Aamu-uutisten perusteella näyttää siltä, että Svea Mamma sai torjuntavoiton parlamenttivaaleissa.
Vuosisatojen kuluessa ovat monet Euroopan mannerta pyyhkineet myrskytuulet pyrkineet sisälle Valkyyrian juhlasaliin, mutta sisälle ne eivät ole koskaan päässeet, vaikka vimmoissaan ovat pyörineet kynnyksen tuntumassa.
Eivätkä ne päässeet sunnuntai-iltanakaan, vaikka eräät ennustajaeukot jo haaveilivat lopullisesta läpimurrosta.
Svea Mamma kesti tälläkin kertaa. Natsionalistipuole jäi täpärästi kolmanneksi.
Mutta todellisuudessa Svea Mamman voitto jäi sittenkin kauaksi siitä varsinaisesta torjuntavoitosta, jonka Suomi-neito saavutti Tali-Ihantalassa kesällä 1944.
Emme halua kilpailla Svea Mamman kanssa historiallisista saavutuksista, mutta pidämme kuitenkin tarpeellisena palauttaa mieliin sen tunnelman, joka vallitsi todellisen torjuntavoiton hetkellä Suomi-neidon helmoissa.
Siirtolohkareen syrjässä
muistojen ja pelkojen sydämessä
avonainen suu, kuin tuskan irvistys, huokaus.
Eikö tulimerellä ole rantoja, eivätkö sturmovikit koskaan nuku?
Eikö rumputuli koskaan lepää, eivätkö telaketjut koskaan väsy?
Siirtolohkareen alla
pimeässä kuin musta yö, keskellä päivää
sormeton käsi, särkynyt jalka, sammunut silmä, lohduton suru
Osuimmeko sillalla ryömivään viholliseen, jäikö kukaan henkiin?
Vieläkö joku jaksaa lähteä seurakseni ongelle, tyynelle järvelle?
Siirtolohkareen yllä
sinisen taivaan kynnyksellä, puhdas pilvi
tuoksuva kuin juuri mankelista päässyt lakana, valkoinen,
sinivuokot laulavat, lemmikit tanssivat, metsä humisee
käsi hipaisee enkelin siipeä, poskea ja kiharaista tukkaa
Kauneus ja hyvyys.
Siinä kaikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti