640. Jytky ja räjähdys 180728

Italiassa räjähti, kun sikäläinen presidentti ei hyväksynyt äärioikeistolaista professoria valtiovarainministeriksi ja seurauksena oli hallituskriisi.

Heti tuoreeltaan emme tienneet Viljo Vähäsen kanssa, johtaako  tämä ennenaikaisiin vaaleihin vai onko seurauksena samanlainen näytelmä, jonka tuloksena meillä hallitus sai jatkaa tehtävässään huolimatta siitä, että presidentin luottoministeriltä katosi kokonaan parlamentaarinen tukijalka.

Aamuaurinko helotti jo kuumana Ryssänkärjessä, kun katselimme purjeveneitä ja kuulostelimme lokkien pesäkiljunta Tiiraluodolta.

Viljo aloitti.

”Ei se ole mikään leikin asia. Suomalainen jytky johti kivuliaaseen ja pitkään hallituskriisiin, jonka lopputuloksena saattavat olla ennenaikaiset vaalit jo syksyllä. Italialainen räjähdys voi  johtaa samaan lopputulokseen paljon lyhyemmässä ajassa.”

”Helteet yllättivät pohjoisen kansan. Nyt ollaan jo ylitetty perättäisten hellepäivien ennätys eikä loppua ole tiedossa. Ehkä se kuvastaa suomalaisen politiikan sitkeyttä, suoranaista jääräpäisyyttä. Italiassa ihmiset ovat tottuneet kuumuuteen. He sietivät oman Mussolininsakin, vaikka riehaantuivatkin siitä aikoinaan. Ehkä etelän temperamentti auttaa tällä kertaa nopeampiin ratkaisuihin.”

- Meidän politiikassamme on hivenen enemmän sitkeyttä ja varovaisuutta kuin italialaisilla. Meidän ylitsemmehän eivät vieraat sotajoukot ole marssineet sen jälkeen, kun savutimme itsenäisyytemme, mutta italialaiset ovat kokeneet tässä suhteessa paljon kovempia aikoja.

”Näinkin voidaan tietysti sanoa, mutta on hyvä muistaa, että meidän jytkyämme verrattiin heti tuoreeltaan muun Euroopan äärioikeistolaisiin liikkeisiin eikä sitä sillä suunnalla ole vieläkään unohdettu. Italian räjähdys on kuitenkin paljon vakavampi ja vaarallisempi osoitus äärioikeiston esiinmarssista Euroopassa. Unkari ja Puolahan ovat siitä olleet jo pitemmän aikaa selviä merkkejä. Nyt Ruotsikin seuraa samaa aaltoa.”

- Mutta eikö meidän presidenttimme tehnytkin viisaasti, kun antoi jytkyn pysyä hallituksessa, vaikka se mureni käytännössä palasiksi! Ehkä niin pitäisi tehdä myös Italiassa?

”Ehkä ja ehkä. Sitä on vaikea sanoa. Eihän meillä ole sellaista painoarvoa Euroopassa kuin Italialla tai vaikkapa pikkuisella Kreikalla, jotka ovat kuuluneet Euroopan unioniin iät ja ajat ja joiden selkänojana on aina ollut sotilasliitto Nato.”

”Mekin joudumme tietysti purjehtimaan äärioikeiston myllertämillä merillä eikä meidän jytkyllämme ole samaa merkitystä kuin Italian räjähdyksellä, mutta meidän hallituspolitiikkamme varovaisuus voi vielä osoittautua meidän onneksemme.”

- Varsinainen jytky ja räjähdyshän kuultiin runsas vuosi sitten Atlantin takaa. Oliko sekin osa samaa hyökyaaltoa, joka vyöryy nyt Italian yli?

”Teoreettisesti kyllä. Käytännössä ei. Amerikan historia on niin erilainen kuin Euroopan. Siellä purkautuvat nyt toisenlaiset historialliset paineet kuin täällä. Niillä purkauksilla on maailmanlaajuista, globaalia, merkitystä, kun taas suomalainen jytky ja italialainen räjähdys ovat vain Vanhan Mantereen vatsavaivoja.”

639. De Profundis 180526

Joskus jokin ajatus pulpahtaa pintaan kuin suihkulähde. Se saattaa nousta korkeallekin, mutta hajota sitten tuuleen pirstaleina, jotka putoavat maahan eikä niistä jää mitään jälkeä.

Aiheita nousee syvyyksistä de profundis pintaan ja joskus ne lentävät  korkeallekin. Mutta ne ovat saattaneet muhia syvyyksissä vuosikausia. Pinnalle päästyään ne voivat kimallella ja välkkyä, mutta kohdatessaan vastustusta, ne usein hajoavat ja vajoavat takaisin. Unohtuvat. Sammuvat.

Luonnonvoimista salaperäisin, painovoima, vetää sen vääjäämättömästi kohti maanpintaa.

Näin tapahtui ajatukselleni, joka syntyi artikkelista, jossa kerrottiin, että Otaniemessä on porattu reikä, joka ulottuu kilometrien syvyyteen ja sieltä on nostettu ilmoille gneissimurikka, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin löydetty (ks. Marja Salomaan artikkeli ”Espoossa aletaan pumpata vettä 6.4 kilometrin syvyyteen – jos kaikki menee hyvin, kymmenesosa kaupungin kaukolämmöstä saadaan pian maan uumenista”, Helsingin Sanomat 15.5.2018).

Kuinka syvälle ajatus voi tunkeutua? Kuinka syvälle sillä on oikeus tunkeutua? Mitä syvyydestä de profundis saattaa löytyä? Mitä sille tapahtuu, kun se nousee pintaan ja kohtaa valon? Ihmisen arkielämän? Ja jos se jatkaa matkaansa ilmojen halki, avaruuteen? Universumin äärirajoille?

etc etc etc

Ajatuksen suihkulähde oli valmis.

Se voisi särkyä sirpaleiksi. Se voisi hetken välkehtiä ja sitten kadota.

Mutta se voisi myös johtaa uusiin ajatuksiin, assosiaatioihin.

Syvyydestä de profundis saattaisi löytyä uusia polkuja.

Kuten tässä tapauksessa sattui.

Otaniemen reikä johti nimittäin ajatukseni kolmeen suuntaan: (1) Suomen kallioperän rakenteeseen, (2) Teologiaan ja (3) Kirjallisuuteen.

Niille kaikille oli yhteistä ajatuksen tunkeutuminen hyvin kauas menneisyyteen, historian äärirajoille saakka. Mutta samalla myös tulevaisuuteen. Mihin Otaniemen reikä lopulta johtaa? Onneen? Vaaraan? Ikuiseen rauhaan? Sotaan?’

(1) Suomen kallioperä

”Suomen kallioperä on osa Fennoskandian kilpeä, joka puolestaan on osa laajempaa peruskallioaluetta, josta käytetään nimitystä Fennosarmantian kratoni. Se ulottuu maanpintaan asti vain Suomessa ja Ukrainassa, muualla sen päällä on nuorempia sedimenttikivilajien kerroksia.” (Wikipedia)

Ja lisäksi.

”Suomen kallioperä on suurimmaksi osaksi hyvin vanhaa, ja vain melko pieni osa siitä on 1800 miljoonaa vuotta nuorempaa. Suomen kallioperän yleispiirteet ovat muodostuneet arkeeisena aikana 2800–2700 miljoonaa vuotta sitten ja proterotsooisena aikana 1900–1800 miljoonaa vuotta sitten.” (Wikipedia)

Puhutaan siis tuhansista miljoonista vuosista  Ja nyt eletään vuotta 2018 jKr.

Päätä huimaa.

Ja vielä lisää.

”Jotunisedimenttien kerrostuttua purkautui vaipasta magmaa, joka muodosti Suomen kallioperän niin sanotut postjotunidiabaasit. Nämä diabaasit esiintyvät lähes vaaka-asentoisina juonina, jotka leikkaavat terävästi vanhempia kivilajeja. Nämä juonet ovat olleet muodostuessaan tulivuorten purkauskanavia, näistä tulivuorista on purkautunut koostumukseltaan emäksistä laavaa. Näitä postjotunidiabaaseja tavataan Satakunnassa, Vaasan saaristossa ja Ahvenanmaalla. Näiden diabaasijuonten ikä on noin 1270–1260 miljoonaa vuotta." (Wikipedia)

Ei tee mieli edes epäröidä, etteivätkö Otaniemen reikää poraavat geodeetikot ja insinöörit tietäisi tätä kaikkea.

Jos aikaa ja innostusta riittäisi, uusinta tietoa saisin varmasti Suomen geologisesta seurasta (Lehtinen, Martti & Nurmi, Pekka & Rämö, Tapani (toim.): "Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa", 1998)

On kuitenkin pakko jättää ajatuksen suihkulähde tältä osin vain pulppuamaan, ja uskoa siihen visioon, mikä Otaniemen reiän poraajilla on elikkä että reikä on osunut oikeaan kohtaan ja se ulottuu oikeaan syvyyteen ja että siitä on vielä joskus hyötyä Suomen energiataloudelle.

2. Teologia

Otaniemen reikä suorastaan pakotti katsomaan, löytyisikö syvyydestä de profundis geologian lisäksi muitakin ulottuvuuksia.

Ja kyllähän niitä hyvin helposti oli tarjolla.

Teologiasta. Raamatusta. Psalmien kirjasta.

Psalmi 130

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra

1 Matkalaulu.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.

2 Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.

3 Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,

Herra, kuka silloin kestää?

4 Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun         pelossasi.

5 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

6 Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat         aamua.

7 Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

8 Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.

Tätä ajatuksen suihkulähdettä ei ole tarpeen ryhtyä tarkemmin erittelemään, vaikka sen alaotsake ”Matkalaulu” viittaakin siihen, että Otaniemen reikä on vain yksi niistä lukemattomista purkaussuunnista, joiden kautta ihmisen uteliaisuus tunkeutuu pimeydestä kohti valoa.

Kärsivän ihmisen ääni kuuluu ja ratkaisuehdotuskin on selvä – ainakin niille, jotka hyväksyvät sen kirjaimellisesti.

Teologinen totuus saattaa kuitenkin olla aikalailla vaikeampi toteuttaa käytännössä kuin geologinen totuus, joka – kuten edellä kävi selväksi – on aika vanha ja monivaiheinenkin.

3. Kirjallisuus

Tältä osin ajatuksen suihkulähde on sekä hyvin nuori että hyvin vanha.

Nuorimman purskahduksen siihen antoi blogissaan Timo Vihavainen vain muutama päivä sitten, kun hän referoi Jaan Krossin kirjaa Syvyydestä (Väljakaevamised, suom. Jouko Vanhanen, WSOY 1989).

”Se antaa asianmukaista jylhyyttä hädälle, johon oli jouduttu. Syvyyksistä minä huudan sinua Herra … Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin itse asiassa kaivauksista, kuten myös alkuteoksen nimestä ilmenee. Kirjan ytimessä on 1200-luvun teksti, joka on ihmeen kaupalla säilynyt syvällä maan alla, sulaneen vahan sisällä. Se mullistaisi Viron historian ja antaisi kiinnostavan uuden näkökulman, mikäli se saisi oikeuden päästä julkisuuteen…”

Vanhempi purskahdus löytyy roomalaiselta runoilijalta Quintus Horatius Flaccukselta (8. joulukuuta 65 eaa – 27 marraskuuta 8 eaa), joka kehottaa meitä tarttumaan hetkeen carpe diem.

Hyvin ruokituksi porsaaksi itseään kutsunut runoilija pystyi vastustamaan korkeita virkanimityksiä eikä antautunut mesenaattiensa houkutuksiin, vaan halusi elää vapaana kahleista, ja osasi silti arvostaa keisaria, joka onnistui lopettamaan sisällissodat ja palauttamaan rauhantilan kansalaisten keskuuteen.

Siinä on kyllä väkevä ohje myös Otaniemen reiän poraajille.

Samalla, kun opitaan ymmärtämään syvyyksiä de profundis on osattava tarttua tähän päivää päämäärätietoisella (siis järkevällä) ja hellällä (siis ymmärtäväisellä) otteella.

638. Pyhästä Hengestä 180518

Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. (Apt.2.1.)

Ylihuomenna on kirkkolain mukainen pyhäpäivä. Sitä vietetään tämän tapahtuman muistoksi. Alkuperältään ja ajankohdaltaan helluntai liitetään tapahtumaan, jolloin Mooses sai Siinainvuorella Jumalalta kivitaulut, joihin tämä oli kirjoittanut lain ja käskyt (2.Moos.12-13).

Molempiin tapahtumiin liittyy mystisiä näkyjä, joissa luonnonvoimilla, pilvillä ja tuulilla oli keskeinen merkitys.

Ennen helluntaita oli jo ollut helatorstai, jota vietettiin sen muistoksi, että silloin Jeesus otettiin taivaaseen ja hän oli ennustanut sitä ennen, että apostolit saisivat Pyhän Hengen voimakseen.

Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajiani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään (Apt.1.6-9)

Me emme Viljo Vähäsen kanssa olleet laisinkaan valmistautuneet teologiseen keskusteluun, kun ajattelimme pistäytyä Ryssänkärjessä ihailemassa auringonlaskua.

Mutta sattuma johdatti meidät siihen.

Olimme nimittäin lukeneet  eilen Hesarista artikkelin, jossa referoitiin yliopistomiehen, psykologin ja Scepsis-yhdistyksen entisen puheenjohtajan Jukka Häkkisen upouutta kirjaa Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018) ja takerruimme siihen (ks. ”Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet”, Mikko Puttonen, Helsingin Sanomat 17.5.2018)

Olisivatko ne kaksi valkopukuista miestä, jotka seisoivat opetuslasten vieressä, kun nämä ihmettelivät Jeesuksen katoamista taivaalle, olleet avaruusolentoja? Häkkinenkin oli sanonut Hesarin toimittajalle, että hän täyttyi suorastaan innolla siitä, miten mielettömiä määriä kummallisia asioita ihmisen voivat kokea.

Olisivatko muutkin helluntaihin liittyvät Raamatun tarinat vain unihalvauksen tuotteita? Olisivatko unen hahmot astuneet valvetodellisuuden päälle?

Apostolien teot ja Mooseksen kirjat eivät kerro mitään lihaslamasta, jonka valtaan kokijat olivat saattaneet joutua kohdatessaan avaruusolentoja. Mitä Moosekselle oli tapahtunut Siinainvuorella, joka peittyi pilveen niiden kuuden päivä ajaksi, jolloin hän puhui Jumalan kanssa? Oliko Pyhän Hengen laskeutumisessa ja hajoamisessa liekeiksi kysymys aistitiedon sekaannuksesta?

Viljo aloitti.

”Minua kiinnostaa helluntain tarinassa erityisesti kielilläpuhuminen.”

Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun taivaalta kuuli kohahdus, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään … sitten seuraa pitkä luettelo eri puolilta silloista maailmaa tulleista ihmisistä … Ihmeissään he kyselivät toinen toisiltaan: ”Mitä tämä oikein on?” Mutta jotkut pilkkasivat: ”He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä”

”Oliko siis Babylonin tornin kirous paikallisesti kadonnut, kun Pyhä Henki laskeutui helluntaina opetuslasten päälle?”

- Kielilläpuhuminen on hurmostila, joka elää vielä tänäkin päivänä. Sitä on tutkittu aika paljon ja siitä tiedetäänkin pääpiirteissään kaikki olennainen. Se on yksi helluntailaisuuden tunnusmerkeistä. Siihen liitetään usein ennustamista, profetiaa. Ennakkounista käytävä keskustelu näyttää olevan tuttua myös Jukka Häkkiselle.

”Pyhän Hengen olemus jää kyllä minulle edelleen aika arvoitukselliseksi. Pyhän Kolminaisuuden kilpi on kyllä selkeä. Se kuvaa hyvin Jumalan kolmiyhteyttä, mutta Pyhän Hengen ymmärtäminen samalla tavalla persoonaksi kuin Isä ja Poika, tuottaa edelleen vaikeuksia. Kristinuskossa se tuntuu olevan kaiken ymmärtämisen ydin, mutta samalla se on ylivoimainen este islamin suuntaan, koska sillä taholla ei ymmärretä eikä hyväksytä ajatusta, että Jumalalla voisi olla poika.”

Kun aurinko oli jo laskenut kauas Ryssänkärjestä lännen suuntaan, päädyimme Viljon kanssa aika nöyrin mielin siihen lopputulokseen, että helluntain ja Pyhän Hengen tarinan alustavaankin ymmärtämiseen tarvitsisimme vielä aimo annoksen uutta tietoa psykologian, psykiatrian, fysiikan, matematiikan, kulttuurihistorian jopa politologiankin alueelta. Teologiaa tietenkään unohtamatta.

Mutta scientologian ja avaruusolentojen fantasiamaailmaan meillä ei ole mitään asiaa.

Sen sijaan tekoälytutkimuksesta saattaisi olla joskus jotakin hyötyä.

637. Kuplii 180516

Kaikilla meillä on rajoitteita, tottakai on! Mutta rajoitteet eivät ole millään tavalla samanlaisia ja niillä on eri merkitys.

(Yliopistonlehtori Olli Loukola. ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset. Pekka Torvinen Helsingin Sanomat 15.5.2018)

Politiikassa kuplii. Poksahtelee kuin shampanjapullot Ullanlinnanmäellä. Mutta tällä kertaa vakavammissa merkeissä kuin vappuna.

Köyhää syyllistetään.

Toimittaja selittää: ”Kirjoitimme kollegani kanssa viime syksynä fläppitaululle tolppakirjaimin, että onko älyllistä elämää oman kuplan ulkopuolella. Kuplista puhuttiin kaikkialla. Vastakkainasettelu velloi somessa, mediassa ja todellisessa maailmassakin. Tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua. Ja hupsistakeikkaa! Teinkin jutun, jossa Koski ja Tikkanen kömpivät entistä syvemmälle poterohinsa” (Oili Orispää, Yle-uutiset 15.5.2018)

Viljo Vähänen katsoi Ryssänkärjessä kuinka iäkkäät daamit, jotka olivat koko talven käyneet avannossa uimassa, pulahtivat vilpoisaan kevätveteen.

Ja aloitti.

”Se Kokoomuksen Nuorten Liiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen kansanedustaja oli ihan vakavissaan. Omalla linjallaan. Vaasan veri ei vapise eikä Kauhavan rauta ruostu. Oikeistollakin on oikeus olla omaa mieltään ja sanoa se julki. Tuloerot ovat meillä aivan liian pieniä. Niiden pitäisi antaa kasvaa vapaasti. Ihan niin kuin jenkeissä ja muualla vapaassa maailmassa. On päästävä pois sosialismin varjosta. Meillä paapotaan köyhiä. Se on pois niiltä, jotka ovat omalla työllään ja ahkeruudellaan tätä maata rakentaneet. Sitähän hän tarkoitti.”

- Mutta hänhän oli liikuttunut aivan kyyneliin, kun kuuli aikaisemmassa Kuplat-sarjan ohjelmassa pitkäaikaistyöttömän tarinan. Mitä oli tapahtunut? Pamahtiko shampanjapullo väärissä käsissä vai väärään aikaan?

”Ei kumpaakaan. Vaaleihin on vain vuosi aikaa. Ensimmäinen eduskuntavuosi on päättymässä. Uudelleenvalinta on aloitettava ajoissa. Kilpailu Vaasan vaalipiirissäkin on kovaa. Ensikertalaiselle se on vakava paikka. On ajateltava tulevaisuutta. On katsottava kauas. On pantava tähtäin vuosien päähän. Keskusta-oikeistolaisuus ei ole enää muotia. On terävöitettävä ajoissa oikeistolaisia aatteita ja ajatuksia. Kansallinen Kokoomuskin voisi vihdoinkin kokeilla myös naispuheenjohtajaa.”

- Että onko tämä jo puheenjohtajapeliä?

”Sitäkin. Tosin sinne voi olla vielä pitkä matka. Kun Angela Merkelin tähti  maailmalla on väkisin sammumassa, kasainvälistä politiikkaa tulevat hallitsemaan miehet. Nyt olisi kolmekymppiselle naispoliitikolle hyvä rako nostaa profiilia.”

- Mutta kuinka tähän sopii se, että Kokoomuksen tuleva puheenjohtaja virittelee ansoja yhdessä Vasemmistoliiton nykyisen puheenjohtajan kanssa. Eikö se haiskahda vähän falskilta?

”Ei laisinkaan. Kokoomushan on aina korostanut olevansa koko kansan puolue. Nimikin jo kertoo sen. Muut puolueet ovat jo vuosikymmeniä matkineet kokoomusta tässä suhteessa. Demarit ja Kepu ovat niin yleispuolueita niin yleispuolueita että ihan hirvittää.”

”Tässä Kupla-sarjassa tapahtui tosin paha kömmähdys. Vahinko, sanoisin. Todellinen karva tuli väärässä raossa esille. Ei siilikään voi esiintyä minkkiturkissa vaikka kuinka haluaisi.”

- Mutta voihan se silti – erityisesti Pohjanmaalla – vahvistaa ja tukea nuoren naispoliitikon karriääriä.

”Voi tietysti. Mutta some-keskustelun todellisesta vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen ei vielä tiedetä mitään. Ja nyt puolueareenalle on tunkeutumassa uusi yrittäjä, joka satsaa kaikki voimansa juuri siihen. Jungner & Co voi vielä yllättää, jos onnistuu pääsemään ehdokasasettelussa ohi vakituisten puolueiden.”

Kuplia tulee ja kuplia menee. On hyvä että kuplii.