perjantai 28. heinäkuuta 2017

566. Punkaharjun eväät 170728

Sakari Topeliuksen huvipuistossa käärittiin yhden päivän aikana pakettiin Venäjän lahjoja satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Tavallista kansaa ei päästetty kovin lähelle juhlallisuuksia, mutta nykytekniikka piti kyllä huolen siitä, että kuvat levisivät ympäri maailman hurjan paljon nopeammin kuin vuonna 1803, jolloin Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili samoissa maisemissa.
Viljo Vähänen tarkkaili silmä kovana tapahtumien kulkua ja merkitsi päiväkirjaansa seuraavanlaisia havaintoja.
(1) Suomalaisen emeritusprofessorin ”yksinomaan juridinen” tervehdys ennen vierailua: ”Vladimir Putin on diktaattori ja Venäjän naapurimaille todellinen uhkatekijä. Tässä katsannossa Venäjä on tyypillinen roistovaltio ja paha sellainen kaiken lisäksi. Vanha sanonta ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi pitää yhä edelleen kutinsa. Sen tulemme lähitulevaisuudessa varsin todennäköisesti tavalla tai toisella näkemään. ” (Jyrki Virolainen: 1095 Tapaamisia. Aira ja Siiri, Sauli ja Vladimir 25.7.2017). Nämä huonosti harkitut, epäystävälliset, töykeä ja hyvin persulaiset (perussuomalaiset) sanat olivat varmaankin molempien presidenttien tiedossa, ennen kuin helikopteri laskeutui Savonlinnan lentokentälle. Eivätkä ne varmasti ilahduttaneet kumpaistakaan.
(2) Vieraan turvallisuudesta oli huolehdittu asiallisesti ja terrorismiuhan varjossa elävän maailman vaatimusten mukaisesti. Kyllä suomalaisetkin sen osaavat ja ymmärsivät ottaa vastaan kaiken sen avun, minkä suurvaltanaapuri pystyi tarjoamaan. Onneksi kattavat varotoimet (vanhassa valtionhotellissa, höyrylaivaristeilyllä ja oopperassa) pitivät sataprosenttisesti.
(3) Luonnonsuojelun verho vedettiin odotetusti poliittisten ja sotilaallisten spekulaatioiden ylle. Se oli viisasta. Eihän meillä ole omia (teräksisiä) lihaksia, joita voisimme pullistella. Suurvalta osasi käyttää tilaisuutta varsin taitavasti hyväkseen. Presidentti Putinin lehdistötilaisuudessa käyttämät sanat USA:n pakotteista osuivat naulankantaan. Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja. Nyt odotetaan Atlantin takaisen presidentin seuraavaa vetoa.
(4) Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlat jäivät suurvaltapolitiikan varjoon. Itämeren sotaharjoitukset ja Nord Stream valtasivat kyllä mielenmaisemat, mutta sanat työnnettiin kohteliaasti syrjään.
(5) Moskovalaisen Bolshoi-teatterin vierailunäytös Savonlinnan Olavinlinnassa oli suomalaiselta taholta kaunis ja korrekti ele, vaikka emeritiusprofessori ehti sitäkin tölväisemään: ”Venäjää ja sen itsevaltiasta johtajaa ei pidä liehitellä ja hännystellä … Eikö Putin olisi tullut viedä seuraamaan jotakin suomalaista musiikkiesitystä tai oopperaa, kuten esimerkiksi Joonas Kokkosen säveltämää Viimeiset kiusaukset - oopperaa.”
(6) Kohteliaisuus ja ystävällisyys eivät maksa mitään. Vihapuheella voi olla karmean korkea hinta.




sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

565. Puhdistus 170724

”Nousin ylös klo 06.15, mikä tuntui pitkästä aikaa aivan oikealta heräämisajalta! Ei liian aikainen eikä liian myöhäinen. Tapahtui siis eräänlainen puhdistus. Esiin tuli oikea päivärytmi, jonka varaan on mahdollista rakentaa myös oikea päivä- ja viikko-ohjelma.  Juuri se, mitä olen täksi kesäksi (ja tuleviksi ajoiksi) kaavaillut. Heureka! Niinpä tästä siirtyivät ajatukset luontevasti puoluekentän puhdistukseen eli siihen, että olisi löydettävä uudelleen Olavi Borgin teoria puolueiden ryhmittymisestä ideologiselle perusskaalalle, jonka runkona on jako vasemmistoon ja oikeistoon. Olisi siis puhdistettava puoluekenttä ajan tuomista vaurioista – aivan samalla tavalla kuin hampaat puhdistetaan – ja pidettävä huolta siitä, että reiät paikataan ja plakin syntyminen estetään. Ideologiseksi plakiksi on sodan jälkeisinä vuosikymmeninä muodostunut kaksi uskomusta, jotka ovat vaurioittaneet pahasti puoluerakennetta: (1) yleispuolue ja (2) keskusta. Ne ovat vaivanneet (= hämärtäneet) kaikkien ”vanhojen puolueiden” imagoa ja toiminta-ajatusta. Kilpailu yleispuolueen asemasta ja ryntäys keskustaan on vaurioittanut pahasti sekä oikeistoa (konservatiiveja ja liberaaleja) että vasemmistoa (kommunisteja ja sosialidemokraatteja). Tätä prosessia on hämärtänyt suomalaisena sairautena Maalaisliitto/Keskusta.”
Viljo Vähänen oli noussut kesäaamuun oikealla jalalla, sillä paremmalla ja voimakkaammalla! Hän oli innoissaan, täydessä vauhdissa, kun saavuimme Ryssänkärjen kallioille.
Viljo halusi välttämättä puhua oivalluksestaan, joka oli työntynyt hänen aamu-uniinsa ja suorastaan herättänyt hänet, kun hän oli vihdoinkin päässyt eroon Tour de Francen seuraamisen lumosta.
Olisi meillä ollut mielestäni tärkeämpääkin juteltavaa – esimerkiksi siitä, että pian näkisimme maailman suurimman atomisukellusveneen lipuvan silmiemme editse kohti Suomenlahden pohjukkaa – mutta Viljo halusi välttämättä pitää kiinni puhdistuksesta, jonka hän sanoi syttyneen hänen mielessään kuin salama, kun hän oli lukenut uusimmat gallupit puolueiden kannatuksesta.
Viljo jatkoi.
”Hallituksessa on ilkeä valuvika, kun siinä on mukana taivaanrannan puolue, jota ei ole edes olemassa, ja kuitenkin se aikoo osallistua presidentin valintaan. Se näyttää pelkältä taikatempulta …”
- Mutta kaikkihan on tapahtunut lakien ja asetusten mukaisessa järjestyksessä, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi analyysiaan. – Perustuslakihan ei tunne varsinaisesti puolueita, vaan nimenomaisesti kieltää sen, että kansanedustajien päätöksentekoa häirittäisiin eduskunnan ulkopuolelta. Imperatiivisen mandaatin kielto …
”Ei mennä nyt siihen. Se on olemassa, mutta kaikkihan tietävät, että juuri puolueet ja muut painostusryhmät – erityisesti ammattiyhdistysliike, työnantajat ja työtekijät - rikkovat sitä jatkuvasti ja ovat aina rikkoneet.”
”Mutta puhdistus. Se pitäisi kyllä tehdä, koska luottamus on pahasti rapautumasta. Poliittinen purukoneisto on täynnä lohkeamia ja reikiä, ihan tohjona! Plaki peittää hammasvälit. Tekohampaista ei ole apua. Kalliit implantitkaan eivät tehoa, kun purenta on vääntynyt vuosikymmenten kuluessa pahaan asentoon.”
Viljo oli innoissaan, kun sanoi keksineensä hammasvertauksen juuri ennen heräämistään.
”Äänestäjät eivät löydä enää omia, turvallisia puolueitaan, kun kaikki julistautuvat koko kansan puolueiksi. Kansa ei enää mene pyhäpuvuissaan vaaliuurnille, vaan pysyttelee mieluummin kotioloissa, ei halua osallistua yhteisten asioiden hoitoon, kun ei tiedä, mitä se tarkoittaa ja keneen voi luottaa. Se murentaa pitkän päälle koko poliittisen järjestelmämme uskottavuutta. Äänestysprosentit romahtavat.”
- Oukei. Mutta mitä puhdistus siis tarkoittaisi. Mistä se pitäisi aloittaa? Mistä puolueesta? Kenen johdolla? Missä aikataulussa? Joko seuraavissa vaaleissa? Vai milloin?
”Hyviä yrityksiä on kieltämättä jo ollut. Pekka Himasen ja Esa Saarisen yhteiset ponnistelut ovat niistä parhaimpia, mutta samalla myös järkyttävimpiä esimerkkejä siitä, kuinka toivottomaan vastarintaan puhdistus voi joutua, kun yritetään puhdistaa koko filosofis-poliittinen purukalusto yhdellä kertaa.”
”Toinen, tosin surkea ja epäonnistunut yritys, perustui Timo Soinin kuolleena syntyneeseen ajatukseen, että Suomeen riittäisi vain yksi puolue, peruspuolue, johon kaikki halukkaat voisivat kuulua ja jota kaikki ilomielin äänestäisivät. Pelkässä ajatuksessakin ilmeni yksipuoluediktatuurin ällöttävä siemen. Se puhkesi kukkaan Jyväskylässä.”
”Nyt samassa hurmoksessa näyttävät esiintyvän Vihreät, jotka ovat puhjenneet kukkaan joissakin asutuskeskuksissa, kuten esimerkiksi Jyväskylässä ja Helsingissä.”
”Yhden asian puolue joutuu herkästi vauhtisokeuden uhriksi. Siitä kierteestä voi vapautua vain törmäämällä kuolettavasti kansanvallan lujaan seinään.”
”Maalaisliitto on selvinnyt kuin ihmeen kaupalla tästä ongelmasta. Nimen muutokset – muutossirkus – ovat tuoneet mukanaan hämmästyttävää menestystä, mutta aiheuttaneet samalla turruttavaa hammassärkyä, koska sillä kohdalla puoluelaitoksen purukoneisto on pahasti pirstoutunut, vaikka syvälle leukaluuhun ankkuroitu implantti (UKK) on kestänyt monenlaiset hyökkäykset niin sisä- kuin ulkopuolelta.
Nykyisen kunniapuheenjohtajan seikkailutkaan eivät ole johtaneet katastrofiin ja puoluekoneiston ulkopuolelta löydetty uusin johtajakin näyttää selviävän puhdistusurakastaan kohtuullisen hyvin.”
- Entä löytyisikö ratkaisu kaksipuoluejärjestelmästä Saksan, Englannin ja USA:n tyyliin? Siis, että harvennettaisiin rutkasti purukoneistoa?
”Se on meikäläisittäin ikuisuuskysymys! Nythän meillä on puhdas porvarihallitus – etenkin, kun persut on poissa pelistä. Mutta eihän se näytä olevan mikään ratkaisu tähän ongelmaan. Päinvastoin. puhdistuksesta ei voi nyt puhua halaistua sanaakaan! Hallitus ja oppositio  pitävät kynsin hampain kiinni omista reviireistään.”
”Kohtuullinen ratkaisu voisi löytyä siitä, että palattaisiin selkeästi Olavi Borgin ideologiselle perusskaalalle eli hyväksyttäisiin puolueiden jakautuminen ensinnäkin kahdelle perusulottuvuudelle (vasemmistoon ja oikeistoon) ja niiden lisäksi useammalle keskenään kilpailevalle ryhmittymälle, jotka saisivat käyttää itsestään mitä nimeä kulloinkin haluaisivat. Pääasia olisi, että valta vaihtuisi vapaissa vaaleissa säännöllisin välein.”
”Tässä mielessä Perussuomalaisten hajoamisen yhteydessä käyty arvokeskustelu ei ollut laisinkaan turha, vaan, päinvastoin, tuiki tarpeellinen. Käytännössä puhdistus voisi hyvinkin paljastaa kokonaan uusia hammasrakenteita ”vasemmiston” ja ”oikeiston” sisältä.”
”Olisi lakattava haaveilemasta superpuolueesta ja tyydyttävä siihen, että saadaan aikaan joustava monipuoluejärjestelmä, (vallanjako  hallituksen ja opposition kesken voimassa olevan perustuslain hengessä) jonka sisällä maassa asuvien ihmisten (vakituisten ja tilapäisten) perusturvallisuus voitaisiin taata mahdollisimman täysimittaisesti.”
”Kyllä Eurooppakin tähän raamiin mahtuisi!”
”Vaikka ideologiat olisivat historioiltaan ja painolasteiltaan kaukana toisistaan kuin yö ja päivä, arkielämän perustarpeet ovat kaikille ihmisille samanlaiset”.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

564. Paperilla vai paperitta? 170717

Nomen scribentum
Ehkä muistan väärin, mutta minulla on sellainen muistikuva, että ensimmäisessä tentissäni Porthaniassa meille jaettiin viralliset vastauspaperit, joiden jommassakummassa ylänurkassa olivat nuo sanat kursiivilla ja että paperia ei otettu vastaan, ellei siinä ollut vastaajan nimeä omakätisesti kirjoitettuna.
Nimi paperilla. Se oli virallinen merkintä. Identiteetin tunnus.
Viljo Vähänen.
Vai olikohan se edellisessä elämässäni?
Yhtä kaikki. Törmäsimme tämän päivän pääuutisissa siihen, että maassamme on kasvava määrä ihmisiä, pakolaisia, joilla ei ole papereita.
Heidän nimensä ovat kyllä suomalaisten viranomaisten, vastaanottokeskusten, kirjoissa, paperilla, mutta he eivät saisi kulkea joukossamme.
He ovat lainsuojattomia. He ovat saaneet karkotuspäätöksen. Heidän pitäisi poistua maasta. Vapaaehtoisesti tai pakolla.
Diplomatiassa heidän nimityksensä on persona non grata ja vaikka heidän suojanaan on immuniteetti, heidän on – hallituksen päätöksellä – poistuttava maasta tiukan aikataulun mukaisesti.
Uutisissa ei tietenkään tarkoitettu tällaisia henkilöitä.
Maailmassa on tällä hetkellä yli 65 miljoonaa pakolaista. Se on melkein kymmen kertaa niin paljon kuin Suomessa on asukkaita.
Siitä on tullut maailmanluokan moraalinen kysymys, jonka edessä kansainvälinen yhteisö näyttää voimattomalta.
Ja luku kasvaa päivä päivältä.
Kahden järkyttävän suursodan jälkeen maailmankirjat olivat sekaisin. Koko ihmiskunta seisoi hetken aikaa kuilun partaalla. Mutta toivo eli. Yhteisvoimin pelastuttiin.
Sillä kertaa.
Tänä päivänä maailmassa on toinen toistaan loistavampia sopimuksia. Suurten ja pienempienkin johtajien allekirjoitukset välkkyvät niiden alla kuin Linnunrata talviyönä.  
Nomen scribentum.
Nimet on pantu asiakirjoihin sillä vakaumuksella ja siinä toivossa, että jokaisella  ihmisellä olisi suuresta tehtävästään, syntymisestään tälle maapallolle ja elämästään täällä, jäljellä ja edessään turvallinen elämä, vapaus ajatella ja toimia rauhassa, keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä.
Kuten Viljo Vähäsellä.
Meidän pitäisi voida taata turvallinen elämä jokaiselle kanssaihmisellemme – välittämättä siitä, onko hänen nimensä paperilla tai joutuuko hän elämään jossakin maapallon kolkassa paperitta.
Tehtävä ei ole aivan toivoton.
Jos poliittista tahtoa vain riittäisi.


lauantai 15. heinäkuuta 2017

563. Vihapuheesta 170715

Pelon, inhon ja raivon tunteilla on tärkeä tehtävä kaikessa vihapuheessa. Rasistiset, anarkistiset ja seksistiset toimijat nauttivat negatiivisista tunteista, ennen muuta ilmaisujen herättämästä kauhistuksesta. (Akatemiaprofessori Sara Heinämaa ”Vihapuhe hyökkää demokratiaa vastaan”, Suomen Kuvalehti 28/2017)
Mitä on järkiperäinen keskustelu? Mitä on poliittinen vuoropuhelu? Miksi kysymysten ja perustelujen ketjuun sekoitetaan rivouksia, hohotusta, kuiskuttelua ja tunteenpurkauksia? Missä kulkeekaan tänä päivänä  ”nykyajan mierontie”, sivistyneen keskustelun polku nimeltään netti? (kysyy samaisessa lehdessä Jukka Ukkola).
Akatemiaprofessorin ja tähtitoimittajan sanat osuvat kipeään paikkaan.
Tämä aika on täynnä kysymyksiä. Suoria. Raakoja.
Vastaukset ovat harvassa.
Vielä harvemmassa ovat pelastuskeinot.
”Kyllä Sara Heinämaa on oikeilla jäljillä”, Viljo Vähänen pohti, kun olimme matkalla aurinkoisessa aamussa kohti Rysänkärkeä ja kun olimme eilen katsoneet töllöstä ohjelmaa Porin keskustelujen päätöspäivästä.
”Ehkä vihapuheiden varsinaisena päämääränä on todellakin avoimen poliittisen keskustelun järjestelmällinen horjuttaminen – samaan tapaan kuin Adolf Hitlerillä oli Mein Kampfissaan ennen kuin kukaan osasi edes aavistella holokaustin kauheuksia.”
”Ehkä some-maailman siis Internetin varjossa kyyristelee samanlainen paholainen kuin Hitlerin kynänkärjessä, kun hän hahmotteli vankilassa omaa vallankumoustaan.”
”Sillä – jos on uskominen Sara Heinämaan analyysiin, jonka hän perustaa Sartren ja Simone de Beauvoiren ajatuksiin – vihapuheissa on kysymys vallankumouksesta, vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän horjuttamisesta ja tuhoamisesta.”
- Se tuntuu kyllä ylimitoitetulta pelottelulta, sain sanotuksi, kun huomasin Viljon päässeen oikein vauhtiin. – Hyväksyn kyllä sen, että pelottelija on kohdattava kasvokkain, mutta eikö ongelma ole juuri siinä, ettei vallitse tarvittavaa yksimielisyyttä siitä, onko pelottelijalla olleenkaan kasvoja ja jos on, mistä ne löytyvät, mikä on niiden ilme. Ehkä nekin on kätketty – salakavalasti – persoonan taakse?
”Olet – ainakin osittain – oikeassa. Pelottelijan kasvot kätkeytyvät usein naamion taakse.”
”Tässä mielessä SK:n pilapiirtäjätiimin (Paretskoi & Koivisto, Homman nimi) tuorein esimerkki, jossa yleisurheilun kenttälajien valmentaja näyttää  toimittajalle Jussi Halla-ahon kuvaa, on varsin osuva.”
”Kukapa tunnustaisi julkisesti harjoittavansa vihapuhetta … tai tässä tapauksessa harjoittaneensa sellaista pahetta, vaikka asiasta löytyy mustaa valkoisella tuomioistuinten pöytäkirjoista.”
”Kuinka usein terroriteon tai salamurhan taakse kätkeytyvä todellinen toimija jääkään ikuiseksi salaisuudeksi!”
”Supersalaisesta lennokista ammuttu murhaava ohjus tai sairaalaan ujutettu myrkkykapseli on todellisuudessa samanlainen vihapuheen työväline kuin keskistysleirien kaasukammiot Hitlerin ikuisessa valtakunnassa.”
”Eivätkä Hampurin väkivaltaisiksi kääntyneet mielenosoitukset saisi jäädä vain ohimenneiksi bagatelleiksi.”
”Tässä mielessä Jyväskylä yliopiston filosofian professorin analyysi vihapuheen päämääristä ja lopullisista tavoitteista on todella tärkeä tai kuten hän kirjoittaa pelottelijan päämäärät ja hänen käyttämänsä keinot on todettava niitä kavahtamatta.”
Vestigia terrent.