208. Raakaa tekemistä 131204

Hymyilevä Juha Sipilä väisti taitavasti MTV:n kokeneen juontajan sohaisun aamu-tv:ssä: ”Oletteko siis raakalainen?”

Gallupien myötätuulessa purjehtiva oppositiojohtaja oli jossakin tullut sanoneeksi, että talousremontti on ”raakaa tekemistä”, ja siitäkös toimittaja innostui ja yritti panna studiovieraansa käpälälautaan, mutta ei tietenkään onnistunut.

Sipilä vastaili hymyssäsuin. Eihän oppositiossa sovi murjottaa, vaikka yhdeksän miljardin rahoitusvaje näyttäisi kaatuvan studiossa istuvan seuraavan pääministerin harteille.

Ehkä ”raaka tekeminen” tässä tapauksessa tarkoittaakin yksinkertaisesti vain sitä, että hallituksen on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pyytää tasavallan presidenttiä hajottamaan eduskunta, jotta kansa pääsisi puhumaan ennen kuin koko p*aska läjähtää käteen.

Kyllä siinä moni hymy hyytyisi!

Tosiasiassa mitään merkkejä näin raa’asta tekemisestä ei (vielä) ole ilmassa, joten tässä voi kaikessa rauhassa pohtia, ollaanko politiikassa menossa kohti kovempia (raaempia) aikoja, ja kuinka kauan tämä hymyily (suojasää) voi vielä jatkua.

Ensin vähän teoriaa.

Ihmisen tekona raakuus on julmuutta eikä sitä voi millään perusteella hyväksyä tai puolustella. Eläinten tekona raakuus näyttää usein julmalta, mutta ihminen löytää sille jokseenkin helposti jonkin järkevän selityksen. Ymmärrämme myös, että monet luonnonilmiöt voivat johtaa raakoihin seuraamuksiin. Käsitteenäkin raakuus on hieman hankala, vaikka ymmärrämmekin, että esimerkiksi ”raaka hedelmä” tai ”raaka kala” voi jollekin olla herkkua ja toisille vastenmielistä. Sanotaan myös, että jokin ihminen voi olla ”raakile”, siis joidenkin mielestä ”keskeneräinen” tai ”vajavainen”, ja tällainen nimittely saattaa saada raakamaisia muotoja.

Historia on täynnä esimerkkejä ihmisen julmuudesta. Ne eivät jätä meitä rauhaan.

Raakuuden käytännöllinen ilmenemismuoto on fyysinen ja/tai henkinen väkivalta.

Ihmistutkimuksen (psykologian, sosiologian) keinon on kautta aikojen yritetty selvittää, mistä ihmisen raakuus johtuu. Miksi ihminen voi olla niin hirvittävän raaka ja julma?

Yksiselitteistä vastausta ei ole löytynyt  - eikä tämänaamuisen televisio ohjelman jujua kannattane aivan näin syvältä etsiäkään.

Sen sijaan on kyllä paikallaan (näin itsenäisyyspäivän alla) muistuttaa, että sota on julmaa ja että se on ”raakaa tekemistä”, jos rauhanomaiset keinot on käytetty loppuun. Sen tietävät satatarkkaan ne suomalaiset ja eurooppalaiset (miksi eivät myös globaalit) sukupolvet, joiden rippeet ovat vielä hengissä toisen maailmansodan jäljiltä.

Sen vuoksi olen minäkin (vaikka ehdin vain etäisesti nähdä ja kuulla talvi- ja jatkosodan äänet) seurannut sydän kylmänä, kuinka sodan jättiläinen on lähestynyt vääjäämättömin askelin Euroopan sydänmaita. Kosovon, Libyan ja Syyrian tykkien ja pommitusten äänet eivät ole kantaneet Helsinkiin saakka eivätkä myöskään Ukrainan mielenosoitusten myrskytuulet ole näkyneet muuta kuin kuvaruudussa.

Hyvä olisi, jos meilläkin nyt ymmärrettäisiin, että taloudellinen tilanne on mennyt niin rankaksi, että vastuuta kantamaan tarvitaan nyt ”koko kansa” – ei vain hallitus ja oppositio omissa kammareissaan.

Arvelenpa, että hymyilevä Juha Sipilä saattoi tarkoittaa juuri tätä. Raakaa tekemistä riittää.