”Ovat puhuneet mediassa
kaikenmoista Ukon punaisesta silmästä. Että Jenni olisi mukamas moksauttanut
nyrkillään. Ja muuta sellaista. Roskaa. Eivät ne sillä lailla koskaan riitele,
vaikka kyllä sanat joskus sinkoilevat. Sehän on selvä. Normaali avioliittohan
se on. Mutta en minä sellaisista tilanteista sinullekaan kerro, vaikka olen
niitäkin nähnyt ja kuullut. En tietenkään. Mutta siitä punaisesta silmästä voin
kyllä kertoa, että …”
Viljo Vähänen oli jälleen
hakenut Lennun Mäntyniemestä. Ukko oli luvannut sen pienemmän auton, mikä sopi
Viljollekin paremmin, koska iso musta herätti aina turha huomiota
Kruununhaassa.
Nyt he olivat löytänee
parkkipaikan ihan Pataässän läheltä ja kävelleet sisään aamutuimaan.
Siitä olikin vierähtänyt aika
pitkä aika, kun he viimeksi tapasivat. Se oli heinäkuussa Kultarannan
laiturilla. Silloin lepakot lentelivät, kun kello oli jo reippaasti yli puolen
yön. Ukko ja Jenni olivat tulleet Kirjuriluodolta. Mutta nyt lepakot olivat jo
varmaankin talviunillaan eikä Viljo ollut varma siitä, oliko niitä ylipäätään
Kruununhaassa. Lennun kanssa he olivat aina liikenteessä pian Pataässän avattua
ovensa eivätkä nuo siipiveikot siihen aikaan koskaan lennelleet.
Lennu laski oikean
etukäpälänsä Viljo polvelle.
”Näytän sinulle holotehkuvan Ukon vasemmasta silmästä.
Sinä et varmaankaan ole nähnyt tätä kokeiluasteella olevaa nanotekniikkaa,
mutta ei siinä ole mitään pelottavaa, vaikka Kemppinen sitä uumoilee
tämänaamuisessa blogissaan. Tämä on vain yksi sovellutus monista Internet of
Things (IoT) – ratkaisuista. Ukko kyllä tietää, missä ollaan menossa ja hän
antoi minulle luvan esittää tämän kuvan sinulle täällä, vaikka tupa näyttää jo
täyttyvän aamuvirkuista juopottelijoista. Kohta alkaa tietysti myös karaoke
pauhata. Tässä on se hyvä puoli, etteivät ulkopuoliset voi nähdä holoteh-kuvaa. Sen turvasuojaus on
sataprosenttinen. Täydellinen. Vain sinä ja minä voimme samanaikaisesti
katsella sitä. Ei kukaan muu.”
Viljo oli kyllä aika
ymmällään. Oliko mahdollista, että Lennu (eläin) olisi päässyt askeleen hänen
itsensä (ihmisen) edelle. Mutta hän oivalsi tietysti heti, että holoteh on luonnollisesti jonkun ihmisen
eikä eläimen keksimä ja kehittämä. Ei siis mitään hätää! Kyllä ihminen vielä
eläimelle pärjää.
Lennun ja Viljon väliin
(sopivalle etäisyydelle, mukavasti kallellaan kuin läppärin näyttö) ilmestyi
lähikuva Ukon silmästä. Se oli vähän inhottavamman näköinen kuin lehtikuvissa.
Punainen. Verestävä.
”Minä en osaa sanoa, mistä
punainen on ilmestynyt kimmoisan mykiön pintaan niin, että se näkyy selvästi.
Nuorilla ihmisillä mykiö on elastisempi kuin vanhemmilla ja se homma saattaa
liittyä jotenkin siihen. Kaihileikkauksesta ei varmastikaan ole kysymys, koska
sellainen on nykyisin pelkkää rutiinia, vaikka kovin ahtaissa paikoissahan
silloinkin liikutaan, kun mukauttajalihaksen edessä sijaitsevaan linssipussiin
pudotetaan uusi, puhdas tekolinssi.”
Lennu tuntui tietävän aika
paljon silmän rakenteesta, mutta ei hän osannut sanoa olisiko verta voinut
päästä sekoittumaan yläluomen alla sijaitsevaan kyynelrauhaseen. Varmaankin
Jenni oli selostanut Lennulle ihan tarkalleen, mistä Ukon punaisessa silmässä
oikein oli kysymys.
Viljon mielestä Ukon punainen
silmä ei kuitenkaan ollut lääketieteellinen vaan sosiaalinen ongelma. Lehdistä
hän oli lukenut, että kyseessä oli jokin ”pieni operaatio”, mutta että sen piti
sattua juuri ennen Norjan kruununprinssin vierailua. Jennikin oli siitä
harmissaan, mutta kun ilmeni, ettei Mette-Maarit päässytkään mukaan, hänenkin
olonsa jotenkin helpottui. Ukko osaisi kyllä selostaa Haakonille, mistä
punainen silmä johtui.
- Se on vain niin, että
huippupoliitikot joutuvat alistumaan siihen, että he elävät aina suurennuslasin
alla, Viljo Vähänen mietiskeli. – Meitähän se ei koske, vaikka sinä oletkin
jonkinmoinen julkkis. Mutta Ukko ja Jenni eivät pääse siitä irti. Jokainen
solukin läpivalaistaan. Pieninkin naarmu ulkokuoressa revitään auki. Ja veri!
Sehän on uutistoimittajien herkkua. Tippa verta televisiokameran edessä on kuin
murunen arsenikkia. Spekulaatiot saavat tuulta siipiensä alle. Se on
kolpakkostrategian kulta-aikaa. Pataässässä se tiedetään. Ajattelepas nyt, jos
tuokin kaveri, joka jo nuokkuu tuossa vieressä, olisi nähnyt holotehkuvasi. Eihän tekniikasta olisi
mitään piitannut, mutta että verta lähietäisyydeltä. Ja että vielä Ukon
silmässä. Olispa kaveri hetkessä piristynyt, vaikka eilinen näyttää vielä
painavan.
Keskustelu punaisesta
silmästä jatkuin vielä hetken. Mutta, kun Lennu otti käpälänsä pois Viljon
polvelta, se oli merkki siitä, että tämänkertainen juttutuokio oli päätynyt.
Oli aika palata takaisin Mäntyniemeen.
Mutta Viljo Vähänen ei saanut
mielestään pois holotehkuvaa. Miten
Lennu sen teki? Hänhän vain laski jalkansa polvelleni ja Ukon silmä oli sillä
sekunnilla tuossa Guinnessin edessä. Eikä kukaan muu kuin me kaksi nähty sitä.
Lennu on vielä joskus
selityksen velkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti