241. Könttäideologiat 140531

”Puolueiden edustamat köntäideologiat tyydyttivät ihmisiä mainiosti vielä siihen aikaan, kun he muutoinkin ryhmittyivät suurten teemojen alle” (Asta Leppä, Aatteet kävivät ahtaiksi, Suomen Kuvalehti 21/2014)

Jos maksaa kuutamourakasta könttäsumman, jää mieltä kaihertamaan kaksi asiaa: (a) moraalinen (rikoin lakia) ja (b) käytännöllinen (oliko seteleitä liikaa vai liian vähän).

Kun kirjoittaa puolueelle könttäideologisen ohjelman samat kaksi asiaa jäävät vaivaamaan: (a) moraalinen (rikoin ideologisen karsinan aidan) ja (b) käytännöllinen (sanoinko liikaa vai liian vähän).

Asta Leppä oli näkevinään veljensä väärässä porukassa ja joutui pohtimaan, kenen joukossa hän itse seisoo. Oikeassa vai väärässä?

Tutkiessaan 1960-luvulla puolueideologioita Olavi Borg järjesti ne nätisti ideologiselle perusskaalalle: vasemmalle vasemmistopuolueet omine ideologioineen ja oikealle oikeistopuolueet omine ideologioineen. Äärilaidoilla karsinoiden rajat olivat selkeitä. Keskellä ne hämärtyivät.

Tämä skaala on pysynyt hämmästyttävän sitkeästi paikoillaan. Lähes kaikissa asiakysymyksissä se työntyy esiin, vaikka sitä ei ole enää vuosikausiin haluttu korostaa.

Päinvastoin.

On tartuttu puolueiden itsensä kehittämään ajatukseen, että ne eivät olekaan sidottuja ideologisen perusskaalan karsinoihin, vaan ne ovat yleispuolueita.

Idean keksi jo 1950-luvulla Kansallinen Kokoomuspuolue ja sen jälkeen se on liukunut kuin syöpäkasvain läpi koko puoluelaitoksen. Kaikki haluavat nyt olla yleispuolueita. Kaikki ilmoittavat ajavansa kaikkien asioita. Koko kansan asiaa!

Alkuvaiheessa tätä moraalista sairautta kutsuttiin keskustasuuntaukseksi, ryntäämiseksi poliittiseen keskustaan.

Sen marssin aloitti Maalaisliitto, muuttamalla ensin nimensä Keskustapuolueeksi ja sitten Keskustaksi.

Samaan imuun antautuvat sittemmin myös molemmat vasemmistopuolueet.

Ei ihme, että syntyi käsitys könttäideologiasta. Se kuvaa mielestäni mainiosti puolessa vuosisadassa tapahtunutta kehitystä.

Könttäajattelu on ilmeisesti tarttunut vähitellen kaikkiin Olavi Borgin puolueideologiselle perusskaalalle järjestämiin puolueisiin.

Vihreätkin ovat sulautuneet siihen aivan luontevasti ja persut ovat kovalla touhulla tulossa perässä.

Jonkin aikaa on jo tosin kuulunut varteenotettava murinaa siihen suuntaan, että puolueiden olisi palattava takaisin ideologisiin peruskarsinoihinsa.

Olisi toisin sanoen naulattava perussanoma (moraalinen) selkeämmin ilmoitustaululle (nettiin) ja sanottava sanomiset vähemmillä sanoilla (käytännöllinen).

Ideologinen valloituspolitiikka (lähetystyö vieraissa karsinoissa) on osoittautunut turmiolliseksi.

Puoluekentän raoista on purskahdellut omituisia epäpuolueita, jotka ovat jääneet vain kummajaisiksi könttäideologian peräkammariin.

Pahimmassa tapauksessa tällaisista epäpuolueista voi ajan mittaan kuitenkin kehittyä myrkkypesäkkeitä, jotka tuhoavat koko puoluekentän.

1920-1930 lukujen Saksallahan on siitä kokemusta.

Vestigia terrent.