48. Eräästä tunnetusta syystä

Saatiinpa jälleen oiva esimerkki siitä, kuinka asioista pitäisi puhua oikeilla nimillä eikä yrittää selittää niitä kaikenmoisin kiertoilmaisuin. Kokeneen ja taitavan kirjoittajan, Risto Uimosen hyvä analyysi presidentinvaalitilanteesta (Titaanien taistelu toisesta sijasta. US 2.11.2011) meni poskelleen juuri tästä syystä.

Uimosen mukaan "toisesta finaalipaikasta taistelee viime kyselyjen mukaan neljä miestä: Paavo Lipponen, Timo Soini, Paavo Väyrynen sekä Pekka Haavisto. "Haaviston mahdollisuudet ovat heistä heikoimmat eräästä tunnetusta syystä."

Miksi ihmeessä käyttää homoseksualisuutensa julkisesti tunnustaneesta Vihreiden presidenttiehdokkaasta tuollaista kiertoilmaisua!

Jos Ykkösaamun ja Ajantasan tunnettua kolumnistia sopii ohjastaa, hänen olisi ollut syytä sanoa, että Pekka Haaviston mahdollisuuksia päästä finaaliin saattaa heikentää se, että hän on homoseksuaali. Olisi siis ollut syytä käyttää täsmällisempää ilmaisua kuin "homo", jolle on kansakielessä kertynyt varsin negatiivinen arvolataus.

Itse totesin edellisessä kolumnissani (47. Hyvin pitkin hampain), että "Vihreiden presidenttiehdokas edustaa hienolla tavalla moniarvoista ja suvaitsevaa yhteiskuntaa, jossa asiantuntemusta osataan arvostaa."

Myönnän, että tarkkaan ottaen sekin oli kiertoilmaisu, kun en maininnut, että moniarvoisessa ja suvaitsevassa yhteiskunnassa jokainen ihminen on yhtä arvokas ja että tämä samanarvoisuus pitää sisällään myös homoseksuaalisen vähemmistön.

Analyyttisessa mielessä "tunnettu tosiasia" lienee, että minkä tahansa vähemmistön on vaikea kilpailla yhteiskunnallisista johtopaikoista suuren valtaenemmistön kanssa. Mahdotonta se ei tietenkään ole.

Minäkin kuulun nimittäin niihin, jotka arvioivat, että valtaosa suomalaisista miehistä on heteroseksuaalisia eikä homoseksuaalisia.

En muista nähneeni sellaista tieteellistä tutkimusta, jossa tämä seikka olisi kiistattomasti todistettu. Tässä suhteessa olen siis mutu-miehiä.

(Jos joku mahdollisista lukijoistani voisi valistaa minua tässä asiassa, olisin siitä kiitollinen)

En myöskään tiedä, miten islamilainen maailma suhtautuisi homoseksuaaliseen Suomen presidenttiin tai miltä suomalaisista tuntuisi, jos he näkisivät Tasavallan presidentin uudenvuoden vastaanotolla homoseksuaalisen pariskunnan ottamassa juhlavieraita vastaan. En tietenkään tiedä myöskään sitä, miltä se tuntuisi juhlavieraista itsestään.

Tällainen asiahan selviäisi todennäköisesti vasta sitten, kun näin tapahtuisi todellisessa elämässä eikä vain ihmisten mielikuvissa. Kuuden tai kahdentoista vuoden aikana asiaa pystyttäisi varmaankin tutkimaan tieteellisesti pätevien haastattelujen avulla. Niissä voitaisiin käyttää sopivassa muodossa vaikkapa kuvakertomustestiä, jota käytin itse omassa väitöskirjassani tutkiessani kansanedustajien persoonallisuutta.

Minusta ei ole myöskään oikein, että presidentinvaalikeskustelussa Pekka Haavistoa työnnettäisiin sivuraiteelle hänen seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Onneksi asia on jo nyt niin laajasti tiedossa, ettei sen ympärille voi enää synnyttää minkäänlaista "skandaalia". Ei olisi myöskään korrektia jankuttaa sitä jokaisessa mahdollisessa tv- tai radiokeskustelussa.

Asia on tunnettu. Ja tunnustettu.