"On se kainuulainen Merja
Kyllönen paha pala kepulaisille. Aikovat ampua tyttöparan raskaalla tykistöllä
riekaleiksi. Vaativat pääministeriltäkin tiedonantoa, jotta pääsisivät
äänestämään siitä, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Sehän on ihan
hullun hommaa. Tai että oikein välikysymys! Eivätkö ne tajua, ettei tämä
hallitus kaadu välikysymykseen. Niitähän on noussut kuin sieniä sateella, ja
kaikki ovat mädäntyneet paikoilleen. Selitä nyt, mistä tässä oikein on
kysymys."
Viljo Vähänenkin oli lukenut
aamulla Jyrki Virolaisen blogia, jossa tämä puolusti "tomeraa ja temperamenttista,
usein muhkeanoloista Kyllöskää", joka puhuu "selevällä Kainuun
murteella."
- Minusta Rovaniemen proffa on
oikeassa, vaikka en pidäkään
kaikista hänen sananvalinnoistaan. Vasemmistoliiton liikenneministeri on
paha piikki porvarillisen maalaisliiton lihassa. Se kirvelee. Se törröttää
pystyssä kuin talveen unohtunut heinäseiväs. Rikkoo maiseman. Maaseudun rauhan.
Sietämättömästi. Keskusta purkaa nyt syvää katkeruuttaan, kun sen
vakioapajoille, kyläteille, on tullut outo kulkija. Erityisen katkeralta taitaa
tuntua se, että kokoomuslainen pääministeri rientää auttamaan ja ymmärtämään
vasemmistolaista ministerikollegaansa.
"Tämän minä ymmärrän",
Viljo keskeytti. "Puoluepukarointiahan tässä tietysti on, mutta on siinä
kyllä paljon muutakin. Tässähän näkyy karulla tavalla, millaista todellinen
valtataistelu on. Kyllähän kaikki tietävät ja ovat tottuneet siihen, että
puolueet riitelevät keskenään ja käyvät jatkuvaa reviiritaistelua, mutta nythän
tulee esille se puoli valtataistelusta, josta tavallisesti ei hiiskuta
sanaakaan. J.Virolainen nosti kissan pöydälle todetessaan, että virkamiehet
vievät ja ministerit vikisevät. Näinhän se on aina ollut. Suuret Kansliapäälliköt
ovat saaneet istua vuosikausia omilla valtaistuimillaan katselemassa, kuinka
kansa juoksuttaa vapaissa vaaleissa erivärisiä ja erikokoisia ministereitä
heidän arvosteltavikseen kuin elukoita (kissoja, koiria, lehmiä ja sonneja).
Korkeisiin virkamiehiin eivät poliittiset nuolet osu, vaan ne kimpoavat pois
paksusta turvapanssarista, jonka suojaan todelliset vallankäyttäjät ovat aina
kätkeytyneet ... kaikki ns. valtatutkimukset ovat kertoneet sen vaikka kuinka
moneen kertaan ... sinunhan se pitäisi ..."
- Aivan. Niinhän se on. Tässäkin
tapauksessa on käynyt selväksi, että korkean virkamiehen suojaverkko ja
suhdeverkosto on teräksenluja, vaikka siitä ei puhuta juuri koskaan. Siihen
ajautuu vähän väliä (ainakin joka neljäs vuosi) erilaisia hyönteisiä (ministereitä
ja kollegoita). Usein sattumalta ja myrskyssä. Ministeri on aina herkkupala.
Jos olet sattunut joskus näkemään (ilta-auringossa, sateen jälkeen)
taidokkaasti kudotun hämähäkin verkon, tiedät, mistä puhun. Pääjohtaja (tai
kansliapäällikkö) istuu kuin ristilukki. Ei hänen tarvitse edes kiskoja
langoista, vaan kaikki tapahtuu kuin itsestään. Automaattisesti.
Luottamuksellisesti.
"Mutta nyt siis luottamus
petti. Päiväperhonen söi ristilukin. Eikö siinä ole jotakin omituista?"
- Omituista ja omituista! Onhan se
kieltämättä omituista (kuten J. Virolainen luettelee), että Juhani Tervalan
verkosta ovat päässeet livahtamaan irti monenlaiset, mahtavatkin, otukset,
mutta että joku "Siiri Angerkoski" ravistaa hänet maanpinnalle niin
että läjähtää.
"Luottamus on liike-elämässä
kova sana. Jos se pettää, loppu on käsillä. Ministeri Kyllönen saattaa olla
paha pala koko poliittiselle kulttuurillemme eikä vain Kepulle."
- Siinä olet varmastikin oikeassa.
Radikaalina liberaalina tunnettu John Emerich Edward Dalberg-Acton (1834-1902),
joka taisteli (tosin vain sanan miekalla) Rooman valtaa ja paavia vastaan, sanoi
aikoinaan, että valta turmelee ihmisen. Lordi Actonina hän on jäänyt monen
nykypoliitikonkin mieleen. Vähemmän tunnettua lienee se, ettei Valta-nimistä
otusta ole koskaan nähty. Se (tai hän) on osannut aina livahtaa kulissien
taakse, kun valokeila on kääntynyt hänen (sen) suuntaan. Luuliko Juhani
Tervala, että hän oli saanut liikenneministeriössä (vuosien ja vuosien aikana)
niin paljon todellista valtaa, että se estäisi (kovan paikan tullen - siis
uusimman laman kynnyksellä) häntä sokeutumasta? Vai luuliko "Siiri
Angerkoski", että hänellä on niin paljon todellista valtaa, että pelkkä
ministerin titteli riittää avaamaan kaikki solmut, joita (vuosien ja vuosien
aikana) oli syntynyt hänen miniteriönsä sisälle ja sen ympärille?
Onko tässä lopultakin kysymys vain kahden
naivistin lempeästä yhteentörmäyksestä - kainuulaisesta tangosta?
"Minä sanoisin kyllä, että siitä
on lempeys kaukana. Nöyrä anteeksipyyntö on tietysti kaunis ele. Se antaa
pehmeyden sädekehän kovallekin poliittiselle päätökselle. Tai onko (televisiossa)
pehmeän ja kiltin oloisessa pääjohtajassa sittenkin sitä kovuutta ja
häikäilemättömyyttä, jota virkamiehiltä odotetaan? En osaa sanoa. Joka
tapauksessa tämänpäiväisistä uutisista jäi korvaani soimaan se, että
ministeriön henkilökunta olisi tässä riidassa asettunut "Siiri
Angerkosken" puolelle. Ehkäpä kuuloni oli juuri tällä kohtaa hieman
selektiivinen, koska sympatiani heilahtivat aika selvästi samaan suuntaan kuin
Jyrki Virolaisella."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti