219. Taranis & Sotshi 140208

Vanha atleetti pitää vasemmassa kädessään pyörää ja oikeassa ranskalaisen patongin näköistä valtikkaa. Olkapäältä riippuu rullalle kääritty huopa. Koko olemus huokuu voimaa, väkevyyttä ja auktoriteettia.

Hän on Taranis. Kelttiläisessä mytologiassa Ukkosen jumala. Suomalaisillekin tuttu Ukko ylijumala.

Pronssiin valettuna hän edustaa oman aikansa yli-ihmistä, tieteen ja kehityksen huippua. Maamerkkiä tiellä kohti tulevaisuutta.

Tänä päivänä hän symbolisoi Britannian uusinta miehittämätöntä taistelukonetta ja Sotshin talviolympialaisia. Kahta mielikuvituksen rikkovaa, ylettömän kallista, mahtipontista projektia, joiden lopputulos on vielä hämärän peitossa, mutta joiden historialliset jäljet pelottavat.

Vestigia terrent.

(1) Taranis lentolaite. Lehdet kertoivat 7.2.2014, että British Aerospace on tehnyt ensimmäiset koelennot uudella Taranis-lentolaitteella. Tutkassa heikosti näkyvä Taranis pystyy iskemään kauas ja lentämään yliääninopeudella. ”Se on teknisesti edistynein kauko-ohjattu lentolaite, jonka olemme koskaan kehittäneet yhteistyökumppaneidemme kanssa”, sanottiin tiedotteessa.

Se on 4 metriä korkea ja 11.35 metriä pitkä. Siipien väli on 9,1 metriä ja paino 8 tonnia. Ei siis ihan pikkuinen leikkikalu. Ensimmäisen prototyypin valmistus tuli maksamaan 223 miljoonaa euroa. Se on häviävän pikkuinen sirunen siinä valtameren kokoisessa rahakasassa, joka kuluu koko maailmassa vuosittain asevarusteluun. Varsinaiseen taistelukäyttöön Taranis otetaan joskus vuoden 2030 tietämissä.

Kuka viitsii enää puhua aseidenriisunnasta! Se luu kaluttiin loppuun kylmän sodan viimeisinä vuosina.

Nyt puhutaan (jos puhutaan) asevarustelusta.

Taranis ei vuoren varmasti ole viimeinen taistelukone, joka ilmestyy asemarkkinoille. Päinvastoin. Syksyllä 1989 alkaneet ikuisen rauhan vuodet kätkevät sisälleen tuhansia vastaavanlaisia prototyyppejä, jotka ”tulevat ylittämään kaikki odotukset”.

Taraniksen olkapäältä roikkuvaan huopaan on kietoutunut uusia salaisuuksia, jotka paljastuvat sitä mukaan, kun suurvallat katsovat tarpeelliseksi nostaa sotilaallista profiiliaan eli kilpailla keskenään siitä, kuka pystyy parhaiten turvaamaan rauhan säilymisen maapallolla.

Katsotaanpa, mitä Google sanoo Ukko-Taraniksesta:

Ukko iskee salamoita kirveellä, vasaralla, nuolella tai miekalla. Kokonaisen ukonilman hän saa aikaan puimalla riihtä, kyntäen, jyristellen vaunuillaan taivaissa, makaamalla naispuolisen jumaluuden kanssa, taikka kolisuttamalla konkeloa eli kelopuuta.

Taranis on siis mukana ihmisen arjessa. Hän asuu kaikkialla. Kaikki tuntevat hänet.

Nykyihminen tietää, että Taraniksella on taito lentää ilmojen halki, avaruuden kynnykselle, ja sukeltaa merten syvyyksiin. Hän tietää myös, että Taranis on upporikas. Hänen hovinsa on täynnä palvelijoita, hoviherroja, syvään kumartavia liehakoitsijoita, kirjanoppineita ja narreja.

Juuri siksi Taranis on niin vaarallinen.

(2) Sotshi. Melkein samanaikaisesti kuin BAE Systemsin vuoti julkisuuteen tiedon Tarasiksen koelennoista Woomeran testialueella Etelä-Australiassa, alkoivat talviolympialaiset Venäjällä, Sotshissa, Kaukasian länsiosassa, Mustanmeren rannalla.

Ja hirveä kohina olympia-aatteen tuhoutumisesta.

Yhteensattuma ei ehkä ollut tarkoituksellinen. Tai mistäpä senkin nykymaailmassa tietää. Suurvaltojen välisestä arvovaltakilpailusta ei Perkunaskaan ota selvää!

Joka tapauksessa arvovaltainen Suomen Kuvalehtikin innostui kirjoittamaan pääkirjoituksessaan (SK 6, 7.2.2014), että ”Venäjän kleptokratian (varkaiden vallan) väitetään vieneen päältä parikymmentä miljardia euroa” ja että ”urakat valuivat Putinin tuttavapiiriin, myös Suomessa tunnetuille venäläisille liikemiehille.”

Blogisti Jukka Kemppinenkin oli katsonut avajaiset ja päätynyt siihen lopputulokseen, että ”liian kalliille areenalle voi tuoda vaikka mitkä määrät väkeä hyppimään, hoilaamaan ja sätkimään … kyllä sellaisen kestää, varsinkin jos on omat eväät mukana.” (8.2.2014  ”Avajaismontaasi”).

MUTTA

Mistä ihmeestä tuollainen katkeruus ja kateus kumpuaa? Minä en kerta kaikkiaan suostu ymmärtämään sellaista puhetta!

En, vaikka joku alkaa taas uhota, että ”siinä se nähdään - se on niitä vanhoja ryssän perseennuolijoita”.

Minusta avajaisseremonia oli vaikuttava ja kaikin puolin onnistunut. En haistanut siitä pääkirjoittajien ja kolumnistien inhoamaa rahan lemua. Jos Venäjä katsoo, että sillä on varaa näyttää maailmalle parhainta teknistä ja taiteellista osaamistaan, niin siitä vaan. Venäjä ei kuitenkaan ole mikään Pohjois-Korea! Enkä minä suostu myöskään nimittämään nykyistä Venäjää diktatuuriksi.

Kansojen syksystä on vain 25 vuotta. Varsovan liitto purettiin 1.7.1991 pöytäkirjalla, jossa tavoitteeksi asetettiin ”siirtyminen yleiseurooppalaisiin rakenteisiin”. Neuvostoliitto lakkautettiin 21.12.1991.

(Pidän kirjahyllyssäni esillä omaa kirjaani Isänmurha idässä. Pohdintoja itäisen Keski-Euroopan ’kansojen syksyn’ ymmärtämiseksi. UPIn julkaisuja nro 5, Gaudeamus – jotta en unohtaisi, kuinka lyhyt aika 25 vuotta on!) 

Historiallinen Venäjä, suurvalta, etsii yhä itseään. Siinä valtavassa prosessissa vuoden 2014 talviolympialaiset on jokseenkin pieni, tosin näyttävä, detalji.

Miksi sitä pitäisi retostella ja sille irvailla? Parhaansahan Venäjä vain yrittää!

Maailma on ollut täynnä ja on edelleen täynnä poliitikkoja ja valtionjohtajia, jotka ”käyttävät kaikkia mahdollisia tilaisuuksia henkilökohtaisen profiilin kehitykseksi ja omaksi muistomerkikseen” (ote SK:n pääkirjoituksesta). Niin meillä kuin muuallakin.

So what?

Suomessakin on ollut poliitikkoja, jotka uskoivat 1930-luvulla, että Adolf Hitlerin henkilökohtainen valta oli teräksen luja ja että se kestäisi historian kiirastulessa (toisessa maailmansodassa) ikuisesti!

Mitä järkeä on nyt toitottaa, että Vladimir Putinin vallan ”perusta on laho ja että tyytymättömyys muhii pinnan alla”.

Ei mitään.

Kyllä Euroopan Unioninkin taloudellinen perusta voi vielä horjua tai peräti murtua. Ei Euroopan Linnoitus ole lopultakaan sen vahvempi kuin minkään aikaisemman imperiumin.

Tout empire périra.

Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että kilpailu talviolympialaisten prameudella ei oikein sovi Suomi-neidon kukkarolle. Eikä se taida oikein sopia yhteispohjoismaisellekaan lompakolle.

Tuskinpa olympia-aate pahastuisi, jos palattaisiin vaatimattomampiin, yksinkertaisiin ympyröihin. Ilon saa irti vähemmälläkin tulituksella.

Ehkä pitäisi myös muistaa, että kelttiläisen ukkosen jumalan ruokkiminen maksaa monin verroin enemmän kuin komeinkaan ilotulitus.