Sen
jälkeen, kun Kari Palosen vihreäkantinen kirja Kriittinen rationalismi kerettiläisyyden näkökulmasta (Jyväskylä: Gummerus, 1974.) ilmestyi, olen seurannut silmä tarkkana, milloin fallibilismi putkahtaa esiin päivänpoliittisessa
keskustelussa.
Aikaa ehti kulua neljäkymmentä vuotta (sic!) – joiden aikana saatoin
muutaman kerran jo torkahtaa – kunnes törmäsin tuohon tieteenfilosofiseen
näkökulmaan.
Se löytyy professori Palosen artikkelista Euroopan unioni politisoivana mahtina (Politiikka 56:1 s. 7-14,
2014).
Itse sanaa fallibilismi ei
siinä esiintynyt, mutta kriittisen rationalismin henki paistaa kyllä kirkkaasti
tekstiasun keskeltä.
”Euroopan Unoni (EU) on ymmärrettävissä politisoivaksi mahdiksi,
joka purkaa selviöitä, lukkiutumia, identiteettejä ja sidonnaisuuksia ja tätä
kautta avaa kansalaisille uusia mahdollisuuksia politikoida.”
Tämä oli myös eräs Kansallisen Kokoomuksen remonttimiesten ydinajatuksista 1970-luvun alkupuolella, vaikka
Euroopan integraatio oli vielä silloin kylmän sodan tiukoissa kahleissa.
Se maistuu edelleenkin makealta kaksinkertaisen ex-politrukin
suussa.
Asia vaatinee kuitenkin pienen terminologisen selityksen.
Otan jälleen avukseni Googlen,
vaikka sanoisin kyllä tuntevani aika hyvin Kari Palosen ajattelun perusteet.
”Palonen näkee politiikan kentän olennaisesti puoluepolitiikkaa ja
hallintoa laajempana alueena ja on kirjoittanut niin nimeämisen, ajan kuin jalkapallonkin poliittisuudesta. Politiikan käsitteen Palonen on jakanut neljään
erilaiseen, toisiinsa liittyvään merkitysulottuvuuteen: policy (toimintaohjelma jonkin poliittisen tavoitteen
toteuttamiseksi), polity
(poliittinen ohjelma), politikointi (politiikan
tekeminen), politisointi (asian
tekeminen poliittiseksi).”
Tässä tapauksessa on siis kysymys siitä, että Kari Palonen näkee
EU:n politisoivana elementtinä. Hän
huomauttaa tosin artikkelinsa alussa (kriittisesti), ettei EU:n komission
policy-dokumenteissa näy vilaustakaan politiikasta.
Se johtaa hänet radikaaleihin, kriittisiin johtopäätöksiin:
”Tässä kirjoituksessa puolustan EU:n politisoivaa merkitystä
ihmisten elämälle heidän toiminnallisen pelivaransa laajentamisena ja
toimintavaihtoehtojen koskevien kiistojen esiin nostamisena. Tämä pelivara avaa
tilaisuuksia ihmisten omalle politikoinnille eri kysymysten suhteen.”
Ja vielä.
”Tärkeää on ymmärtää, että politisoitumista eivät tulkitse
ensisijaisesti ne, jotka ovat sen aikaansaaneet, vaan pikemminkin ne, jotka
haluavat nostaa esiin jonkin spesifin politisoitumisen ja kääntää sen
politikoinnin pelivaraksi”.
Omimmillaan Kari Palosen kriittinen rationalismi näkyy ajatuksena
EU:n luomasta ”uudesta poliittisesta pelivarasta”
”Unionikansalaisuus, euro ja Schengen opettavat yksilöitä purkamaan
ylipäänsä valmiita identiteettejä, lojaalisuutta, yhteisöllisyyksiä ja
meikäläisyyksiä, kaiken laista kuulumista
johonkin, mikä ei ole itse valittua.”
Voin vain kuvitella, kuinka erilaisten nationalistien sydämet pamppailevat, hengitys kiristyy ja rystyset
valkenevat, kun/jos he pysähtyvät kuuntelemaan tällaista saarnaa!
Mutta Kari Palonen lisää vain pökköä pesään:
”Tällainen identiteettejä purkava politisointi on Euroopan Unionin
kaikkein keskeisin politisoiva pelivara, joka koskettaa ketä tahansa meistä
tilapäispoliitikoista. Eurooppa-politiikan keskeisiä kysymyksiä on, osataanko,
halutaanko ja uskalletaanko tätä erityistä unionin tuottamaa pelivaraa käyttää
hyväksi.”
Kun pääsin aikoinaan (aivan sattumalta) seuraamaan Kari Palosen
väitöskirjan (Aatetutkimus aatekritiikkinä:
Erään tutkimusohjelman muodostaminen, kilpailukykyisyyden testaaminen ja
soveltuvuus empiiriseen aatetutkimukseen.
Helsingin yliopisto. Politiikan tutkimuksia 15. Helsinki: Gaudeamus, 1975) syntymistä, voin vain ihastella, kuinka
johdonmukaisesti hän on soveltanut Euroopan Unioniin kriittisen rationalismin
keskeisiä ajatuksia.
Eikä Kari Palonen olisi Kari Palonen, ellei lisää olisi jo tulossa.
Odotan siis mielenkiinnolla artikkelin viitteissä mainittuja
kirjoituksia: (1) Parlamentarismin
pelivarat Euroopan unionissa teoksessa Juri Mykkänen & Kari
Paakkunainen (toim), Johdatus Euroopan
unionin politiikkaan. Politiikan ja talouden tutkimuslaitoksen julkaisuja,
2014, Helsingin yliopisto ja (2) Palonen, Kari & Wiesner, Claudia, 2014, The European Council: Second Chamber,
Congress of Ambassadors or Federal Presidency.
Niistä saattaisivat europarlamenttiin pyrkivät
suomalaisministeritkin löytää hyviä ajatuksia toimintansa lähtökohdiksi.
Etenkin, jos he kykenisivät omaksumaan fallibilismin perusajatuksen: mitään teoriaa tai faktaa ei voida
todistaa lopullisesti oikeaksi, koska aina on mahdollista tuoda esille uusia
tapoja teorian kumoamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti