639. De Profundis 180526

Joskus jokin ajatus pulpahtaa pintaan kuin suihkulähde. Se saattaa nousta korkeallekin, mutta hajota sitten tuuleen pirstaleina, jotka putoavat maahan eikä niistä jää mitään jälkeä.

Aiheita nousee syvyyksistä de profundis pintaan ja joskus ne lentävät  korkeallekin. Mutta ne ovat saattaneet muhia syvyyksissä vuosikausia. Pinnalle päästyään ne voivat kimallella ja välkkyä, mutta kohdatessaan vastustusta, ne usein hajoavat ja vajoavat takaisin. Unohtuvat. Sammuvat.

Luonnonvoimista salaperäisin, painovoima, vetää sen vääjäämättömästi kohti maanpintaa.

Näin tapahtui ajatukselleni, joka syntyi artikkelista, jossa kerrottiin, että Otaniemessä on porattu reikä, joka ulottuu kilometrien syvyyteen ja sieltä on nostettu ilmoille gneissimurikka, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin löydetty (ks. Marja Salomaan artikkeli ”Espoossa aletaan pumpata vettä 6.4 kilometrin syvyyteen – jos kaikki menee hyvin, kymmenesosa kaupungin kaukolämmöstä saadaan pian maan uumenista”, Helsingin Sanomat 15.5.2018).

Kuinka syvälle ajatus voi tunkeutua? Kuinka syvälle sillä on oikeus tunkeutua? Mitä syvyydestä de profundis saattaa löytyä? Mitä sille tapahtuu, kun se nousee pintaan ja kohtaa valon? Ihmisen arkielämän? Ja jos se jatkaa matkaansa ilmojen halki, avaruuteen? Universumin äärirajoille?

etc etc etc

Ajatuksen suihkulähde oli valmis.

Se voisi särkyä sirpaleiksi. Se voisi hetken välkehtiä ja sitten kadota.

Mutta se voisi myös johtaa uusiin ajatuksiin, assosiaatioihin.

Syvyydestä de profundis saattaisi löytyä uusia polkuja.

Kuten tässä tapauksessa sattui.

Otaniemen reikä johti nimittäin ajatukseni kolmeen suuntaan: (1) Suomen kallioperän rakenteeseen, (2) Teologiaan ja (3) Kirjallisuuteen.

Niille kaikille oli yhteistä ajatuksen tunkeutuminen hyvin kauas menneisyyteen, historian äärirajoille saakka. Mutta samalla myös tulevaisuuteen. Mihin Otaniemen reikä lopulta johtaa? Onneen? Vaaraan? Ikuiseen rauhaan? Sotaan?’

(1) Suomen kallioperä

”Suomen kallioperä on osa Fennoskandian kilpeä, joka puolestaan on osa laajempaa peruskallioaluetta, josta käytetään nimitystä Fennosarmantian kratoni. Se ulottuu maanpintaan asti vain Suomessa ja Ukrainassa, muualla sen päällä on nuorempia sedimenttikivilajien kerroksia.” (Wikipedia)

Ja lisäksi.

”Suomen kallioperä on suurimmaksi osaksi hyvin vanhaa, ja vain melko pieni osa siitä on 1800 miljoonaa vuotta nuorempaa. Suomen kallioperän yleispiirteet ovat muodostuneet arkeeisena aikana 2800–2700 miljoonaa vuotta sitten ja proterotsooisena aikana 1900–1800 miljoonaa vuotta sitten.” (Wikipedia)

Puhutaan siis tuhansista miljoonista vuosista  Ja nyt eletään vuotta 2018 jKr.

Päätä huimaa.

Ja vielä lisää.

”Jotunisedimenttien kerrostuttua purkautui vaipasta magmaa, joka muodosti Suomen kallioperän niin sanotut postjotunidiabaasit. Nämä diabaasit esiintyvät lähes vaaka-asentoisina juonina, jotka leikkaavat terävästi vanhempia kivilajeja. Nämä juonet ovat olleet muodostuessaan tulivuorten purkauskanavia, näistä tulivuorista on purkautunut koostumukseltaan emäksistä laavaa. Näitä postjotunidiabaaseja tavataan Satakunnassa, Vaasan saaristossa ja Ahvenanmaalla. Näiden diabaasijuonten ikä on noin 1270–1260 miljoonaa vuotta." (Wikipedia)

Ei tee mieli edes epäröidä, etteivätkö Otaniemen reikää poraavat geodeetikot ja insinöörit tietäisi tätä kaikkea.

Jos aikaa ja innostusta riittäisi, uusinta tietoa saisin varmasti Suomen geologisesta seurasta (Lehtinen, Martti & Nurmi, Pekka & Rämö, Tapani (toim.): "Suomen kallioperä: 3000 vuosimiljoonaa", 1998)

On kuitenkin pakko jättää ajatuksen suihkulähde tältä osin vain pulppuamaan, ja uskoa siihen visioon, mikä Otaniemen reiän poraajilla on elikkä että reikä on osunut oikeaan kohtaan ja se ulottuu oikeaan syvyyteen ja että siitä on vielä joskus hyötyä Suomen energiataloudelle.

2. Teologia

Otaniemen reikä suorastaan pakotti katsomaan, löytyisikö syvyydestä de profundis geologian lisäksi muitakin ulottuvuuksia.

Ja kyllähän niitä hyvin helposti oli tarjolla.

Teologiasta. Raamatusta. Psalmien kirjasta.

Psalmi 130

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra

1 Matkalaulu.

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.

2 Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.

3 Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,

Herra, kuka silloin kestää?

4 Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun         pelossasi.

5 Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.

6 Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat         aamua.

7 Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa.

8 Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.

Tätä ajatuksen suihkulähdettä ei ole tarpeen ryhtyä tarkemmin erittelemään, vaikka sen alaotsake ”Matkalaulu” viittaakin siihen, että Otaniemen reikä on vain yksi niistä lukemattomista purkaussuunnista, joiden kautta ihmisen uteliaisuus tunkeutuu pimeydestä kohti valoa.

Kärsivän ihmisen ääni kuuluu ja ratkaisuehdotuskin on selvä – ainakin niille, jotka hyväksyvät sen kirjaimellisesti.

Teologinen totuus saattaa kuitenkin olla aikalailla vaikeampi toteuttaa käytännössä kuin geologinen totuus, joka – kuten edellä kävi selväksi – on aika vanha ja monivaiheinenkin.

3. Kirjallisuus

Tältä osin ajatuksen suihkulähde on sekä hyvin nuori että hyvin vanha.

Nuorimman purskahduksen siihen antoi blogissaan Timo Vihavainen vain muutama päivä sitten, kun hän referoi Jaan Krossin kirjaa Syvyydestä (Väljakaevamised, suom. Jouko Vanhanen, WSOY 1989).

”Se antaa asianmukaista jylhyyttä hädälle, johon oli jouduttu. Syvyyksistä minä huudan sinua Herra … Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin itse asiassa kaivauksista, kuten myös alkuteoksen nimestä ilmenee. Kirjan ytimessä on 1200-luvun teksti, joka on ihmeen kaupalla säilynyt syvällä maan alla, sulaneen vahan sisällä. Se mullistaisi Viron historian ja antaisi kiinnostavan uuden näkökulman, mikäli se saisi oikeuden päästä julkisuuteen…”

Vanhempi purskahdus löytyy roomalaiselta runoilijalta Quintus Horatius Flaccukselta (8. joulukuuta 65 eaa – 27 marraskuuta 8 eaa), joka kehottaa meitä tarttumaan hetkeen carpe diem.

Hyvin ruokituksi porsaaksi itseään kutsunut runoilija pystyi vastustamaan korkeita virkanimityksiä eikä antautunut mesenaattiensa houkutuksiin, vaan halusi elää vapaana kahleista, ja osasi silti arvostaa keisaria, joka onnistui lopettamaan sisällissodat ja palauttamaan rauhantilan kansalaisten keskuuteen.

Siinä on kyllä väkevä ohje myös Otaniemen reiän poraajille.

Samalla, kun opitaan ymmärtämään syvyyksiä de profundis on osattava tarttua tähän päivää päämäärätietoisella (siis järkevällä) ja hellällä (siis ymmärtäväisellä) otteella.