"Ukko
avasi remmin jo ulko-ovella ja mä pinkaisin heti täyteen vauhtiin. Eikä kukaan
juossut mun perääni. Haukuin niin penteleesti. Ja hyppelin. Osaan jo tehdä
voltin taaksepäin. Jenniä se aina huvittaa. Se kikattaa. Mutta nyt se oli jotenkin
vakava. Virallisen tuntuinen. Ehkä se johtui siitä, että oltiin menossa
tapaamaan talon isäntää. Se oli joku sulttaani tai kaliffi. Emmä tiedä. Rikas
sen täytyi olla, kun tilaa oli hirveen paljon enemmän kuin meillä kotona. Ja
seinät oli täynnä koukeroita, joista en ymmärtänyt tuon taivaallista. Ja
ajattele, kattokin oli niin korkealla, että olin taittaa niskani, kun yritin
nähdä kupolin laelle saakka. Ja sitten se sali ... tai oikeastaan niitä oli
monta ... se oli täynnä pilareita! Uskotko. Koristeellisia pilareita. Mä yritin
aluksi laskea, kuinka monta niitä oli, mutta menin sekaisin kuudenkymmenen
jälkeen. Ja ihmettelin kauheesti, kun ne antoi mun juosta ympäriinsä. Ja
haukkua. Ei Ukkokaan anna mun kotoa sillai riehua ..."
Tauko.
Oli vielä
pimeää. Kello ei ollut kuuttakaan aamulla, kun Viljo Vähänen istui jakkaralla
Lennun sängyn vieressä. Ja kuunteli. Oli kuunnellut jo pitkään, kun Lennu
selosti viimeisintä kokemustaan.
"... Ukko
sai jonkun kirjan, mutta ei se mulle sitä näyttänyt. Jenni kyllä näyttää sen
illalla. Selaillaan sitä yhdessä ennen nukkumaan menoa ..."
Tauko.
- Anteeks nyt
vaan, mutta tuo ei taida olla ihan totta. Tiedän kyllä, että teillä on Jennin
kanssa noita iltasatuhetkiä, mutta et sinä ole voinut käydä sheikki Zayedinin
moskeijassa. Ei ne sinne koiria päästä, eikä se sitä paitsi ole koskaan noin
tyhjä kuin kerroit. Uutisten mukaan sinne mahtuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Ei
niitä tiloja olisi yksin teitä varten varattu! Ja sitä varten, että sinä saisit
juoksennella siellä vapaasti ja heitellä volttejasi. Enkä oikein usko, että pääsit Ukon ja Jennin kanssa Abu
Dhabiin lomalle. Olet tainnut nähdä koiran unta! Että heittelit oikein voltteja
Zayid ibn
Sultan Al Nahyaninin moskeijassa!
Tauko.
Lennu katsoi Viljoa silmät pyöreinä. Häntä ei värähtänytkään.
Uskomatonta. Että minäkö kertoisin satuja. Tai peräti valehtelisin. Ihmiset
tekevät pilkkaa koiran unista! Kyllä me nähdään enemmän kuin ihmiset. Paljon
enemmän. Ja tarkemmin. Mutta saattaahan se olla, että meillä on enemmän
mielikuvitusta, enemmän unelmia.
- Antaa olla, Viljo jatkoi, kun Lennun hengitys alkoi tasaantua. -
Saat toki pitää unelmasi. Ja volttisi. Mutta itse asiassa tulin utelemaan
linnan juhlista. Niihinhän on vain muutama päivä aikaa. Mitkä ovat tunnelmat?
Jännittääkö sinuakin? Ovathan ne sinnekin ensimmäiset.
"Kiirettä on pitänyt. Ei tässä ole paljon ehtinyt jännitellä.
Mutta ramppikuumehan iskee vasta viime hetkellä, kun yrittää muistella, onko
kaikki kunnossa. Ei se heistä ole juurikaan näkynyt, mutta kyllä he ovat
tavallista enemmän istuneet nokakkain. Jenni on kirjoittanut vähän väliä
jotakin paperille. Ehkä siitä on tulossa uusi runo. Sitä he on naureskelleet,
että lehdet jännittävät, keitä sinne tulee. Protokollanhan ne tietävät.
Sotaveteraanit kärjessä ja muut perässä, mutta entäs sitten. Molemmilla näyttää
olevan oma listansa, joka elää kaiken aikaa. Tai siis on elänyt. Kutsuthan ovat
jo menneet ajat sitten. Ompelijat ovat saaneet hommia. Oikeastaan minua
jännittää vain se, milloin Tarjan uusi kissa tulee meillä käymään. Minähän olen
nähnyt siitä vain valokuvan, eikä sitä tietenkään päästetä linnan juhliin.
Kyllä ne minutkin taas kerran kotiin jättävät. Mutta siihen ole jo tottunut.
Koiralla on koiran elämä."
- Okei. Joku järjestyshän tässä elämässä pitää olla. Vaikka on kyllä
sanottava, että maailmankirjat ovat nyt aika pahasti sekaisin. Ja pahempaa on
tulossa. Vai voitko vielä uskoa, että Eurooppa selviää velkakriisistään ilman,
että jollakin tärkeällä taholla proput palavat? Kuka iskee ensimmäisenä nyrkin
pöytään ja sanoo, että nyt tämä leikki on loppu? Epäilen Saksaa, vaikka ei
senkään nyrkki liene tarpeeksi painava. Brittien varaan ei kannata laskea
mitään. Eikä Ranskankaan. Molemmilla on liian paljon tekemistä omien
ongelmiensa kanssa. Nehän ovat samalla tavalla hajoamassa kuin Amerikka. Ainoa
järkevä tapa olisi muodostaa todella vahva keskushallinto, liittovaltio, mutta,
kuten tiedät, sitä päätöstä ei koskaan saada aikaan. EU:n laajeneminen on jo
nyt katastrofi. Suuresta unelmasta ei ole varjoakaan jäljellä. Ihanteiden pursi
on ajautunut karikolle. Uskoni alkaa hiipua. Lopullisesti. Kohta nousevat uudet
profeetat ja niiden jäljessä diktaattorit ja muut onnenonkijat. Ei ihmiskunta
koskaan opi mitään. Ei mitään.
"Mutta nythän sinä, Viljo, rupeat heittelemään voltteja samalla
tavalla kuin minä Abu Dhabin moskeijassa. Oletko sinäkin nähnyt koiran
unta?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti