80. Wallin

Tarkkaan ottaen minun ei ollut tarkoitus puuttua tähän tapaukseen laisinkaan, mutta kun näin A-studiossa Stefan Wallinin ja luin tämän aamun Suomenmaasta, että Timo Soini, Mari Kiviniemi, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Kimmo Tiilikainen ovat alkaneet pohtia yhdessä tapaa, jolla puolustusministerin luottamus mitattaisiin eduskunnassa, päätin esittää vain yhden virkkeen mittaisen johdannon (Eine kurze Anleitung) tapaus Walliniin muistaen, etten ole nähnyt tarpeelliseksi perehtyä kuin pieneen osaan siitä mittavasta tausta-aineistosta, joka koskee varuskuntien lakkauttamista ja johon puolustusministerin lisäksi on liittynyt keskeisellä tavalla myös puolustusvoimien komentaja ja eräitä korkean tason oikeusviranomaisia, saatikka erään perussuomalaisen kansanedustajan raivoisaan, puoluepoliittisesti ryyditettyyn vaatimukseen Wallinin vetämisestä valtakunnanoikeuteen, ja siitä käytyyn mediasotaan, joka näyttää vain kiihtyvän, kun Sdp:n puoluesihteerikin liittyi Wallinin arvostelijoihin selvin puoluepoliittisin, mutta hämärän mailla liikkuvin perusteluin saaden mukaansa eräitä puoluetovereitaan, mikä antaa minulle perusteen olettaa, että joillakin tahoilla on hirmuinen hinku lyödä kapuloita Kataisen ja Niinistön vetämiin vankkureihin vain sen vuoksi, että ne ovat ideologisesti vääränväriset, mikä demareiden suhteen näyttää ymmärrettävältä, kun ottaa huomioon pitkän valtakauden päättymisen, mutta mikä Keskustan suhteen tuntuu äärimmäisen ristiriitaiselta, koska Keskustaa on totuttu pitämään tärkeissä, kansallisissa peruskysymyksissä vastuuntuntoisena puolueena, mikä on käytännössä tarkoittanut maanpuolustusta ja ulkopolitiikkaa, mutta ehkäpä Keskustan katse on sumennut oppositioon ajautumisen ja sisäisen valtataistelun johdosta taikka sen vuoksi, että syksyn kunnallisvaaleja varten on kerättävä joka ainoa irtopiste, joka sateenkaaripuusta on mahdollista ravistella irti, sillä jotakin täysin käsittämätöntä, järjenvastaista, on siinä, että juuri Keskusta on nyt syyttämässä puolustusministeriä eduskunnan harhauttamisesta, mikä vaikuttaa siis pelkältä sanahelinältä ellei siihen sisältyi kaunaista poliittista ilkeilyä Kokoomusta ja erityisesti sen puheenjohtajaa kohtaan, joka on asettunut suoraselkäisesti puolustamaan puolustusministeriään, joka esiintyi asiallisesti ja vakuuttavasti televisiossa ja joka muutoinkin toiminut sen poliittisen mandaatin mukaisesti, joka hänelle monipuoluehallituksessa kuuluu ja mihin tässä tapauksessa sisältyy korostetusti perustuslain 17 §:n (oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin) ja aivan erityisesti saman lain 2 §:n (Jokaisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin laki) noudattaminen, mikä näyttää täysin unohtuneen siltä konklaavilta, joka nyt pohtii Wallinin luottamuksen mittaamista eduskunnassa, missä ei sinänsä ole tietenkään mitään väärää, koska valtioneuvoston jäsenten tulee perustuslain 3§:n mukaan nauttia eduskunnan luottamusta, mistä ei voida minkään asian kohdalla tinkiä, joten kyllä tässä nyt pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja nähdä, ettei nyt ole kysymys mistään "harhauttamisesta", vaan normaalista valtataistelusta hallituksen ja opposition välillä, joten tässä pitäisi varmaankin noudattaa sitä puheenjohtaja Johannes Virolaisen johtamistyyliä hänen omalla valtakaudella (tosin vain niinä kiihkeinä vuosina, jolloin tohtoreiden taistelu oli kuumimmillaan), jonka mukaan hän seurasi aikansa (joskus tuntikausiakin) kiihkeästi vyörynyttä väittelyä, ja iski sitten nuijan pöytään todeten: "Tältä pohjalta", eli nytkin olisi parasta antaa opposition rynniä täydellä voimalla hallitusta vastaan ja ratkaista asia (tässä vaiheessa jo aika pian) äänestämällä, kunhan vain hallitus huolehtii siitä, etteivät sen rivit rupea horjumaan, sillä mielestäni Stefan Wallin on toiminut tässä asiassa rehellisen suomalaisen tavoin. Sitä hänen ei tarvitse hävetä!