Tutkijat
ovat saaneet selville, että seuraavissa eduskuntavaaleissa joka kolmannes
äänioikeutetuista aikoo jättää äänestämättä eli nukkua yli vaalien.
Kauheata.
Mutta ei uutta eikä mullistavaa. Sellaiseenhan on jo suomalaisessa
demokratiassa alettu tottua. Kansa lähtee kyllä liikkeelle, kun joku nykäisee
oikeasta narusta. Mutta äänestäminen. Ei. Se on vierasta nukkuville.
Yritimme
Viljo Vähäsen kanssa ymmärtää, mitä nukkuva ajattelee. Vai ajatteleeko mitään?
Viljo
aloitti.
”Nukkuvan
rukous voisi olla, että antakaa minun
nukkua. Enhän minäkään teitä häiritse. Hoitakaa te omat hommanne. Antakaa
minun nähdä rauhassa omia uniani. Eiväthän ne teille kuulu.”
- Mutta
nyt tutkijat ounastelevat, että nukkujat saattaisivatkin herätä ja että edessä
olisi mullistus, ehkä järkytys. Siksi he ovat alkaneet ennakoida eli spekuloida
käyttäen tietysti tieteelliselle tutkimukselle ominaisia menetelmiä, erilaisia monimuuttuja-analyyseja
(ks. Suomen
politiikassa muhii mullistus – tuoreen tutkimuksen mukaan edessä voi olla
konservatiivinen käänne, jos nukkuvat äänestäjät heräävät Helsingin Sanomat 1.2.2018 Niko Vartiainen ja Karla Kempas)
”Tämä
on mielenkiintoista siinäkin mielessä, että viimeksi pohdimme uusia ilmiöitä (valopäitä) emmekä
tulleet ajatelleeksi, että ”vanhassa vara parempi” – että mullistus
piileksisikin vanhoissa puoluerakenteissa. Sitähän konservatiivinen käänne
tarkoittaa. Politiikan valtavirta on kääntymässä koti-uskonto-isänmaa linjalle.”
- Taloustutkimuksen
tutkimusjohtaja Juho Rahkonen tekee kuitenkin erittäin tärkeän havainnon: ”Suomen
ajautuminen Unkarin tai Puolan kaltaiseen demokratian rapautumiseen populistien johdolla edellyttäisi Suomessa
perustavanlaatuista poliittista kriisiä.”
”Aivan.
Uudet ilmiöt eivät riitä todellisen
poliittisen kriisin polttoaineiksi. Ne hautautuvat vanhoihin
puoluerakenteisiin, kuten kävi SMP:lle ja jytkyille.
Sen sijaan yritys tehdä demokratiasta
vientituote, jota markkinoitaisiin kuin polkupyörää tai jaloviinaa, oli
tuomittu epäonnistumaan heti, kun isänmurha
oli tapahtunut kansojen syksynä 1989 itäisessä
Keski-Euroopassa ja sen myötä Neuvostoliitossa. Sen surkean yrityksen shokkiterapian jälkisiivousta tehdään
vieläkin Unkarissa ja Puolassa. Ei siellä ole kysymys demokratian
rapautumisesta, vaan pitkäaikaisen, vakavan poliittisen virheen korjaamisesta.
Sen virheen tekijöinä eivät olleet ne valtiot, joille demokratiaa kaupattiin
vaan ne, jotka sitä myivät. Sitä ei tahdota vieläkään ymmärtää.”
”Kun
nyt puhutaan perustuvanlaatuisesta
poliittisesta kriisistä Suomessa on nähtävä, että me olemme aivan eri
tilanteessa kuin Puola ja Unkari. Me olemme oman historiamme suojassa, vaikka
siihen on juuri tänä vuonna, kun omasta sisällissodastamme on kulunut 100
vuotta, avautunut monia nykyihmisiä syvästi järkyttäneitä tirkistysaukkoja. Ja
vaikka jotkut tutkijaksi itseään kutsuvat juoruilijat yrittävät vieläkin
väittää, että meidän sodanjälkeinen ”suomettuminen” olisi ollut jollakin tapaa
epäisänmaallista, virheellistä tai väärää ja verrattavissa Puolan ja Unkarin
kokemusiin kommunistisen hallinnon aikana, haluan selvästi sanoutua irti tuollaisesta
ajattelusta.”
”Sen
sijaan alan olla huolissani siitä, että länsimaista
demokratiaa on alettu puolustaa erilaisilla ajatuksellisilla ja konkreettisilla
muureilla. Siksi olen huolissani myös
siitä, että Taloustutkimuksen tuloksista luetaan merkkejä konservatismin
noususta.”
Vestigia terrrent.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti