242. Bagatelli 140604

Ryssänkärjessä pamahti, mutta Viljo Vähänen ei vähästä säikähdä. Kerran hän kertoi olleensa mukana Normandian maihinnousussa, jonka alkamisesta tulee ylihuomenna kuluneeksi 70 vuotta, mutta annoin silloin tuon ”tiedon” soljahtaa läpi korvieni. Mikäpä minä olisin Viljon menneisyydestä mitään sanomaan!

Mutta nyt, kun minäkin kuulin pamauksen, kysyin, että mikä se oli? Viljo taisi olla muissa mietteissä, koska vastasi lyhyesti.

”Se oli vain bagatelli.”

Ahaa. Siis ihan pikku juttu. Viljo oletti, että asia olisi sillä selvä.

Hän oli väärässä.

Tunsi kyllä Beethovenin viisi Bagatellia (Opus 126). Olin yritellyt niitä joskus vuosia sitten pianolla ja kerran Viljokin oli ollut paikalla. Minulle ne olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin pikku juttuja. Niiden ääressä ymmärsin, mitä tuo säveltaiteen suuri mestari tarkoitti, kun hän sanoi, että ”ne ovat ehkä parhainta, mitä olen elämässäni kirjoittanut”. Ne jäivät hänen viimeisiksi pianosävellyksikseen.

Ymmärsin, että jollekin bagatelli voi olla todellakin vain vähäpätöinen sivuseikka. Sattuma. Oikku. Ei sen enempää. Mutta minulle itselleni on aina jäänyt mieleen (pianon äärellä), että tuo sana voi sisältää suuria teknisiä vaikeuksia ja tulkinnallisia syvyyksiä, joiden saavuttamiseksi omat voimani ja kykyni eivät tulisi koskaan riittämään.

Niinpä, en päästänyt Viljoa Ryssänkärjen kävelyretkellämme ihan noin vähällä.

- Miten niin bagatelli. Sehän oli selvästi Hornetista lähtenyt pamaus, kun se ylitti äänivallin. Eikä sellainen ole mikään pikku juttu. Eiväthän ne saa lentää rauhan aikana asutuskeskusten yllä yliäänennopeudella. Jotakin isompaa täytyy olla tapahtumassa. Sitä paitsi se kielto taitaa koskea myös manneralueita yleensäkin. Keväällä, kun linnuilla on poikasia ja karja on vasta totuttautumassa kesälaitumille, moiset pamaukset saattaisivat häiritä todella pahasti luonnon rauhaa.

Viljo katsoi minua säälivästi, mikä ei ole laisinkaan hänen tapaistaan.

”Eihän täällä Larussa lehmät ole enää vuosikymmeniin olleet laitumella. Jos olisit ollut paikalla, kun metroa porattiin, tietäisit kyllä millaista meteliä siitä syntyi. Yksi Hornetin pamaus on vain bagatelli siihen verrattuna.”

Tästä pääsimme kyllä hetkessä yksimielisyyteen.

- Mutta eihän Suomen ilmatilan loukkaus mikään bagatelli voi olla. Ilmatilahan on kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan kiinteänä osana valtion suvereniteettiin. Sen loukkaus on vakava asia. Ja jos loukkaaja on sotilaskone, vakavuus moninkertaistuu. Sehän on sama kuin jos panssarivaunu ylittäisi maarajan. Äläkkähän siitä nousisi. Ja suuri. Ei se olisi mikään pikku seikka.

Tästäkin päästiin helposti yksimielisyyteen. Viljon kanssa ei trivialiteeteista kannata edes aloittaa väittelyä.

”Mutta kyllähän minäkin aloin jo ihmetellä sitä meteliä, joka syntyi, kun joku yksittäinen, venäläinen Tupolev harhautui Suomen ilmatilaan väistäessään ukkospilveä. Että oikein presidentti ja pääministeri ja sitten vielä eduskuntakin hälytettiin kehään. Siinä kyllä tehtiin kärpäsestä härkänen – käyttääkseni aivan tuoretta ja omaperäistä ilmaisua. Ihan kuin maailmassa ei olisi tällä hetkellä mitään sen suurempaa ongelmaa! Aika joutavanpäiväistä kohinaa …”

- En nyt sanoisi ihan noinkaan. Vaikka onhan se johonkin Syyriaan tai Ukrainaan verrattuna aika lailla bagatelli juttu. Tai Taivaallisen aukion mielenosoitus, josta virallinen Kinaa haluaisi vaieta. Sitä paitsi – ota huomioon – että rannikkovartiosto pystyi antamaan sekunnin tarkkuudella selvityksen siitä, kuinka kauan viholliskoneet olivat Suomen ilmatilassa. Ensimmäinen oli 3 minuuttia 12 sekuntia ja toinen 5 minuuttia ja 40 sekuntia. Ensimmäisen koneen osalta todettiin (eduskunnassa), että  ”konetyyppi ja ilmatilaloukkauksen luonne olivat sellaiset, ettei uhkaa Suomen turvallisuudelle katsottu olevan”. Kyllähän me oltiin ihan hyvin hereillä. En oikein jaksa uskoa, että kyseessä olisi ollut tahallinen provokaatio, jolla testattiin maamme puolustusvalmiutta. Kyllä ”toiset” tietävät satavarmasti, millaisia ”me” tässä suhteessa olemme. Maailman on nyt paljon läpinäkyvämpi kuin kesällä 1944, jolloin Atlantin valli murtui ja Suomi pelastui Tali-Ihantalassa.

 Se, onko se turvallisempi kuin 70 vuotta sitten, on eri asia … joka tuskin on mikään bagatelli!

Aurinko kimalteli meren leppoisilla laineilla, kun käännyimme Viljon kanssa takaisin Ryssänkärjen valleilta.

Joskus bagatellille kasvaa pitkä nenä!