Kansanmurha on murheellinen sana. Se tarkoittaa murhien
murhaa. Sen otti ensimmäisenä käyttöön Yalen yliopiston oikeustieteen professori
Raphael Lamkin (1900-1959), kun
piti löytää yhteinen sana ensimmäisen ja toisen maailmansodan hirmuteoille, armenialaisten
ja juutalaisten joukkosurmille.
Latinan kieli tuli tässä, kuten monessa muussakin
kiperässä kielikysymyksessä avuksi. Genos
merkitsee syntyperää, sukua ja kansaa, caedare
surmaamista tai tuhoamista.
Lopullista helpotusta termin käyttöönotto se ei
kuitenkaan merkinnyt. Sen sisällöstä ja käyttötarkoituksesta vallitsee ankara
riita. Sitä käytetään edelleenkin poliittisena lyömäaseena.
Se tuli jälleen esille viime perjantaina, kun
uutisissa kerrottiin näyttävästi, kuinka Libanonin armenialaiset kokoontuivat
suurin joukoin muistamaan vuonna 1915 murhattuja esi-isiään ja kun media oli sen
johdosta täynnä monenlaisia genocide
tekstejä.
Aiheen ajankohtainen, syvä ristiriita tuli esiin
siinä, että Venäjän ja Ranskan presidenttien puheet näyttiin televisiossa ja
tekstit sekä kuvakertomukset julkaistiin laajasti eurooppalaisessa lehdistössä.
On yleisesti tiedetty, että Turkki vastustaa
jyrkästi kansanmurha sanan käyttöä sadan
vuoden takaisten tapahtumien yhteydessä. Erityisen suurta ärtymystä Turkin
virallisella taholla herätti presidentti Putinin puhe, minkä johdosta maan
ulkoministeriö julkaisi lausunnon, jossa todettiin muun muassa, että ”kun ottaa huomioon millaisia
joukkosurmia Venäjä on tehnyt Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Itä-Euroopassa
viime vuosisadan aikana, sen luulisi tuntevan parhaiten kansanmurhan määritelmä.”
Itse sain
(Ulkopoliittisen instituutin entisenä tutkijana) edellisellä viikolla asiasta mielenkiintoista,
henkilökohtaista lisäinformaatiota Turkin Helsingin suurlähetystöstä, joka
lähetti kotiini pienen kirjasen Understanding The Turkish-Armenian
Constroversy Over 1915, jonka on kirjoittanut professori Mustafa Serdar
Palaniyik (Beta Basim, Itanbul, 2015).
Luin
kirjasen ennen kuin media tuli täyteen uutisia armenialaisten muistomarssista
Libanonissa. Samalla otin arkistooni Googlesta lähes kaiken, mitä siellä
kerrotaan Armeniasta, Ottomaanien valtakunnan hajoamisesta ja vuoden 1915
konfliktista Turkin ja Armenian välillä.
Selvitin
myös itselleni genociden oikeudellis-poliittisen termin syntyä ja sen
käyttöön liittyviä ongelmia, jotka ovat myös Palaiyikin kirjasen lähtökohtina.
Ymmärtämykseni
kasvoi ja sehän on aina hyvä asia.
Erityisen
hyödyllistä oli palauttaa mieleeni kansainvälisen oikeuden tekstejä opiskeluajoiltani.
Monet niistä olivat tietysti jo ehtineet painua unholaan.
”Suomen
rikoslain säännökset perustuvat Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen
vuonna 1948 hyväksymään yleissopimukseen kansanmurhana pidettävän rikoksen
ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (Convention on the Prevention and
Punishment of the Crime of Genocide). Sopimus hyväksyttiin Suomessa vuonna
1959 annetulla lailla (557/59).”
Ne eivät auttaneet juurikaan
tämänhetkisen (siis vuonna 2015 vallitsevan) terminologisen riidan ymmärtämisessä, mutta muistuttivat kyllä
siitä, että genocide liittyy
suurvaltapoliittisen valtataisteluun ja että tämä näkyy tänä päivänäkin sekä
uutisissa että puheissa.
Venäjä pelkää, että Kommunismin mustassa kirjassa mainitut
tapahtumat voisivat keskustelun myötä kaatua se niskaan.
Ranska pelkää, että Algerian sodan tapahtumat iskisivät
kipeästi sen omaan nilkkaan.
Yhdysvallat pelkää, että joku
muistuttaisi intiaanien kohtalosta
tai orjakaupasta.
Saksa on hiljaa kuin kusi
sukassa, koska se tietää satavarmasti, mitä holokaust
merkitsee.
Onhan näitä pelkoesimerkkejä
vaikka kuinka paljon. Mitä Kiina pelkää tai Japani? Tai vaikkapa Etelä-Afrikka,
Kamboza, Israel/Palestiina …
Eikä EU-Eurooppakaan taida jäädä
aivan syrjään, kun ajatellaan, mitä sen eteläreunalla parhaillaan tapahtuu.
Kaikki
riippuu oikeastaan siitä, miten genocide määritellään, mitä kaikkea
siihen sisältyy ja mitä siitä seuraa.
Suomen
osalta asia määritellään Goolessa näin:
”Suomen
rikoslaissa kansanmurha tunnetaan
käsitteellä joukkotuhonta ja
rikoslain 11 luvun 6 §:ssä (21.4.1995/578)[6] säädetään:
Joka jonkin kansallisen,
rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan
kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain
1
surmaa ryhmän jäseniä,
2
aiheuttaa ryhmän jäsenille
vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,
3
ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden
ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,
4
pakolla siirtää lapsia ryhmästä
toiseen tai
5
muulla vastaavalla tavalla
olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,
on tuomittava joukkotuhonnasta
vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi
tai elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.”
Ratkaiseva
on intentio, tarkoitus, ja kuten Turkin-Armenian konfliktissa tilanne
eli historialliset olosuhteet.
Kansainvälinen
oikeus ei anna näissä suhteissa yksiselitteistä, kaikkia osapuolia tyydyttävää
vastausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti