51. Ilaskivi

Lehden kuva oli paitsi mauton ja inhottava, myös vastoin kaikkia diplomatian sääntöjä.

Viljo Vähänen rutisti Kirkko&Kaupunki lehden takasivun nyrkkiinsä ja heitti sen takkatuleen, jossa se hetkessä leimahti.

Jo toisen kerran peräkkäin Viljo istui vastapäätäni. Ja puuskutti.

- Kaikkea sitä ihmislapsi joutuu katsomaan ja lukemaan.

Tauko.

Olin minäkin nähnyt Ville Rannan piirroksen, vaikka aluksi piti hieman hakea, ketä se esitti tai oikeastaan, keitä se esitti, koska siinä oli keskellä naishahmo, joka rutisti kahta miestä nyrkkeihinsä  ja polki kolmatta jalkateränsä alle.  Katse oli tuima. Punainen väri markkeerasi verta.

Angela Merkelhän siinä oli.

"Mutta Ilaskivihän muistutti Iltalehdessä, että eräs tunnettu valiomies oli sanonut, että "olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saisit ilmaista mielipiteesi vapaasti". Ja lisäsi: "Siihen sisältyy oikeus esittää erilaisia näkemyksiä, käyttää hyväksi sitä, jota pidetään kansanvallassa perusoikeutena, ja se on sananvapaus." "Mistäs nyt tuulee?"

- En minä puolusta Ville Rantaa enkä Raimo Ilaskiveä. Mutta en myöskään käy kummankaan kimppuun. He ovat taitavia sanankäyttäjiä. Ja Ville Ranta sen lisäksi oivallinen piirtäjä. Sanon vain sinulle, että molemmat käyttävät omalla tavallaan perusoikeuttaan. Viittaukset sota-aikaan ovat ymmärrettäviä niiden ihmisten suusta, jotka ovat kokeneet sodan lähempää kuin minä. Ermei Kanninen, kenraaliluutnantti evp, syvemmältä kuin Raimo Ilaskivi, ylipormestari. Minuahan sota vain hipaisi. Yritän myös muistaa, ettei Ville Ranta puhu kirkon nimissä eikä sitä paitsi niin tee  lehtikään. Kun päätoimittaja on antanut heille luvan käyttää lehdessään henkilökohtaista sananvapauttaan, se riittää minulle. Kyllä siihen kuuluu myös oikeus lausua jyrkkä paheksuminen ja vastalause. Lukijoillakin on vapaus ja oikeus reagoida tähän debattiin tai olla reagoimatta.

Emme jatkaneet Viljon kanssa tästä eteenpäin. Joskus minulle tuottaa vaikeuksia muistaa, että Viljolla on yksi suuri kokemus enemmän kuin minulla - ja enemmän kuin Ermei Kannisella ja Raimo Ilaskivellä.

Hän on kertaalleen kuollut mies. Yhtä varmasti ylösnoussut (Pielisestä) kuin se Nasaretilainen, josta on parituhatta vuotta kiistelty.

Sen sijaan siirryimme Ville Rannan pilakuvan substanssiin, Saksaan (GER). Muistutin Viljolle, kuinka suuri kohu syntyikään, kun Suomen puolustusministeri kävi taannoin  USA:ssa luennoimassa maansa uhkakuvista ja tiivisti sanomansa kolmeen sanaan: "Venäjä. Venäjä. Venäjä."

- Kuten Ilaskivi ja Kanninen kirjoittivat, me teemme yhteistyötä sen (Saksan liittokansleri Angela Merkelin) kanssa, jota olemme oppineet kunnioittamaan. Tällä he tarkoittivat - kuten sallinet minun ymmärtää - esihistoriallista Saksaa, maailmansotien Saksaa, kylmän sodan Saksaa ja EU:n Saksaa. Niin ja tietysti niiden johtajia, vaikka kaikki nimet eivät heidän suissaan maistuisikaan yhtä hunajaisilta kuin tänä päivänä. Luuletko, että me joskus tulemme vielä toistamaan sanat Saksa, Saksa, Saksa, samassa sävyssä kuin Häkämies Washingtonissa.?

Tauko.

Viljon silmissä välähti ajatus provokaatiosta, vaikka siitä ei meidän keskusteluissamme ollut koskaan kysymys. Emme olleet tottuneet provosoimaan toisiamme, koska siitä olisivat molemmat vuorollaan jääneet luokalle. Silti näin tuon välähdyksen, vaikka se ehtikin kadota silmänräpäyksessä.

"Saksa ei ole koskaan ollut meille suoraviivainen kysymys. Saksaa on vaikea pelkistää. Se on yksinkertaisesti liian suuri ja liian monimutkainen. Kahtiajaettu Saksa oli suuri tragedia. Se ei ole alkuunkaan selvinnyt tuon näytelmän aiheuttamista traumoista. Silti se on tänä päivänä Euroopan voimakkain valtio. Veturi. Niinhän me olemme tottuneet sanomaan. Siihen me tänäkin päivänä luotamme. Mutta ei se ole nykyisin mikään Pyhä. Ei se ole arvostelun tai irvailun yläpuolella. Aikoinaan, silloin kun puhuttiin pyhästä saksalais-romaanisesta keisarikunnasta se saattoi hipaista pyhää taivasta, mutta tänään se seisoo samanlaisia jaloilla kuin muutkin. Sen se tietää kyllä itsekin. Sen vuoksi se tuskin hermostuu jostakin Ville Rannan pilapiirroksesta. Mutta "varma vakaumukseni lienee", kuten eräät Hannu Taanilan tapaiset virnuilijat ovat keksineen sanoa, Saksa ei enää kovin kauan kestä siinä verkkaisessa ja riitaisessa ilmapiirissä, joka nyt vallitsee Euroopassa. Sen tekisi jo nyt mieli antaa "isän kädestä" (mikä voi olla joko tukistus tai luunappi) kurittomille lapsukaisille. Ville Ranta vain liioitteli tilannetta."

- Hyväksytään. Hyväksytään. Taisin itse asiassa hieman povosoitua Ermein ja Raimon vastineesta. Palakoon se nyt rauhassa viimeistä haipuvaa lieskaa myöten. Raimohan oli aikoinaan Helsingin Yliopiston parhaita luennoitsijoita ja häneltä on totuttu kuulemaan harkittua puhetta myöhemminkin. Ehkäpä heidän vastineen kohta, jossa viitattiin kristillisten arvojen kunnioittamiseen ja kirkon perinteisiin näkemyksiin kiehahti omassa mielessäni hieman yli.  Sorry vaan. Mutta olethan huomannut, että Saksasta on esitetty muitakin arvioita eurooppalaisissa lehdissä. Ehkäpä kritiikin kohdistumien Angela Merkeliin oli vähemmän diplomaattinen tai sanoisinko kovin amerikkalainen. Saksahan esitellään usein pilapiirroksissa hyväntahtoisena, baijerilaisena nahkanousuna.

"Aivan. Juuri tässä suhteessa Ville Ranta säväytti. Minusta se piirros, jossa Saksa kuvattiin keskelle valtaisaa putkien sokkelossa, jonne syötettiin toisesta päästä luottamuksen ja yhteisymmärryksen virtaa ja toisesta valuin öljyistä likavettä, oli sanomaltaan itse asiassa paljon vahvempi ja osuvampikin. Siinä saksalainen nahkahousu kysyi hymyillen: "Tuleeko vielä lisää putkia?" Saksa joutuu siis ratkaisemaan toivotonta sotkua, jonka muut ovat aiheuttaneet. Se vaatii hermoa ja kestävyyttä, näytti pilapiirtäjä halunneen sanoa. Mutta sitäkin vaikuttavampi ja provosoivampi oli piirros (en muista kylläkään mistä lehdestä molemmat piirtäjät olivat), jossa Saksa esitettiin keski-ikäisenä, siististi pukeutuneena miehenä, joka lakaisin varsiluudalla alueeltaan pois roskia. Siinä Saksa oli esitetty keskellä "uutta Eurooppaa", eräänlaista ydin-Eurooppaa, jonka ulkopuolelle Ranska ja Englanti oli häivytetty. Siihen karttakuvaan oli jokseenkin helppo kuvitella 1930-luvun Saksan keskeisiä propagandistisia iskulauseita - mutta niitä ei piirtäjä ollut pannut näkyville. Enkä kehtaa minäkään."