222. ”Uutisankkuri” 140217

Tämän postauksen otsakkeen panen lainausmerkkeihin enkä rohkene mainita siinä yhtään henkilönimeä. Nämä molemmat seikat ovat varotoimenpiteitä. Näin sen vuoksi, että käytän sanaa uutisankkuri tavanomaista laajemmassa merkityksessä, mikä saattaa häiritä niitä, jotka eivät pidä itseään minkäänlaisina ankkureina, sekä sen vuoksi, että ihmiset, jotka pitävät itseään uutisankkureina ovat yleensä julkkiksia, vähän samantapaisia kuin poliitikot, joille imago voi olla tärkeämpi kuin sanojen sisältö.

Yritän siis olla vahingoittamatta herkkähipiäisintäkään uutisankkuria.

Mutta ensin otan jälleen avukseni Googlen:

Uutisankkuri on radio-, televisio- ja nykyaikana myös internet-uutisissa esiintyvä toimittaja. Voidaan erottaa toisistaan uutistenlukijat, jotka etenkin aiemmin pelkästään lukivat toisten koostamia uutisia, sekä varsinaiset uutistoimittajat ja uutisankkurit, joilla on itsellään merkittävä vaikutus uutisten sisällön ja niiden ilmiasun muokkaamisessa. Joskus TV-uutisankkureista saattaa muodostua eräänlaisia luotettavuuden ja uskottavuuden vertauskuvia, kuten Yhdysvalloissa Walter Cronkite ja Suomessa Arvi Lind. Termiä uutisankkuri (news anchor) käytettiin aluksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Termin otti vuonna 1952 käyttöön CBS-yhtiön tuottaja Don Hewitt ja sillä kuvattiin aluksi Walter Cronkiten toimintaa ja merkitystä. Hewitt kehitti kielikuvan viestijuoksun ankkuriosuuden kilpailijan merkityksen pohjalta.

Google ei siis täytä omia kriteereitäni siksi, että se mainitsee nimeltään tunnettuja uutisankkureita. Se ei kuitenkaan haittaa. Ehkä päinvastoin. Koska määritelmästä selviää, ettei termi ”uutisankkuri” ole aivan tämän päivä tuote ja että sen juuret ovat siellä, mistä sähköiset uutiset alkoivat levitä ympäri maapalloa.

Uutisten kirjalliset ja kuvalliset juuret ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Ne on ankkuroitu ihmislajin historiaan. Aamunkoittoon. Ehkä siihen hetkeen, jolloin ihminen oppi tajuamaan, että hän pystyy kertomaan omista havainnoistaan ja kokemuksistaan toiselle ihmiselle.

Siis paljon ennen hetkeä, jolloin Nooan jälkeläiset ryhtyivät rakentamaan torniaan Baabelin kaupunkiin. Varmaankin joku uutisankkuri kertoi tuolloin kielten sekamelskasta, jonka sanottiin syntyneen moisen rakennusprojektin seurauksena.

Papit ja puoskarit ovat Suomessakin olleet ensimmäisiä uutisankkureita. Heidän välityksellään ”tieto” on levinnyt ”kansalle”.

Uutisankkurihan ei ole mitään ilman tietoverkkoa, josta  hän imee itselleen voimaa. Sanomisen ja näyttämisen aineksia.

Papeilla on voimanlähteenään, selkänojanaan, kirkko kaikella arvovallallaan ja kaikessa laajuudessaan. Puoskarit nojaavat lääketieteeseen ja omiin tulkintoihinsa sen totuuksista.

Uutisankkureina papit ja puoskarit toimivat kuin suolistajat, erityiskoulutuksen saaneet teurastajat, joka poistavat terävällä veitsellään (kielellään) syötäväksi kelpaamattomat ainekset ja lajittelevat parhaat palat parhaille asiakkailleen, usein vain omille kannattajilleen tai omalle sukukunnalleen.

”Tämä särki suolistetaan!” intoili taannoin persujen puheenjohtajakin eduskuntasalissa, kun kyse oli Kreikan velasta. Hän toimi kuin uutisankkuri.

Uutisankkuri on paljonhaltija, vaikka hän ei itse sitä tiedostaisikaan. Hän välittää itse värittämänsä uskon ja oman tietonsa eteenpäin. Hän on kuin prisma, jonka kautta valo kulkee ja hajoaa erilaisiksi väreiksi.

Siksi on joskus äärimmäisen tuskallista nähdä ja seurata uutisankkuria, jonka hionta on pielessä, joka ei osaa tehtäväänsä tai joka vain luulee osaavansa.

Eikä tämä koske ainoastaan radiota ja televisiota, joissa virhehionta lyö korville ja särkee silmää.

Jokainen taiteilija on omalla tavallaan uutisankkuri. Kirjailija. Säveltäjä. Pianisti. Kuvanveistäjä. Kaikki.

Myös leipuri ja veneentekijä voivat olla uutisankkureita.

Huono uutisankkuri voi pilata koko helminauhan.

Televisiossa se näkyy karkeimmillaan.

Etenkin, kun ymmärretään, ettei uutisankkurilla tarkoiteta pelkästään niitä ihmisiä (miehiä ja naisia), jotka esiintyvät toimittajina uutisissa, vaan koko sitä kaartia, joka tuon välineen kautta tunkeutuu koteihin, työpakoille ja kapakoihin.

Nimikko-ohjelmat ovat tässä suhteessa vaarallisimpia mutta tietysti myös vaativimpia.

Kuva ja ääni kuluvat. Ikä painaa. Se on ihan selvää. Vain harvalla uutisankkurilla on sellaista henkilökohtaista karismaa, että se kestäisi loputtomasti julkista kulutusta.

Onneksi niitäkin on.

Mutta tunnen aina pahan pistoksen sydämessäni, kun joudun sulkemaan laitteen tai vaihtamaan kanavaa, kun Se tai Se ilmestyy kuvaruutuun.

Olen opetellut ymmärtämään. Olen opetellut kestämään. Olen harjoitellut empatiaa.

Aina ei voi onnistua.

Sitä paitsi joskus tekee hyvää tunnustaa itselleen, että on väärässä tai ainakin pahasti pielessä!