”A.
Kataisen-Stubbin hallitus sai ansaitsemansa rangaistuksen”.
Näinhän
siinä kävi. Kipeimmin se koski demareita, mutta myös kristilliset saivat
osansa. Hallitusvankkureista poishypänneet Vihreät ehtivät kerätä voimiaan
oppositiossa, mutta Vasemmistoliitoa se ei pelastanut. Pääministerin puolue
kyllä kärsi raskaasti, mutta säilytti silti kasvonsa.
”B. Timo
Soinin ”jytky” sai yllättäen lisäaikaa.”
Yes.
Niin sai. Mutta nyt Persut eivät enää pääse luistelemaan hallitusvastuusta,
kuten viime vaalikaudella. Ei se kuitenkaan merkitse sitä, että siitä olisi
tullut ”normaali, vastuullinen puolue”, kuten monissa ensikommenteissa
sanottiin. Mielestäni se on edelleen arvaamaton protestipuolue, vaikka
puheenjohtaja Soinin henkilökohtainen protesti on kestänyt jo 18 vuotta. Nyt
edessä odottavat hallitusvankkurit ja -vastuu. Jos siinä pallossa on vielä
neljän vuoden kuluttua ilmaa, olen valmis tarkistamaan kantaani. Hallitusneuvottelujen
suhteen taisin olla aikalailla oikeassa. ”T. Soinille kelpaa mikä ratkaisu
tahansa.”
”C.
Maalaisliitto-Keskusta jäi yhden pultin varaan.”
Kyllä.
Se tapahtui tosin jo edellisten vaalien jälkeen, kun puolue oli kärsinyt rökäletappion ja ajettu oppositioon.
Nyt se pultti kesti hämmästyttävän hyvin, vaikka galluppien tuoma lisähohto
rapisi pois ja Juha Sipilän jalatkin koskettavat jälleen maanpintaa. Kolmen
kohdan visio (luottamus – ohjelma – sijoitus kilpailussa) on viisas veto.
Taitava. Sen varassa hallitusvankkureiden ohjakset pysyvät varmasti Isännän
käsissä jopa koko hallituskauden ajan. Ei ole odotettavissa, että ajuri
hyppäisi pois kesken kaiken, kuten eräs hänen edeltäjistään. Nyt odotetaan
ripeitä otteita hallitusneuvotteluissa, vaikka niissä voi ilmetä vaikeitakin ”rakenteellisia
ongelmia”, millä tarkoitan ikivanhaa riitaa siitä, voidaanko tasavallan hallitus
jättää pelkästään porvaripuolueiden varaan, vai pitäisikö työrauha turvata
sillä, että jompikumpi perinteisistä työväenpuolueista istuu hallituksessa. Persuista
ei ole tässä suhteessa apua – ehkä vain haittaa.
Oman,
surkean lukunsa muodostaan Maalaisliiton yritys valloittaa pääkaupunki. Se
epäonnistui jälleen totaalisesti, vaikka ehdokaskaarti oli näyttävä ja
tunnettu. Helsingissä puolue jäi edelleen yhden pultin varaan, eikä se muistuta
kuin aavistuksenomaisesti vahvaa, valtakunnallista pulttia.
”D.
Haglund hämmentää yllättävästi”
Se on
totta. Vaikka Rkp oli hallitusvastuussa, se säilytti – nimenomaan Haglundin
ansiosta, koska hän sai varmastikin paljon myös suomenkielisiä ääniä –
paikkalukunsa entisellään. Porvarihallituksessa puolustusministerin vakanssia
ei kuitenkaan nykyoloissa anneta pikku puolueelle, vaan sille paikalle
sijoitetaan joku raskassarjalainen. Tarjokkaita kyllä riittää.
Ulkopolitiikkaakaan ei tietenkään jätetä heiveröisiin käsiin, vaikka Erkki
Tuomiojan korvaaminen kenellä tahansa muulla pitkälinjalaisella voi osoittautua
tosi vaikeaksi palaksi.
”E.
Vihreät ja Arhinmäki syövät samalta lautaselta”.
Tässä
olin aikalailla väärässä – molempien suhteen. Li Andersson ja Ville Niinistö
osoittautuivat omilla tahoilla valovoimaisiksi.
”F.
Äärivasemmiston sitkeys ei riitä eduskuntapaikkaan.”
Ei
riittänyt. Mutta en jaksa olla ihailematta Yrjö Hakasen sitkeyttä ja
ideologista johdonmukaisuutta. Pidän Tiedonantajan edelleenkin
aamulukemislistallani.
Lopuksi
kiitos Yleisradiolle. Sain sieltä arkistooni hienot värikuvat kaikista
kansanedustajista puolueryhmittäin. Äänimäärät tuskin muuttuvat
tarkistuslaskennassa, minkä jälkeen vaalitulos voidaan vahvistaa virallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti