- Sanoivat, että sinä viihdyt Mäntyniemessä kuin
kotonasi, mutta eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Sehän ON sinun kotisi. Sinä
olit kyllä aika pölvästyneen näköinen siinä lehtikuvassa, joka levisi ympäri
maan, vaikka Ukko yritti hymyillä ja raaputti sinua leuan alta. Jennin sylissä
sinä näytit kuitenkin viihtyvän. Sinäkö ehdotit, että Jenni panee päällensä sen
tulipunaisen mekon. Se sopi hänelle oikein hyvin, ja kontrasti Ukon sinisen
takin ja violetin kravatin kanssa oli oikein pirteä. Mutta silloin te ette
vielä tienneet itsenäisyyspäivän mellakoista mitään. Etkö sinäkään aavistanut ?
Viljo Vähänen oli jällen saanut luvan viedä Lennun
Pataässään eivätkä ne siellä enää yhtään ihmetelleet. Portsarikin oikein
kumarsi. Tiesivät jo, ettei Lennu ole mikä tahansa piski, vaan Mäntyniemen
bostonterrieri. Herra. Yläluokkaa. Mutta ei se haitannut. Kaikki olivat
tervetulleita kansan karaokeen. Herrat ja narrit. Luokkarajat katosivat
Guinnessien valkoiseen vaahtoon.
”Kyllä se tuli heille täytenä yllätyksenä eikä
minunkaan vainuni kertonut mitään, jotta olisin voinut varoittaa heitä. Suopon
koiratkaan eivät kertoneet mitään etukäteen. Vaikka kyllä minä tiedän, että
niillä oli hyvä vainu asiasta. Meikäläinen näkee ja kuulee kaikenlaista. Eikä
Jennikään aina usko, että minä tiedän enemmän kuin se luulee. Mutta tällä
kertaa se homma karkasi käsistä. Ei me Mäntyniemessä uskottu, että siitä
sellainen rähinä syttyisi.”
- Mutta täytyihän poliisin ja turvallisuusmiesten
tietää, että viidakkorumpu oli soinut jo pitkin syksyä, Viljo vänkäsi vastaan .
– Tampere on kyllä ihan hullu jääkiekkokaupunki, mutta pitihän kaikkien nyt
ymmärtää, etteivät kiakkovieraat tulleet sinne jääkiekkoa pelaamaan. Oliko
Suopon silmä katsonut niin killiin äärioikeistoa, ettei se nähnyt
äärivasemmistoa minkäänlaisena vaarana, vai miten tässä nyt pääsi näin käymään?
”Viidakkorumpu kyllä tiedettiin. Osataan meilläkin
kuunnella puheluita ja seurata nettiä, vaikka salaista hommaahan se tietysti
on. Virallisesti. Mutta kyllä me Mäntyniemessäkin nähdään, mitä aktivisti- ja
hommafoorumeilla tapahtuu. Äärilaidat kiehuvat. Maailma ei ole ensimmäistä
kertaa repeämässä kahtia. Ökyrikkainen ja rutiköyhien välillä on aina ollut ammottava
rotko. Se märkii. Se repeilee. Se kirvelee. Se suututtaa. Ukkokin sanoi sen
Alma-lehtien haastattelussa – tosin melko sivistynein sanakääntein. Pienet
asiat kertovat paitsi oman voiton pyynnistä, myös suoranaisesta
välinpitämättömyydestä kohtuullisuutta ja säännöksiä kohtaan. Kyllä se on myös
Jennin käsitys.”
Viljo nyökytteli hyväksyvästi. – Niinhän se on.
Mutta että hevosiinkin iskettiin jääkiekkomailoilla avohaavoja … vai oliko
siellä teräaseitakin …
”Aivan. Sota on raakaa. Se ei tee eroa ihmisen ja
eläimen välillä. Eivät anarkistitkaan välitä säännöksistä tai
kohtuullisuudesta. He iskevät kuin sokeat raivohullut. Koirana minä voin tuntea
tuon vääryyden ehkä voimakkaammin kuin te ihmiset, ja suren syvästi
loukkaantuneitten hevosten puolesta.”
- Ymmärrän … mutta ihmettelen kyllä niitä
kommentteja, joiden mukaan Tampereen tapahtumilla ei olisi ollut mitään
poliittista tai yhteiskunnallista tavoitetta ja etteivät ne olisi liittyneet
millään tavalla yleisempiin eurooppalaisiin tai maailmanpoliittisiin
tapahtumiin tai tendensseihin. Itse näen asian aivan toisin. Pelkästään se,
että meidän itsenäisyyspäivänämme poliisi joutui ikään kuin sattumalta
suojelemaan tasavallan johtoa väkivaltaisin keinoin … että tilanne ryöstäytyi
väkivaltaiseksi … kertoo sen yksinkertaisen tosiasian, että väkivalta on
vyörymässä maailman valtakeskuksista periferioiden suuntaan. Otteet kovenevat.
Sanat eivät riitä. Puhe ei auta. Tartutaan kättä pitempään. Jossakin
valtarakenteiden syövereissä kiehuu turhautuneisuuden ja katkeruuden myrkky.
Ihmiskunnan sappirakko on tulehtunut. Ja ennen kuin se puhkeaa, edessä on monia
kivulloisia, unettomia öitä. Jopa kuoleman pelkoa. Siitä Tampereen tapahtumat
kertoivat …
”Tämä menee nyt kyllä aika pitkälle. Kyllä meillä
Mäntyniemessä ollaan vähän iloisempia ja optimistisempia. Minä itse olisin
kyllä kuitenkin äärimmäisen huolestunut siitä, että meidän poliittisen
kenttämme sisällä kytee näin voimakkaita vihantunteita. Hallitus ja oppositio
pystyvät kyllä keskustelemaan jokseenkin sivistyneesti keskenään, vakka välillä
pinna on tosi kireällä, mutta kaikki puolueet ovat jotenkin haurastumassa tai
peräti repeämässä. Se ei voi olla pelkästään normaalia valtataistelua, vaan se
ilmentää syvällisempiä ristiriitoja. Persujen jytky näytti aluksi ihan
pirteältä tempulta, mutta nyt se on alkanut vaikuttaa vaaralliselta
aikapommilta, joka heittelehtii sinne tänne. Siitä minä en ole kuitenkaan kovin huolissani. Persut on poliittisena
liikkeenä ohimenevä ilmiö. Mutta koko vasemmiston tila on suorastaan
järkyttävä. Tampereella sieltä purskahti esiin historiallinen radikalismi,
anarkismi, joka tähän saakka on pystynyt piileskelemään jossakin peräkammarin
nurkassa. Sen ytimenä on leppymätön luokkaviha. Se kohdistuu epämääräiseen
yläluokkaan, ja, kuten aina ennenkin, se kiehtoo nuorta älymystöä. Mutta myös
uuskonservatismi on ajanut tankkinsa hyökkäysasemiin. Takkiraudan suojista se
ampuu jo täyslaidallisia monikulttuurista yhteiskuntaa ja siinä porsastelevia
vanhempia ikäluokkia päin. Olisiko siis kelloa todellakin käännettävä
taaksepäin ja astuttava iloisin mielen kohtia agraarista yhteiskuntaa, jossa
hyväosaisilla olisi hyvä olla ja jossa huono-osaisia ei olisi olemassakaan?”
- Mutta Lennu! Nythän sinä rupesit saarnaamaan … ja
se on aina ollut vaarallinen tie. Siellä
törmätään metsään, joka on täynnä ”oikeita” ja ”vääriä” polkuja. Omalla vainullasi
sinä varmaankin osaisit löytää sieltä itsellesi sopivia reittejä ja
levähdyspaikkoja. Meikäläiselle on paljon vaikeampaa.
Näin sanottuaan Viljo Vähänen kiinnitti remmin
Lennun punaiseen kaulapantaan ja he palasivat Mäntyniemeen (mustassa autossa).
Karaokessa keski-ikäinen vaaleaverikkö, jolla oli
porkkanannäköiset sormet täynnä hopeisia killukeita, aloitti laulun Maankorvessa kulkeepi lapsosen tie, hänt
ihana enkeli kotihin vie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti