Sen
jälkeen, kun maailma heräsi jälleen kerran sydän kurkussa ja näyttää selviävän
vähitellen hengissä niistä sotakuvista, joissa ohjukset iskivät yön turvin
ihmisten niskaan, pohdiskelimme Viljo Vähäsen kanssa aamutuimaan, kun
meriharakat ja isokokoinen merihanhipariskunta olivat jo saapuneet Kasinon
rantaan ja uiskentelivat jäähileiden seassa, mikä mielikuva sopisin parhaiten
kuvaamaan sitä pelkotilaa, joka vallitsee tänä päivänä maailmanpolitiikassa.
Oliko
maailmanrauha ohjusiskuyönä hiuskarvan
varassa vai kävelivätkö suurvallat (Venäjä, USA, Britannia ja Ranska) temppelin harjalla, josta yksikin
harha-askel voisi johtaa totaaliseen sotaan?
Ymmärsimme
kyllä, että molemmat kielikuvat sisältävät hyperbolan,
joka vääristää todellisuutta, mutta toisaalta olimme yksimielisiä siitä, että
jotakin todella vaarallista oli tapahtunut – tai on tapahtumassa.
Viljo
aloitti.
”Maailmahan
on kaiken aikaa ollut matkalla kohti suurta sotaa. Emme me tänä päivänä elä
tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellista aikaa. Kysymys on vain siitä, mikä
se temppeli on ja missä se sijaitsee. Arkikielessä temppeli on pyhä paikka, pyhien seremonioiden näyttämö. Joskus se
on vain yhden lahkon, uskonnon tai puolueen hallussa. Joskus sen sisällä
vallitsevat aatteiden markkinat, joilla ajatuksia myydään ja ostetaan.
Temppelin harjalle eivät kaikki pääse tai uskalla edes pyrkiä. Silti sen
houkutus on valtava, koska ajatellaan, että sieltä näkyy taivas. Se on
valtataistelun areena.”
-
Ajattelet siis, että kävely temppelin
harjalla on vuosien, vuosisatojen ja vuosituhansien perspektiivistä ihan
arkipäiväistä puuhaa? Että se kuuluu elämään; että se on osa normaalia elämän
näytelmää?
”Juuri
näin. Ei siellä kukaan pysy ikuisesti. Jos ottaa harha-askeleen, putoaa alas.
Niitä kuvauksiahan on diktaattoreiden ja valtiomiesten henkilöhistoriat täynnä.
Siellä käydään ikuista taistelua oikeasta
ja väärästä opista!”
”Sen
vuoksi näistä kahdesta mielikuvasta hiuskarvan
varassa roikkuminen on kohdallisempi. Siinä ei tarvitse kysyä aiheuttajaa
tai etsiä syyllistä, vaan arvioida, kestääkö lanka. Kuinka suuren painon se
kestää? Kuinka kauan? Voisi sanoa, että se on pelkistettyä lujuusoppia!
Insinööritiedettä!.”
MUTTA
Kuitenkin kaikitenkin. Pelko on se elementti, joka
yhdistää nämä mielikuvat.
”Totuuden
jälkeisestäkään maailmasta pelko ei ole kadonnut. Se piilottelee myös monikulttuurisen,
moniarvoisen ja suvaitsevaisen maailman peräkammareissa.”
”Silti
kannattaa etsiä tasapainoa; etsiä sitä viisautta, joka kertoisi riittävän
selkeästi ja hyvissä ajoin, milloin langan varaan on kertynyt liian paljon
ylipainoa.”
Etsiä vaikkei löytäisikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti