107. Ideologisesti vinossa?

Pitkin kesää olen mietiskellyt, miksi suomalainen politiikka tuntuu niin sisäänpäinlämpiävältä, voimattomalta ja pienimuotoiselta. Näpertelyltä. Miksi se ei herätä intohimoja maailmalla ja vain hitusen kotona? Miksi rahamarkkinat eivät lotkauta korvaansa tekivätpä suomalaiset mitä tahansa? Makaammeko me omassa montussamme väärässä asennossa? Kallellaan. Vinossa. Kun pitäisi seisoa pystyssä. Näkyä.

Ehkä olen itse väärässä paikassa. Sivussa. Syrjällään. Paitsiossa. Snookerissa.

Ajatellaan nyt vaikkapa Maria Guzenina-Richardsonia. Nätti kuin mikä. Ministeri. Miksi maailma ei hurraa, kun suomalainen peruspalveluministeri "ohjeistaa nelivärihaastattelussa hallinnonalaansa median kautta valmistelemaan vanhuspalvelulakiesitystä hallitusohjelman vastaisesti", kuten eräs kolumnisti huomautti saadakseen edes hiukan tuulta keskustelun purjeisiin?

Missä vika, kun maailma ei ole kiinnostunut siitä, hoidetaanko Suomessa vanhuksia 0,7 prosentin vai 0,5 prosentin panoksilla? Eikö meidän hyvinvointimallissamme olekaan enää yleismaailmallista tai peräti kosmista jytyä?

Tai mitä sanotaan maailman vaarallisimpien miesten joukkoon nostetusta oppositiojohtajastamme, joka ehdottaa euromarkkakruunua väsyneen ja vanhanaikaisen euron sijalle? Eikö sekään saa aikaan värinää pääomapiireissä?

Ja olisihan siitä nyt viimeistään pitänyt syntyä tosi jytäkkä, kun Suomen ulkoministeri kävelee omaan miinaansa, kuten eräs pääkirjoittaja tänään väitti.

Mutta eikö mitä. Vain oman ministerikollegan vahingoniloista hihittelyä!

Viljo Vähäsestäkään ei ole apua, kun se meni valamaan öljyä laineille siinä Mannerheim-jutussa. Olisi antanut palaa. Täysillä. Olihan Marski melkoinen kosmopoliitti. Kyllä siitä jutusta olisi pitänyt saada enemmän irti ... tai eihän sitä tiedä, mihin se ruutitynnöri aikoinaan kätkettiin!

Toisaalta. On hyvä ajatella, että Suomi on tällä hetkellä vähän syrjässä maailman valtateistä. Ehkä meidän on parempi elää lähellä Onnelaa kuin Suurta Sotaa!

Ajatella, jos miljoonia vuosia liikkeellä olleet mannerlaatat olisivatkin kuljettaneet meidät vaikkapa paikkaan, jossa nyt kulkee Turkin ja Syyrian välinen raja!

Paha ajatus. Kaikin puolin.

Wikileaks liippasi kyllä aika läheltä meitäkin, mutta onneksi se näyttää kääntyvän Svea-Mamman murheeksi. Olihan meilläkin traagisia, pahoja ampumistapauksia, jotka ylittivät eurooppalaisen uutiskynnyksen, mutta siinähän me jäimme norjalaisten varjoon.

Mutta mistä tämä loppu kesän haikea tunne, että olemme liian syrjässä? Unohduksissa. Poissa teatterista. Kaukana näyttämöltä?

Eräs selitys voisi olla siinä, että koko maailma, maapallo, on tänä päivänä ideologisesti vinossa. Väärässä asennossa.

Ainakin kotoisessa politiikassamme se on ilmiselvää.

Kiista - hallituksen ja opposition välillä sekä puolueiden sisällä ja marginaaleissa - vanhusten hoitamisesta ja eurosta, paljastaa sen räikeimmillään.

Mitään "järkevää" (rationaalista) riitaa ei ole olemassa. Jokainen - ehkä jytkypuoluetta lukuunottamatta - tietää, että päätöksiä on pakko tehdä päivittäin. Niitä ei voi jättää odottamaan "hyviä aikoja" tai "oikeaa hetkeä".

Ne puolueet, joilla on kokemusta hallitusvastuusta "ymmärtävät" asian, mutta ovat panneet tämän ymmärryksen pakastimeen. Jäihin. Ja kaivaneet sieltä esiin vanhat ideologiset aseensa.

Näin valtatilanne on ajautunut automaattisesti - siis ilman tarkoitusta - vinoon asentoon.

Se syö rumalla tavalla puolueiden uskottavuutta.

Seurauksena on epäilyn ja kyräilyn väkinäinen, tuhoisa ilmapiiri, josta hyötyvät vain todelliset valtaruhtinaat.

He osaavat kätkeä varjonsakin. Vain Lucky Look nauraa.