223. Kiovan kommunardit 140302

Nyt on piru merrassa! Suuren sodan jälkeen huolella laskettuihin turvallisuusverkkoihin on sotkeutunut otus, jonka tiedettiin kyllä asustavan rantakivikoiden kätköissä, mutta jonka luultiin jo kuolleen lähes sukupuuttoon. Mutta ei. Jostakin se taas ilmaantui repimään verkkoja. Ja aiheuttamaan loputonta kärsimystä viattomille ihmisille.

Nyt verkossa on jo Krimin niemimaan kokoinen reikä. Eikä kukaan taida enää muistaa, kuinka sellainen paikataan – ennen kuin koko verkko on riekaleina!

Kiovan keskustaan, Maidanin aukiolle, kyhätty leiri barrikadeineen, lippuineen, iskulauseineen ja ohjelmajulistuksineen toi mieleen Pariisin kommuunin, vallankumoushallituksen, joka hallitsi Ranskan pääkaupunkia vuonna 1871 maaliskuun lopulta toukokuun loppuun.

Pariisin kommuunin loppu oli verinen. Kuolonuhreja arvioidaan olleen 30 000. Vastarinnan murruttua viimeiset kommunardit ammuttiin Père-Lachaisen hautausmaan muureja vasten.

Mutta tarina jäi elämään.

Googlesta löytyy tähänkin tapahtumaan naseva yhteenveto:  ”Pariisin kommuunia ovat myöhemmin ihailleet monet sosialistijohtajat. Mao Zedong viittasi usein siihen, ja Vladimir Lenin piti Marxin ohella kommuunia elävänä esimerkkinä proletariaatin diktatuurista. Hän vaati, että hautajaisissa hänet käärittäisiin punaiseen lippuun, joka oli säästynyt Pariisin kommuunin ajoilta.”

Kiovan kommuunissa kellot soivat toisenlaisella äänellä, vaikka tapahtumien vyöry oli alussa samantapainen kuin Pariisissa aikoinaan.

Liekkimeren ja verenvuodatuksen keskeltä kaikuivat Kiovan Itsenäisyyden aukiolla samat huudot: ”Me emme luovuta. Me taistelemme loppuun sakka.” Ne vain voimistuivat, kun mellakkapoliisit alkoivat tulittaa katoilta mielenosoittajia automaattiaseilla ja kiikaritähtäimillä varustetuilla kivääreillä.

Virallinen taho (Pariisissa Versailles´n hallitus, Kiovassa presidentin hallituskoneisto) piti mielenosoittajia rikollisina, jotka terrorisoivat maata.

Pariisin kommuunissa kaikuivat vielä voimallisesti Ranskan Suuren Vallankumouksen kellot. Kiovassa pauhasivat Euroopan Unionin pasuunat.

Joku kommentaattori totesi osuvasti, että Ukrainan kriisi on useiden lankojen umpisolmu. Samaa voidaan sanoa myös Pariisin kommuunista, jonka rauhoittaminen vei 120 vuotta.  Niiden aikana käytiin kaksi maailmansotaa.

Nyt näyttää siltä, että ”uudesta Kriminsodasta” tulee varsinainen sekasotku. Siinä ovat jo näkyvillä kaikki totaalisen katastrofin ainekset.

Googlen blogisti ”Takkirauta” kiteytti tämän ongelman jokin aika sitten näin:

”Koko historiansa ajan Ukraina on ollut eri imperiumien rajamaa. Imperiumit eivät kaipaa selkeästi määriteltyjä etnisiä tai kansallisia rajoja, vaan pyrkivät siirtämään niitä. Ne luovat etu- ja vaikutuspiirejä, joihin pyrkivät sitomaan nimellisesti itsenäisinä pysyviä valtioita. EU:n valta on luonteeltaan taloudellista - EU:lla ei ole omaa armeijaa eikä sotavoimaa, mutta sillä on keskuspankki ja finanssikoneisto; kun taas Venäjän valta on luonteeltaan sotilaallista. Putin haluaa luoda jälleen Suuren ja Mahtavan, joskin kapitalistis-autoritaristiselta pohjalta, ja siksi haluaa Ukrainan pysyvän tiukasti Moskovan etupiirissä, kun taas EU haluaa ujuttaa rahavallan lonkerot Ukrainaan kaikkine siunauksineen ja kirouksineen. Pahaksi onneksi Ukrainan kansa on hajanaista ja siellä on paljon vähemmistöjä; ja jopa holodomorinkin (Ukrainan kansan pakkokollektivisoinnin) jälkeen Itä-Ukraina kokee vetoa, jos ei muutoin niin pelosta, Venäjään.”

Tähän voisi kaikin mokomin yhtyäkin, ellei se sisältäisi pahaa ajatuksellista virhettä.

Suuvaltapolitiikka on ollut aina – ja tulee aina olemaan – luonteeltaan taloudellis-sotilaallista. Sitä ei voi jakaa sillä tavalla kuin Takkirauta tekee. Taloudellista valtaa ei ole olemassa ilman sotilaallista valtaa eikä sotilaallista valtaa ilman taloudellista valtaa.

Nyanssierot ovat mitättömiä. Saivareita.

Se piru, joka on nyt jäänyt mertaan Krimillä on tästä mitä kirkkain esimerkki.

Ukrainan osana Krimin niemimaa ja sen asukkaat ovat kärsineet taloudellis-sotilaallisesta imperialismista koko tähänastisen olemassaolonsa ajan.

Rajamaana se (niemimaa) ja he (ihmiset) ovat olleet vapaata riistaa silloin, kun suurvallat ovat järjestelleet omia valtasuhteitaan. Voimapoliittisessa taistelussa raha ja aseet ovat puhuneet aina samaa kieltä.

Tälläkin kertaa on harhauttavaa puhua Euroopan Unionin vallasta ”luonteeltaan taloudellisena” ja Venäjän vallasta ”luonteeltaan sotilaallisena”.

Annetaan toisin sanoen ymmärtää, että EU olisi ”pehmeä ja inhimillinen” ja että Venäjä olisi ”kova ja eläimellinen”.

Tällaiset harhakuvat murskaantuivat jo Pariisin kommuunissa ja nyt ne murskattiin myös Kiovan kommuunissa.

Todellinen piru, joka on takertunut Krimin turvallisuuspoliittiseen verkkoon on luonteeltaan pirullisempi kuin se itse tietääkään eikä se uskalla katsoa peilistä itseään.

Se on hajuton, väritön ja mauton. Se pakenee, jos tutkiva silmä osuu siihen. Se kätkeytyy systeemien ja organisaatioiden loputtomille käytäville. Se liihottelee kuin viaton koiperhonen kansainvälisten sopimusten riveillä.

Odottaen hetkeä.

Nyt se on tullut.

Piru on nimeltään VALTA. Vallanhimo. Rahan valta. Aseiden valta.

Ja, kuten tiedetään, kun se saa otteen pikkurillistä (Krimistä) se vie koko käden.

Ja tuhoaa.