Puhelin soi yllättäen. Vilkaisin kelloa. 6.31
tasan. Viljo Vähäsen ääni ei värähtänyt tippaakaan, vaikka olin kuullut sen
viimeksi lähes kaksi kuukautta sitten.
Kirjoitin hetki sitten päiväkirjaani.
Hallituskriisi! Juha Sipilä uhkasi yöllä mennä
presidentin puheille eli jättää hallituksensa eronpyynnön – vain siksi, että Keskusta
ajaa 18 sote-aluetta ja Kokoomus 12 (väittäen, että se on myös asiantuntijoiden
kanta). Demarit virnuilevat sivussa ja katsovat, kuinka heidän Gallup-kannatuksensa
on huimassa nousussa ja persujen kannatus syöksykierteessä. Tässä käydään nyt
iänikuisen vanhaa valtataistelua aluepolitiikasta. Kepu sanoo olevansa
syrjäseutujen asialla, kokoomus väestökeskusten. Joku on tehnyt taas
Salpausselkä-analyysin. Demareille sopii nyt mikä tahansa. Persuista ei ole
enää mihinkään – mikä oli sekä odotettua että toivottavaa! Timo Soinin kupla on
jo räjähtänyt tuhkannuuskaksi – aivan samalla tavalla kuin kävi Veikko Vennamon
SMP:lle. Tämä on jotenkin hölmöä, kun kaikki osapuolet vakuuttavat, ettei
substanssista siis sosiaali- ja terveydenhoidon tavoitteista vallitse erimielisyyttä!
Kuuntelin rauhallisesti. Olin nähnyt itsekin
aamu-uutiset. Yllättävältähän se tuntui. Mutta en ehtinyt kysellä enempää
Viljolta, kun hän sulki puhelimen. En edes tiennyt, mistä hän soitti. Missä
Viljo oli ollut?
Ikkunani alla jalava oli ehtinyt jo pudottaa kaikki
lehtensä. Talonmies oli jyristellyt ne kovaäänisesti omaan pussiinsa. Vaahtera
välkehti vielä kirkkaankeltaisessa puvussaan, mutta kohta sekin seisoisi
alastomana.
Olisiko tässä häämöttämässä uusi hallitus? Uudet
vaalit?
Tähänkö Juha Sipilän uusi, rento ja tehokas
hallintotyyli oli johtanut. Mahalaskuun? Katastrofiin?
Jäin odottamaan Viljo Vähäsen uutta puhelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti