Viljo Vähänen soitti kukonlaulun aikaan ja teimme treffit Kasinonrannalla, jotta ehdimme Ryssänkärkeen ennen kuin aurinko nousisi kovin paljon horisontin yläpuolelle.
Kyselin vähän ihmetellen että mistä moinen kiire, ja sain heti vastauksen.
”Tässä asiassa on ehdittävä sanoa jotakin ennen kuin eduskunta äänestää päivällä sinisen ministerin luottamuksesta … meinaan, ettei sinullekaan jäisi epäilystä jälkiviisastelusta.”
Oukei.
”Ministeri oli saanut selkeät nuhteet oikeuskanslerilta varomattomasta ja harkitsemattomasta käyttäytymisestä. Kyllä sen pitää riittää. Kaikki muu on pelkkää poliittista ilkeilyä.”
- Mutta eikö juuri ulkoministerin pitäisi olla erityisen tarkka tämmöisissä asioissa?
”Jees. Tässä asiassa hänen olisi pitänyt olla huolellisempi ja ymmärtää, kuinka herkästä asiasta on kysymys. Uskonnollisella vakaumuksella ei pitäisi lähteä leikittelemään. Siitähän tässä on kysymys. Kynttilävalokuva avustajan kanssa oli mauton ja tietysti se levisi salamana ympäri maailman. Ei sellaista olisi missään tapauksessa pitänyt sallia. Se oli paha virhe eikä sitä saa tekemättömäksi.”
- Siinäpä se. Raskas virhe. Mutta eikö juuri sellaisesta pitäisi kantaa myös poliittinen vastuu?
”Tässä asiassa poliittisen vastuun kantaminen on tavallista mutkikkaampi juttu. Se tuli esille eilen eduskunnassa, kun sininen ministeri vetosi omaantuntoonsa ja omaan uskonnolliseen viiteryhmäänsä. Siihen kilpistyvät kilpailevan poliittisen joukon aseet.”
- Aivan. Nyt se meni pelkäksi poliittiseksi valtataisteluksi!
”Näinhän siinä kävi. Valitettavasti. Sillä poliittinen vastuu olisi ollut aivan toista luokkaa silloin, kun sininen ministeri hajotti oman puolueensa ja suostui kantamaan parlamentaarista vastuuta ilman ainuttakaan kansanedustajaa. Silloin olisi ollut luottamusäänestyksen paikka. Ei nyt.”
”Tässä on nyt astian maku – eikä se kuulu arvokkaaseen, poliittiseen käyttäytymiseen.”
”Sen sijaan oikeuskanslerin nuhteet kyllä kuuluvat siihen. Olisin odottanut, että oppositio olisi ymmärtänyt niiden vakavuuden ja hyväksynyt sinisen ministerin varsin nöyrän ja asiallisen vastauksen.”
- Jäämme siis odottamaan mielenkiinnolla tämänpäiväistä äänestystä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti