Rikoksesta seuraa rangaistus. Näin on, vaikka
jokainen noista kolmesta sanasta sisältää vaikean tulkinta-ansan, joka voi
milloin tahansa laueta.
Surullisin seurauksin.
Millainen rikos? Mitä siitä seuraa? Millainen
rangaistus? Kenellä on oikeus rangaista?
Oikeusoppineet. Kirjailijat. Yritysjohtajat. Puoluejohtajat.
Opettajat. Isät ja äidit. Kaikki joutuvat jossakin elämänsä vaiheessa
kasvotusten tämän logiikan kanssa.
Eikä yksiselitteistä vastausta ole löytynyt.
Ei sitä löytänyt Fjodor Dostojevskikaan vuonna
1866, vaikka onnistui kirjallaan kuopaisemaan syvältä ihmismielen syövereitä.
Niinpä etsintä jatkuu edelleen. Ehkä loputtomiin?
Sivusimme Viljo Vähäsen kanssa aihetta
sattumoisin jo syksyllä 2011, kun Viljo oli juuri ehtynyt esittäytyä tämän
blogin lukijoille ja kun Euroopan johtajat kokoontuivat etsimään ”lopullista
ratkaisua puolitoista vuotta velloneeseen velkakriisiin” (ks. 45. Superviikko
111017).
Tuolloin olimme sitä mieltä, että ”pimeydessä
kompastelevan Euroopan olisi viisaampaa tarttua valuuttakeinottelulla
rikastuneen György Schwartsin käteen, kuin jatkaa epätoivoista harhailuaan
loputtoman velkakriisin viidakossa.”
Samassa yhteydessä tosin arvelimme, että ”vapailla
markkinoilla on vain yksi voittaja: nälkäinen susi. Se syö aamiaiseksi
rehellisiä, itsenäisiä ihmisiä ja yrittäjiä, päivälliseksi rehellisiä,
itsenäisiä ihmisiä ja yrittäjiä ja vielä illalliseksikin rehellisiä, itsenäisiä
ihmisiä ja yrittäjiä.”
Meille ei tullut mieleenkään, että
unkarilaissyntyisestä miljardööristä tulisi muutamassa vuodessa kansakunnan
vihollinen. Häntä syytettäisiin salaliitosta, jonka tarkoituksena olisi tuhota
hänen synnynmaansa koko kulttuuri.
Näin kuitenkin näyttää tapahtuneen (ks. Risto
Majaniemen artikkeli Suomen Kuvalehdessä 31/2017 ”Kansakunnan vihollinen.”)
Mikä on tässä tapauksessa rikos? Miksi tällainen
rangaistus?
Riippuuko nyt hirressä väärä mies?
Viljolla oli tästä asiasta selkeä näkemys, kun
palasimme aamulla Ryssänkärjestä sen jälkeen kun raju syysmyrsky oli
riepotellut Lauttasaaren rantoja.
”On mentävä Berliinin muurin taakse, kylmän sodan
viimeisiin vuosiin, kaksinapaiseen maailmaan. Kun ihmiset alkoivat kansojen
syksynä 1989 paeta muurin ohi DDR:stä länteen ja kun he lopulta nousivat
moukareineen muurin harjalle, länsi alkoi - voittajan oikeudella - suunnitella idän valloittamista. Puhuttiin
demokratian viemisestä, sen lahjoittamisesta väärän ideologian vankilassa
kärsineille kanssaihmisille. Paatos ja paine oli hirmuinen.”
”Vain harvat ymmärsivät, että lännen kenraaleilla
ja kansainvälisillä ammattirikollisilla
oli siinä vaiheessa suunnitelmat jo valmiina. Niitä oli ehditty hioa jo
vuosikausia. Oli toteutuksen hetki. Momentum.”
”Siinä ei ollut rikoksen tunnuksia.
Muodollisesti. Eikä moraalisestikaan. Ei sen seurauksena voisi olla siis
myöskään mitään rangaistusta.”
Näin ajateltiin.
”Lännen teoreetikot ja taktikot keksivät nopean
ja kivuttoman ratkaisun. Shokkiterapian. Taloudellisen,
poliittisen ja kultturellisen. Sille annettaisiin vankka, sotilaallinen selkänoja.”
”Siinä oli jo rikoksen varjo, vaikka siitä ei
juuri edes kuiskailtu.”
”George Soros valitsi pehmeämmän taktiikan ja
piti strategisena päämääränään Euroopan rauhantilan turvaamista.”
”Hän otti huomioon kotimaansa moniarvoisen kulttuuriperinteen
ja -historian, tukeutui yhteyskunnan
avoimuuden sekä sivistyksen ja kasvatuksen periaatteisiin, ja suutasi
taloudellisia voimavarojaan niiden vahvistamiseen.”
”Nyt hän näyttää törmänneen kotimaansa sokeaan, oikeistopopulistiseen muuriin. Kansanvallan,
demokratian, halveksuntaan. Maan hallitus pitää avointa yhteiskuntaa ja
sivistyksellistä monikulttuurisuutta rikoksena, josta seuraa rangaistus.”
”Se on kohtuutonta. Väärä mies on hirressä.”
Tai aiotaan hirttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti