

Viljo nyökytteli. YES. Niin on. "Ehkä se nyt vain kuvastaa tämän ajan henkeä. Mikään ei ole tyylitöntä. Mikään ei ole mautonta. Kaikki pitää sananvapauden nimissä sallia."

"Jossakin kulkee kuitenkin aina raja, jota ei sovi ylittää", Lennu sanoi tavallista vakavampi ilme kasvoillaan. "En minä usko, että Ukko hyväksyisi juuri paljastetun Aleksanteri I:n patsaan töhrimistä poliittisilla tai muilla iskulauseilla. Onhan se taiteilijankin kannalta alentavaa."

Viljolla oli kielen päällä kysymys Pussy Riotista, joka oli syyllistynyt "yleisen järjestyksen rikkomukseen" ja "epäkunnioittavaan käytökseen yhteiskuntaa kohtaan", mutta hän jätti sen tekemättä, vaikka kyllähän ne tytöt hänen mielestään olivat jonkinmoisia taiteilijoita.

Sen sijaan hän halusi vielä sanoa jotakin Aleksanterista, jonka pystykauluksessa näkyi komeasti tammenoksa ja jonka epoletit antoivat patsaalle erityistä ryhtiä. Hän muisti, että Aleksanterin isoäiti, Katariina Suuri, oli varoittanut hyvissä ajoin, että naiset tulevat ahdistamaan tulevaa tsaaria, sillä hänellä on ulkonäkö, joka panee kaikki liikkeeseen (ks. Matti Klingen kirjoitus "Venäjän keisari, Suomen suurruhtinas, Aleksanteri I 1777-1825, Google).

- Aivan varmasti, Viljo sanoi. - Kyllä Aimo Tukiainenkin olisi nyt mielensä pahoittanut ja niin tekisi varmasti myös Andrei Kovaltshuk, jos joku töhrisi hänen taideteostaan. Mutta mahtoiko Ukko tietää, että Aleksanteri kielsi monumenttien pystyttämisen itselleen elinaikanaan. Onko tämä Turkuun pystytetty patsas nyt myöhäsyntyinen provokaatio? Vai onko se aito kunnianosoitus miehelle, joka nosti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon ja joka halusi luoda Äiti-Venäjän kainaloon aidon eurooppalaisen sivistysvaltion, joka tulisi taistelemaan henkeen ja vereen rehellisyyden ja oikeamielisyyden puolesta?"

Lennu oli hiljaa.

Mutta Viljo jatkoi.

"Nyt sanon sinulle asian, jota Matti Kingekään ei tiedä ja jota sinä et saa kertoa Jennille etkä tietenkään Ukolle. Et unissasikaan. Lupaatko sen?"

Lennu katsoi silmät pyöreinä. Hämmästyneenä. "Enhän minä voi ... kun en minä tiedä, mitä ..."

- Ei sinun tarvitse tietääkään. Mutta senhän sinä tiedät, että minä olen käynyt rajan toisella puolella. Et kai sinä ole sitä unohtanut? Olen nähnyt kaikenmoista, mitä sinä et pysty noilla viisailla silmilläsi näkemään. Minä olen tavannut Fjodor Kuzminin. Eikä siitä ole edes kovin pitkä aika. Pian sen jälkeen, mitä kerroin sinulle savusaunasta. Turhaan valaistuneet kommunistit etsivät Aleksanteria Pietari-Paavalin linnoituksen katedraalista. Ei hän siellä silloin maannut eikä häntä kukaan sinne vienyt.

Fjodor on poissa silmistämme. Poissa kaikesta siitä, mitä koira tai ihminen tajuaa. Ei siinä mitään sen kummempaa ole.  

108. Palomuuri 120822

Viljo Vähänen on siitä kumma tyyppi, että hän tarttuu milloin minkinlaisiin asioihin ja kantaa ne sitten pöydälleni aivan samalla tavalla kuin meidän vanha kissa, joka tuo edelleenkin linnunpoikasia ja päästäisiä aamiaispöytäämme ja katsoo sitten ihmetellen suoraan silmiin: "Etteks te tajua?" ... ja osoittaa syvää halveksuntaa, kun Madame kantaa päivän tärkeimmän saavutuksen suoraan roskapönttöön.

Nyt Viljo kysyi, oliko Salomon temppelissä palomuuri, mihin en osannut suoralta kädeltä vastata mitään.

Arvasin kyllä, että Viljo oli taas lukenut jotakin jostakin ja tuli testaamaan minun historiantietojani, jotka hän tiesi hatariksi. Mistä minä voisin muistaa tuollaisia yksityiskohtia, vaikka olin leuhkinut lukeneeni jo vuosia sitten  Raamatun kannesta kanteen!

Kun Viljo huomasi epäröintini, hän vapautti minut oitis piinastani: "Ei siitä ole mainintaa Kuninkaiden kirjassa, vaikka niiden tietojen pohjalta on voitu esittää tarkkoja piirustuksia Salomon temppelistä. Ei niissäkään näy palomuuria. Mutta joka tapauksessa on selvää, ettei minkäänlainen muuri olisi pelastanut tuota rakennelma  - jonka symbolinen merkitys on muuten monin veroin suurempi kuin arkkitehtoninen. Temppeli tuhottiin perustuksiaan myöten monta kertaa, eikä minkäänlainen palomuuri olisi voinut sitä estää."

"Nyt kysynkin", Viljo jatkoi ja tiesin, että päästiin varsinaiseen asiaan, "käykö Euroopan Unionille samalla tavalla, vaikka sen suojaksi rakennetaan jatkuvasti kaikenlaisia palomuureja.".

Jaha. Kissa kantoi siis tällaisen saaliin pöytään tänä aamuna.

Viljo kertoi lukeneensa Antti Tanskasen artikkelin rehellisistä valtiomiehistä (Suomen Kuvalehti 33/2012) ja katsoneensa sitten uutisen Sauli Niinistön linjapuheesta suurlähettiläspäivillä.

Aika vahvoilla eväillä hän oli siis varustautunut keskustelemaan Salomon temppelistä!

Antti Tanskanen on Helsingin Yliopiston hallituksen ja Ulkopoliittisen Instituutin puheenjohtaja ja Sauli Niinistä tasavallan presidentti.

Olin pelkkänä korvana.

Viljo Vähänen esitti sitaatteja.

(1) "Toistaiseksi euroalue jatkaa tiivistymistään kuilun partaalla minimaalisin ja viime tingassa otetuin, mutta samaan suuntaan vievin askelin. Päättäjät kertovat pystyttävänsä viimeistä, pitävää palomuuria vain joutuakseen toteamaan, että hetken päästä tarvitaan seuraava muuri" (Antti Tanskanen)

(2) "Nyt eletään rajun sopeutumisvaiheen ensitahteja ... Ehdotan eri maille keskinäisen luottamuksen kasvattamista ja tietoisuutta omasta tilasta ...eikä  tosiasioiden tunnustamisestakaan haittaa olisi (Niinistö).

Kerroin lukeneeni SK:n jutun, mutta Niinistön puhetta en vaivautunut kaivamaan UM:n tiedotteista, joista sen olisi varmasti tähän hätään löytänyt. Nykyisessä tiedon viidakossa tällaiseen leväpräisyyteen ei kyllä saisi hairahtua. Pitäisi aina yrittää löytää auktorisoitu, varma, teksti.

Eräs ero Viljon esittämästä materiaalista kävi kuitenkin selväksi.

On kahdenlaisia tosiasioita. Kokeneen talousmiehen "tosiasia" ja kokeneen poliitikon "tosiasia".

Niissä näyttää olevan suuri ero,

Tanskaselle EU on "keskeneräinen rakennus" tai "palapeli, jossa palikat ovat aina väärässä paikassa." Hän kaipaa "rehellistä valtiomiestä", joka olisi  suunnannäyttäjä matkalla kohti liittovaltiota.

Liitovaltio merkitsee Tanskaselle "ehjää kokonaisuutta." Se on hänelle Salomon temppeli, jossa palomuureja ei tarvita suojaamaan "kaikkein pyhintä". Siinä on hänen mielestään totuus, jota poliitikot kieltäytyvät näkemästä.

Niinistöllä, poliitikolla, tällaista absoluuttista totuutta ja lopullista päämäärää ei näytä olevan. Hänen linjapuheensa ydin oli siinä, että nyt eletään rajua sopeutumisvaihetta, jonka seurausta ei tiedä kukaan.

Itse hän välttää visusti (ja viisaasti) besserwisserin ansan: " Yksi asia on varma: Euroopan asema ei tule olemaan entisensä."

Tällaisella varmuudella on valitettavasti vain vähän käytännöllistä merkitystä.

Mutta Salomon temppelihän onkin vain yksi maailmaa kiertävistä suurista tarinoista. Tosiasioitakin on kirjava joukko.

Tuokohan kissanrontti viikonvaihteessa päästäisen vai linnun? Perhosista se ei ole kiinnostunut. Onneksi.

107. Ideologisesti vinossa?

Pitkin kesää olen mietiskellyt, miksi suomalainen politiikka tuntuu niin sisäänpäinlämpiävältä, voimattomalta ja pienimuotoiselta. Näpertelyltä. Miksi se ei herätä intohimoja maailmalla ja vain hitusen kotona? Miksi rahamarkkinat eivät lotkauta korvaansa tekivätpä suomalaiset mitä tahansa? Makaammeko me omassa montussamme väärässä asennossa? Kallellaan. Vinossa. Kun pitäisi seisoa pystyssä. Näkyä.

Ehkä olen itse väärässä paikassa. Sivussa. Syrjällään. Paitsiossa. Snookerissa.

Ajatellaan nyt vaikkapa Maria Guzenina-Richardsonia. Nätti kuin mikä. Ministeri. Miksi maailma ei hurraa, kun suomalainen peruspalveluministeri "ohjeistaa nelivärihaastattelussa hallinnonalaansa median kautta valmistelemaan vanhuspalvelulakiesitystä hallitusohjelman vastaisesti", kuten eräs kolumnisti huomautti saadakseen edes hiukan tuulta keskustelun purjeisiin?

Missä vika, kun maailma ei ole kiinnostunut siitä, hoidetaanko Suomessa vanhuksia 0,7 prosentin vai 0,5 prosentin panoksilla? Eikö meidän hyvinvointimallissamme olekaan enää yleismaailmallista tai peräti kosmista jytyä?

Tai mitä sanotaan maailman vaarallisimpien miesten joukkoon nostetusta oppositiojohtajastamme, joka ehdottaa euromarkkakruunua väsyneen ja vanhanaikaisen euron sijalle? Eikö sekään saa aikaan värinää pääomapiireissä?

Ja olisihan siitä nyt viimeistään pitänyt syntyä tosi jytäkkä, kun Suomen ulkoministeri kävelee omaan miinaansa, kuten eräs pääkirjoittaja tänään väitti.

Mutta eikö mitä. Vain oman ministerikollegan vahingoniloista hihittelyä!

Viljo Vähäsestäkään ei ole apua, kun se meni valamaan öljyä laineille siinä Mannerheim-jutussa. Olisi antanut palaa. Täysillä. Olihan Marski melkoinen kosmopoliitti. Kyllä siitä jutusta olisi pitänyt saada enemmän irti ... tai eihän sitä tiedä, mihin se ruutitynnöri aikoinaan kätkettiin!

Toisaalta. On hyvä ajatella, että Suomi on tällä hetkellä vähän syrjässä maailman valtateistä. Ehkä meidän on parempi elää lähellä Onnelaa kuin Suurta Sotaa!

Ajatella, jos miljoonia vuosia liikkeellä olleet mannerlaatat olisivatkin kuljettaneet meidät vaikkapa paikkaan, jossa nyt kulkee Turkin ja Syyrian välinen raja!

Paha ajatus. Kaikin puolin.

Wikileaks liippasi kyllä aika läheltä meitäkin, mutta onneksi se näyttää kääntyvän Svea-Mamman murheeksi. Olihan meilläkin traagisia, pahoja ampumistapauksia, jotka ylittivät eurooppalaisen uutiskynnyksen, mutta siinähän me jäimme norjalaisten varjoon.

Mutta mistä tämä loppu kesän haikea tunne, että olemme liian syrjässä? Unohduksissa. Poissa teatterista. Kaukana näyttämöltä?

Eräs selitys voisi olla siinä, että koko maailma, maapallo, on tänä päivänä ideologisesti vinossa. Väärässä asennossa.

Ainakin kotoisessa politiikassamme se on ilmiselvää.

Kiista - hallituksen ja opposition välillä sekä puolueiden sisällä ja marginaaleissa - vanhusten hoitamisesta ja eurosta, paljastaa sen räikeimmillään.

Mitään "järkevää" (rationaalista) riitaa ei ole olemassa. Jokainen - ehkä jytkypuoluetta lukuunottamatta - tietää, että päätöksiä on pakko tehdä päivittäin. Niitä ei voi jättää odottamaan "hyviä aikoja" tai "oikeaa hetkeä".

Ne puolueet, joilla on kokemusta hallitusvastuusta "ymmärtävät" asian, mutta ovat panneet tämän ymmärryksen pakastimeen. Jäihin. Ja kaivaneet sieltä esiin vanhat ideologiset aseensa.

Näin valtatilanne on ajautunut automaattisesti - siis ilman tarkoitusta - vinoon asentoon.

Se syö rumalla tavalla puolueiden uskottavuutta.

Seurauksena on epäilyn ja kyräilyn väkinäinen, tuhoisa ilmapiiri, josta hyötyvät vain todelliset valtaruhtinaat.

He osaavat kätkeä varjonsakin. Vain Lucky Look nauraa.

106. Musta Mannerheim 120816

"Katsoin heti sen trailerin, jossa kenialainen mies esittää Mannerheimia. Se oli yksinkertaisesti pakko katsoa. Mediakohu oli jo särkeä korvani. Mutta mitä tapahtuikaan! Yleisradion traileri oli kevyttä kamaa sen rinnalla, mitä Iltalehden arkistoista oli kaivettu sen rinnalle. Ihan oikea ja aito Mannerheim ... Valkoinen ... Ei mikään musta afrikkalainen ... Suomalainen ... Täydessä sotisovassaaan  ... Omien ja saksalaisten kenraalien ympäröimänä ... ja pitkä sarja Adolf Hitlerin hurmioituneita saarnoja ... Käypäs katsomassa, ellet ole jo tehnyt sitä  ... ei jäänyt epäselväksi, missä tosiystävät olivat ... Eivät missään Keniassa tai Timpuktussa, vaan paljon lähempänä ...

Viljo Vähänen oli kiihdyksissä. Hän takelteli. Sanat eivät tahtoneet mahtua hänen suuhunsa. Saatikka tulla siitä ulos. En meinannut saada puheenvuoroa. Ajattelin aluksi, kuten varmaankin valtaosa niistä, jotka olivat kuulleet Yleisradion laatimasta trailerista, että se johtui siitä kenialaisesta, mustasta Mannerheimistä. Mutta ei. Ei se häntä tuntunut suuremmin hätkäyttäneen. Kenkä puristi jostakin aivan muusta kohdasta.

- Rauhoitu, hyvä mies, sain lopulta sanotuksi. - Mikä siinä nyt niin kauheaa oli? Kaikkihan tietävät, että Aatu kävi tapaamassa Mannerheimia ja että tämä teki vastavierailun Saksaan. On siitä asiasta esitetty miljoonia kertoja erilaisia dokumentteja. Eihän se sinullekaan mikään uutinen ole. Tiedäthän sinä myös, että Mannerheim oli tosi vaivautunut Aatun lähentelyistä ...

"Tiedän, tiedän. Mutta en olisi odottanut, että tämänpäiväisestä iltapäivälehdestä - tai siis Googlesta - löytyy tällaista materiaalia, kun panin kaikessa viattomuudessani hakusanoiksi "trailer, musta ja mannerheim". Näytti siellä olevan paljon muutakin materiaalia kuin Hitleriä, mutta sitä en vaivautunut selaamaan."

- Aivan niin. Vanhat propagandafilmit ovat tallella ja ne ovat olleet jo pitkän aikaa kaiken kansan katsottavissa. En usko, että niitä on nyt kaivettu kenialaisen näyttelijän vastapainoksi. Vaikka kyllähän viha ja uhkailu nyt ryöpsähti niin voimallisesti esille, että vastatulia on varmaankin jo sytytetty eri puolilla Suomea..  

"Niistä minä en tiedä mitään, mutta minun mielestäni Mannerheim-elokuvan tuottajan,  Erkko Lyytisen selitys siitä, miksi tällainen elokuva on tehty, oli asiallinen ja mielenkiintoinen. Ei tosin kaikissa suhteissa aivan helposti sulatettavissa. Omalta osaltani pystyn kyllä sulattamaan hänen näkemyksensä, että tämä aika tarvitsee uudenlaisia tapoja ilmaista isänmaallisuutta ja että omat kansalliset sankaritarinamme kaipaavat päivitystä ja uudelleen arviointia. Hyväksyn myös sen, että on hyvä katsoa omia myyttejämme hieman toisesta näkökulmasta."

- Noinkin voidaan tietysti sanoa, mutta kyllä monelle suomalaiselle Mannerheim on kaikkea muuta kuin myytti. Luulenpa, että enemmälle kuin yhdelle hän on elävää todellisuutta. Karua. Traagista. Valtavaa. Ja että juuri siksi hän on korkealla kansakunnan kaapin päällä, kuten vanha sanonta kuuluu. Hän on saavuttamattomissa, vaikka hänestä tiedetään niin paljon. Hän ratsastaa edelleen ylhäisessä yksinäisyydessään.

"Todellakin. Yksinäisyydessä. Muistan kyllä hyvin, millainen metakka syntyi, kun Helsingissä hänen patsaansa viereen alettiin pystyttää Kiasmaa. Mustassa Mannerheimissa ovat liikkeellä samat voimat - millä en tarkoita välttämättä henkilöitä tai yhdistyksiä, vaan henkeä ja aatetta."

- Kiasma-Mannerheim on itse asiassa oikein hyvä esimerkki. Olen aika lailla vakuuttunut siitä, että Mustalle Mannerheimille käy ajan mittaan samalla tavalla. Uskoisin, että C.G.E. Mannerheim katsoisi tänä päivänä oikein tyytyväisenä omaa patsastaan Kiasman vieressä. Varsinkin iltavalaistuksessa, jossa hän ratsastaa varjona modernin taiteen museon seinällä. Musta Mannerheim saattaa muutaman vuoden kuluttua hymyillä arvoituksellisella tavallaan sille kohulle, jonka Yleisradio, "kansanradio", on nyt onnistunut synnyttämään.

105. Niinpä 120811

Jukka Kemppinen piti lomaa.  Hämmästyttävää. Site meterissä oli lukema 3 810 041. Niin moni oli käynyt siihen mennessä aamupalalla Kemppisillä. Jäikö nyt yhtä moni tyhjän päälle, kun makupala aamupalalautaselta putosi pois?

Anonyymejä kommentteja alkoi heti sataa. Tässä muutama:

"Ihan hyvä. Omalla lomalla en lukenut kolmeen viikkoon tätä blogia. Nyt on hyvä kiriä kiinni, kun ei uuttakaan pureskeltavaa tule."

"Tämä vaikuttaa menevän jo lukijoiden kiusaamisen puolelle."

"Ihan hyvä. Omalla lomalla en lukenut kolmeen viikkoon tätä blogia. Nyt on hyvä kiriä kiinni, kun ei uuttakaan pureskeltavaa tule."

"Älä Kemppinen väsähdä!
Olen tähän mennessä tehnyt olympialaisten maailmanennätyksen - ei pätkääkään kisoja, pelkkää pornoa netistä."

Olikohan Viljo Vähänenkin joutunut suden suuhun?

Oli pakko soittaa tänä aamuna, kun Lontoo viikonvaihteessa vaikenee. Haihtuvatko viimeisetkin kultamitalitoiveet keihäsmiesten ja kävelijöiden kanssa?

Viljo oli vielä unenpöpperöissä, mutta vastasi kuitenkin.

"Täällä ollaan. Pielisen rannalla. Aurinko kimaltelee laineilla. Yes. Kyllä minäkin sen Kemppisen viimeisen luin. Aika arvoituksellinen otsake siinä oli, vai mitä?"

- Sitähän minäkin vähän ihmettelin, vastasin. -  Otsakkeena "Niin" ei kertonut mitään enkä muistanut viikko sitten katsoa hänen suosittelemaansa ohjelmaa talouden madonluvuista. "Kriittinen peruskurssi taloudellisten järjestelmien mullistumisesta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana" olisi kyllä kiinnostanut." Ehkä se löytyy vielä Areenasta.

Vaihdettiin Viljon kanssa normaaleja kuulumisia. Hän kertoi olleensa mökillä pari viikkoa ja käyneensä joka ilta savusaunassa. Siinä samaisessa, jossa hän oli kertaalleen kuollut (ks. blogiarkistoni alusta postaukset "Viljo esittäytyy" sekä "Viljo Vähäsen ensimmäinen kuolema 110216" ja "Viljo Vähäsen uusi elämä 110220") .

"Nyt aiheita on ilma täynnä kuin surviaisia, jotka eilenkin esittivät iltatanssinsa laskevassa auringossa. Mistä aiot kirjoittaa? Et kait sinä nyt kemppisiä tee! Jostakin sinun pitää kirjoittaa, vaikka näytät pitäneet lomaa sinäkin."

"Tässä muutamia aiheita".

(1) Curiosity-mönkijä Marsin pinnalla. Sinähän olet päässyt kurkistamaan suuren verhon taakse. Voisit kertoa, miltä tuntuu kävellä punaisen planeetan kraatereissa.

(2) Enkeli-Elisa. Oliko Risto Uimonen oikeassa, kun hän heinäkuun alussa totesi, että media oli syönyt tarinan pureskelematta. Mikä on Minttu Vettenterän asema fiktiivisen tarinan iskijänä.

(3) Pussy Riot. Onko Venäjän pakko kestää huliganismia. Katso vaikkapa Ira Jänis-IsokankaanIeraskynä Hesarissa muutama päivä sitten. Voisit pohtia Putinin asemaa Venäjän johtajana. Kuinka uskottava entinen KGB-agentti on puolustaessaan ortodoksista kirkkoa? Kykeneekö ihminen täyskäännökseen? Jääkö sydän paikalleen, jos henki rientää omille teilleen?

(4) Katainen demaripihdeissä. Eikö järkipuhe kuulu? Näithän Kataisen aamutelevisiossa kommentoimassa vanhusten asiaa.

(5) Asekaupan umpikuja. Onko YK jälleen kuilun partaalla vai onko se jo sen pohjalla. Samaan syssyyn voisit pohtia edelleen Syyrian tilannetta. Jokaisessa sodassa asekauppiaat kuorivat verisen kerman. He eivät tunne kalman hajua, mutta kuulevat kyllä, kun raha kilahtaa kirstuun.

(6) Rahoitusmarkkinavero. Eikö hirviömäisestä rahavirrasta, joka kiertää salamaa nopeammin joka päivä maapallon ympäri, voitaisi ohjata pikkuriikkistä puroa tavallisenkin ihmisen taskuun?"

"Joko riittää", Viljo kysyi hengästyneenä. "Ei sinulta aiheita puutu. Vai mitä sanot Unski Hämäläisen artikkelista UKK-seuran vuosikirjassa? Hänen mukaansa ollaan nyt ensimmäistä kertaa sataan vuoteen siinä tilanteessa, että kymmenien tuhansien venäläisten ja suomalaisten kesken on muodostunut inhimillinen kontakti, joka on aivan muuta kuin ns. virallinen ystävyys. Ollaanko nyt siirtymässä uuden toivon aikaan Suomen ja Venäjän suhteissa? "

Oli pakko myöntää, että Viljo Vähänen oli hereillä.

Uusille postauksille on todellakin tilaa. Runsaudenpulassahan nyt eletään. Eikä poliittinen syksy ole edes alkanut. Budjetinkaan julkistaminen ennen kuin eduskunta aloittaa syyskautensa, ei laukaissut suuria intohimoja.

Luonto on rähissyt eri puolilla maapalloa, mutta sekään ei ole saanut varoitusvaloja palamaan. Kaikki tuntuu mahtuvan tilastotieteilijöiden virhemarginaaleihin.

"Entä ökyrikkaiden sijoitukset veroparatiiseihin? Eivätkö nekään herätä? Niidenhän sanotaan olevan valtava musta aukko maailmantaloudessa (Tax Justice Network/James Henry)"

Kun Viljo Vähänen pääsee vauhtiin, häntä on vaikea keskeyttää.

Nyt en kuitenkaan enää tarttunut uuteen syöttiin, vaan sanoin  keskittyväni yleisurheiluun ja lottovoiton odotukseen.

"Niinpä. Se on vaaratonta."