564. Paperilla vai paperitta? 170717

Nomen scribentum

Ehkä muistan väärin, mutta minulla on sellainen muistikuva, että ensimmäisessä tentissäni Porthaniassa meille jaettiin viralliset vastauspaperit, joiden jommassakummassa ylänurkassa olivat nuo sanat kursiivilla ja että paperia ei otettu vastaan, ellei siinä ollut vastaajan nimeä omakätisesti kirjoitettuna.

Nimi paperilla. Se oli virallinen merkintä. Identiteetin tunnus.

Viljo Vähänen.

Vai olikohan se edellisessä elämässäni?

Yhtä kaikki. Törmäsimme tämän päivän pääuutisissa siihen, että maassamme on kasvava määrä ihmisiä, pakolaisia, joilla ei ole papereita.

Heidän nimensä ovat kyllä suomalaisten viranomaisten, vastaanottokeskusten, kirjoissa, paperilla, mutta he eivät saisi kulkea joukossamme.

He ovat lainsuojattomia. He ovat saaneet karkotuspäätöksen. Heidän pitäisi poistua maasta. Vapaaehtoisesti tai pakolla.

Diplomatiassa heidän nimityksensä on persona non grata ja vaikka heidän suojanaan on immuniteetti, heidän on – hallituksen päätöksellä – poistuttava maasta tiukan aikataulun mukaisesti.

Uutisissa ei tietenkään tarkoitettu tällaisia henkilöitä.

Maailmassa on tällä hetkellä yli 65 miljoonaa pakolaista. Se on melkein kymmen kertaa niin paljon kuin Suomessa on asukkaita.

Siitä on tullut maailmanluokan moraalinen kysymys, jonka edessä kansainvälinen yhteisö näyttää voimattomalta.

Ja luku kasvaa päivä päivältä.

Kahden järkyttävän suursodan jälkeen maailmankirjat olivat sekaisin. Koko ihmiskunta seisoi hetken aikaa kuilun partaalla. Mutta toivo eli. Yhteisvoimin pelastuttiin.

Sillä kertaa.

Tänä päivänä maailmassa on toinen toistaan loistavampia sopimuksia. Suurten ja pienempienkin johtajien allekirjoitukset välkkyvät niiden alla kuin Linnunrata talviyönä.  

Nomen scribentum.

Nimet on pantu asiakirjoihin sillä vakaumuksella ja siinä toivossa, että jokaisella  ihmisellä olisi suuresta tehtävästään, syntymisestään tälle maapallolle ja elämästään täällä, jäljellä ja edessään turvallinen elämä, vapaus ajatella ja toimia rauhassa, keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä.

Kuten Viljo Vähäsellä.

Meidän pitäisi voida taata turvallinen elämä jokaiselle kanssaihmisellemme – välittämättä siitä, onko hänen nimensä paperilla tai joutuuko hän elämään jossakin maapallon kolkassa paperitta.

Tehtävä ei ole aivan toivoton.

Jos poliittista tahtoa vain riittäisi.