204. Imaginaarinen vakooja 131104

Toimittaja Krista Taubert oli koonnut TV1:n A-studioon näyttävän joukon ulkopolitiikan asiantuntijoita, kun kävi ilmi, että joku vakooja oli päässyt tunkeutumaan Ulkoministeriön turvallisuuskammion ulko-oven sisäpuolelle. Paikalle oli hetkessä haalittu kaksi entistä suurlähettilästä, kyberturvallisuuden asiantuntija ja Ulkopoliittisen instituutin ”Globaali turvallisuus”-tutkimusohjelman johtaja.

Heti alkuun kävi selväksi, että ”ystävällismielinen vinkkaaja” oli käräyttänyt vakoojan ennen kuin tämä pääsi ulko-ovelta eteenpäin, joten varsinaiset valtiosalaisuudet ovat edelleen turvallisesti lukkojen takana. Niiden kimppuun päästäkseen vakoilijan olisi pitänyt tiirikoida auki vielä kolme muuta ovea.

Voimme siis nukkua yömme aikalailla rauhassa. Vakooja oli päässyt vilkuilemaan vain virkamiesten valmistelupapereita ja rutiininomaisia sähköposteja, ei suuria, strategisia linjauksia tai päätöksiä.

Silti asiasta syntyi melkoinen haloo. Eikä aivan aiheetta. Olihan hallitus kuluvan vuoden tammikuussa (24.1.2013) tehnyt päätöksen Suomen kyberturvallisuusstrategiasta, jossa kybervakoilu määriteltiin erääksi koko yhteiskuntaamme uhkaavaksi tekijäksi.

Strategiassa todetaan, että

Kybertoimintaympäristöön kohdistuvat uhkat ovat muuttuneet vaikutuksiltaan aiempaa vaarallisemmiksi yksittäisten ihmisten, yritysten sekä koko yhteiskunnan kannalta. Uhkia muodostavat toimijat ovat ammattimaisempia kuin ennen ja nyky- ään niihin voidaan laskea kuuluviksi myös valtiolliset toimijat. Kybertoimintaym- päristössä toteutettavia hyökkäyksiä voidaan käyttää poliittisen ja taloudellisen pai- nostuksen välineinä ja vakavassa kriisissä yhtenä vaikuttamiskeinona perinteisten sotilaallisten voimakeinojen ohella.

Vakoilija oli siis iskenyt arkaan paikkaan – ja arkaan aikaan!

Kävi nimittäin ilmi, että vinkaaja, jonka nimeä A-studion vieraat eivät tietenkään paljastaneet (koska he eivät ilmeisesti tienneet sitä), oli ollut liikkeellä samoihin aikoihin, kun kyberstrategia julkistettiin eli joskus tammikuussa.

Asia oli päätetty pitää ”pienen piirin tiedossa”. Tällä tarkoitettiin ilmeisesti ulko- ja turvallisuuspoliittista ministerivaliokuntaa ja tasavallan presidenttiä sekä valtioneuvoston viestintäjohtajaa. Päätös tehtiin ilmeisesti sellaisessa kokouksessa, johon myös presidentti osallistui, koskapa tämä kertoi asiasta medialle heti, kun urkinta oli vuotanut julkisuuteen.

Valiokuntaan kuuluvat Kokoomuksen, Sdp:n, kristillisten, Rkp, Vasemmistoliiton ja Vihreiden puheenjohtajat, sekä ulkoministeri ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri.

Tarkkaan ottaen tällainen päätös ei tietenkään saisi mennä ministereiden laajan avustajakunnan eikä taustalla toimivan puoluekoneiston tietoon eivätkä ministerit itse voisi käyttää sitä omissa tiedotteissaan tai puheissaan. Tässä suhteessa noin yhdeksän kuukauden mittainen tiedotusmuuri piti ilmeisesti aika hyvin. Ulkoministerin kaksi viimekesäistä blogikirjoitusta (”Vakoilu, tiedustelu ja urkinta” osat 1-2) hautautuivat mukavasti Snowden-myrskyn aaltoihin ja kolmannessa osassa (26.8.2013) hän saattoi jo käsitellä asiaa perusteellisemmin yleisellä tasolla. Mutta neljännessä osassa (2.11.2013) hänen oli vetäydyttävä tutkimuksellisten syiden suojaan ja todettava vain, että

”kyberturvallisuuskysymykset ovat olleet jo pitkään korkealle priorisoituja hallituksen työskentelyssä ja niitä koskevat lainsäädäntötarkistukset ovat myös vireillä.”

Nyt jäämme vain odottamaan ex-ministereiden muistelmia, joissa kerrotaan erilaisia tarinoita siitä, mitä kukakin tiesi ja milloin kyberstrategian ensimmäisestä murtumisesta.

A-studio poiki myös kirpeän keskustelu siitä, miksi vakoiluskandaalista ei annettu tietoa eduskunnalle. Asian otti esille eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan nykyinen varapuheenjohtaja. Hän oli aivan tuohduksissaan ja ihmetteli, mistä moinen epäluottamus johtui. Piti vedota ihan perustuslakiin. Entisenä suurlähettiläänä hän oli tietysti tietoinen siitä, minkälaisia asioita neljänteen turvaluokitukseen kuuluu. Siis ei mitään vaarallista. Mutta eduskunnan unohtaminen tuntui silti kismittävän. Hänelle olisi riittänyt vain yhden lauseen tieto siitä, että vakooja on kärähtänyt. Ei mitään yksityiskohtia. Ne saisi UM ja poliisi hoitaa.

Oli arvattavaa, ettei tämä jupakka tähän päättyisi. Eikä reaktiota tarvinnut kauan odottaa.

Se tuli viikonvaihteessa dosentin suusta, ei kuitenkaan sen dosentin, joka on usein hämmentänyt Venäjä-lausunnoillaan, mutta yliopiston suunnasta kuitenkin.

Tämänkin dosentin ärähdyksessä oli surkuhupaisia piirteitä. Yliopistomiehen varmuudella hän tiesi, että ”eduskunnan saunan, yökerho Tigerin/Mikadon ja Storyvillen taikakolmiossa saa yleensä tietoonsa kaikki valtionsalaisuudet” ja että ”kyse oli todellisuudessa inhottavasta salailusta, epäparlamentaarisesta vallankäytöstä ja maamme eliitille ominaisesta pimityksen kulttuurista.

Dosentin juju paljastui kyllä oitis: ”Näyttää siltä, että pimityksen todellinen syy on siinä, että Soini on perussuomalainen eikä syö vanhan eliitin kaukalosta”.

Sitä menee ihan sanattomaksi tällaisessa tiedontulvassa! Toivottavasti mahdollisimman moni opiskelija pääsee mittelemään taitojaan tämän yliopistolehtorin kanssa!

A-studion keskustelu oli kuitenkin monessa suhteessa asiallista ja mielenkiintoista. Eduskunnan ”syrjäyttäminen” on tietysti ”vakava juttu”, mutta itse asiassa vain sivujuonne. Pääasia on se, että Suomen kyberturvallisuus petti aivan alkumetreillä (vaikka UM:n urkintaa on ilmeisesti tapahtunut jo usean vuoden aikana). Se paljastaa kylmästi sen tosiasian, että seisomme vaarallisen, ennalta arvaamattoman kuilun partaalla, vaikka erilaisia visioita tulevaisuuden hallitsemiseksi on tullut kun nauhalta (viimeisimmäksi valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 30.10.2013).

Lähes kaikilla elämän alueilla ihminen törmää uuteen tietoon ja tekniikkaan, joka vyöryy päälle vastustamattomalla voimalla synnyttäen kipupisteitä kaikissa saumoissa, joissa vanha ja uusi kohtaavat.

Vakoilu on vain yksi näistä pisteistä.

Voi kuitenkin vain arvata, kuinka paljon vakoilijan paljastuminen rassasi eläkkeelle siirtyvää (vai olisikohan hän jo siirtynyt, koska seuraajakin on jo nimitetty) UM:n valtiosihteeriä ja entistä suurlähettilästä, kun hän joutui aivan viime metreillä pyörimään imaginaarisen vakoojan pillin tahdissa. A-studiossa hänen vähäpuheisuutensa oli ymmärrettävää.

Puoluepoliittisilla ryntäilyillä ei tässäkään tapauksessa saada mitään hyvää aikaan.