156. Kansankynttilä 130416

”Kynttilä valaisee. Mitä pimeämpi huone, sitä kirkkaampi valo. Yksi tuikku riittää valaisemaan kokonaisen kylän.

Näin oli silloin, kun kansankynttilä oli vielä arvossaan.

Opettaja, pappi ja nimismies. Muuta ei tarvittu. Maalaisliitto nojasi Raamattuun ja Lakikirjaan.

Mutta ajat ovat muuttuneet. Kynttilän valo on kyllä entisellään, mutta valoissa kylpevä maailma on imenyt siltä voiman ja tehon.

Kansankynttilä makaa tyhjän haudan pohjalla.

Halleluja!”

Viljo Vähänen oli taas vauhdissa.

Hän sanoi olevansa kurkkuaan myöten täynnä Alppilaa. Sitä on nyt vatvottu julkisuudessa niin hirvittävästi, että kaikki särmät ovat kohta kadonneet. Syyllisiä riippuu kohta joka oksalla.

”Se keskustelu on kuin sokea biljardipallo, joka törmäilee holtittomasti vallista toiseen kantaen miljoonaa kierrettä pinnassaan.”

Onpas Viljo nyt runollisella tuulella!

Olimme yhteisestä sopimuksesta ottaneet talteen Ruukinmatruunan blogit ”Alppilan koulusokorasta” lähtien (10.4.2013), kun hän sanoi selvinneensä Ruotsia ja Itä-Saksaa matkivasta peruskoulusta hengissä, ”mutta ikävillä henkisillä hiertymillä.”

Ahaa.

- En minä saanut kansakoulusta mitään hiertymiä ja oppikoulukin sujahti läpi pahempia arpia jättämättä”, selostin Viljolle. – Silloin elettiin vielä sitä aikaa, kun kansankynttilän valo vielä loisti aika kirkkaana. Opettajilla oli auktoriteettia. Vain sijaisia joskus vähän hiostettiin.

Viljo ei ole juuri vaivautunut kertomaan koulunkäynneistään. Jotakin hänen puheissaan joskus välähtää, mutta siinä kaikki.

”Minä kyllä allekirjoitin sen  Pelastakaa opettaja Korhonen - adressin, vaikka yleensä en lähde tuollaisiin urheilusuorituksiin mukaan. Nyt se tuntui kuitenkin oikealta, kun näin, että koulubyrokratia oli sammuttamassa kansankynttilää.”

Meidän oli Viljon kanssa kyllä helppo todeta, ettei kansankynttilän valoa enää juuri erota mainosvalojen, led-lamppujen, kännykkäskriinien ja muun mediaromun seasta. Mutta että koulun oma rehtori heittää palohuovan kynttilän päälle! Joku siinä nyt mättää pahasti.

Huomasimme ajautuneemme yleisen mielipiteen vaaralliseen virtaan!

Vaikka sen hyvänä tarkoituksena on suojella kansankynttilää pahoilta voimilta, lopputuloksena voi olla viimeinen, katkera savukiehkura, joka kertoo, että kansakynttilä on lopullisesti sammunut.

”Näinhän se on”, Viljo huokaisi. ”Kuinka usein hyvä tarkoitus onkaan kääntynyt päälaelleen. On varmasti hyvä, että Alppilan tapaus herätti yleisen mielipiteen ja sai sen raivoonsa. Kuinka monta kertaa koululuokan ja opettajahuoneen tapahtumat onkaan haudattu hiljaisuuteen. Muistanhan minäkin hyvin sen hetken, kun naapurin rouva, enkun maikka, tuli kalpeana ja vapisten soittamaan ovikelloani, ja kertoi kuinka joku isokokoinen roikale oli uhannut tappaa hänet kesken oppitunnin. Eikä siitäkään mitään seurannut. Painettiin villaisella. Korhosen tapauksessa ei painettu, vaan se räväytettiin julkisuuteen. Mutta eihän siinä viidakossa enää mitään lakeja tunneta tai kunnioiteta. Kaikki revitään riekaleiksi …”

Tiesin, mitä Viljo tarkoitti.

Ruukinmatruuna kirjoitti ensimmäisessä blogissaan: ”Kuitenkin unohdamme, että opettajan funktio tässä lastenvankilassa on reaalimaailmassa ensisijaisesti kurinpitäjän ja vanginvartijan. Miksikö? Niiden 80%-90% lapsista takia, joille koko koulu on EVVK” eli ei voisi vähempää kiinnostaa.

Polta sitten siellä kansankynttilää!

Ja mikä pahinta – seuraavassa blogissaan (13.4.2013) samainen matruuna keksi käydä kirkasotsaisesti (”Ruukinmatruuna on ottanut periaatteeksi, että nimiä ei julkaista, joten itse jokainen saa sherlockoida nimet itse) perheen kimppuun.

”Kävi ilmi, että pojan isällä on rikosrekisterillä pituutta kuin boakäärmeellä. Ja mikä pahinta, isän rikosrekisteri koostuu väkivalta- ja seksuaalirikoksista.”

Ja sitten vielä äidistäkin (Rukinmatruuna, Takkirauta-nimimerkkinsä suojasta): ”Hyi helvetti. Siihen nyt ollaan totuttu, että isät bylsivät omia lapsiaan, mutta kun äiti ei ole tehnyt mitään. Onko hän ollut tyhmä, ilkeä, vihjeetön vai fanaattinen. Jokaisen tolkullisen naisen olettaisi naarasleijonan tavoin singahtavan puolustamaan omia lapsiaan tuollaiselta harvinaisen törkeältä hyväksikäytöltä.”

”Voi saatana. Tätä se julkisuus tekee”. Viljo kiroaa aniharvoin, mutta nyt se lensi kuin itsestään.

Eipä siinä Ruukinmatruunan ”iso hali molemmille” mitään korjaa. Eivät myöskään Väinämöisen sitaatit (kolmannessa blogikirjoituksessa 14.4.2013)

On helppoa leuhkia omalla tietämyksellään, kuten erittelemällä ”kurin” ja ”karun” eroavaisuuksia tai kasvatusteorioita, mutta jos päästää oman ällinsä julkisuuden virtaan ja nauttii siitä, kuinka se pompahtelee vaahtopäissä, on turha odottaa, että kansankynttilä palaisi levollisesti säteillen pimeyteen rauhaa ja ymmärrystä.