Viljo Vähänen palasi tänä aamuna lyhyeltä syyslomaltaan. Ei hän kertonut, missä oli ollut, mutta sanoi vain viettäneensä viimeisen päivän tuttaviensa parissa. Se oli isänpäivä, mutta en kysellyt enempää. Kertaalleen kuolleella on varmaankin omat reittinsä ja omat huvituksensa.
Nyt, kun raikas tuuli puhalteli Ryssänkärkeen avoimen ulapan yli suoraan lounaasta, Viljo halusi esittää muutaman kommentin asioista, joihin hän kertoi törmänneensä lomallaan, mutta pyysi, etten kommentoisi niitä suoralta kädeltä. Ehkä joskus myöhemmin.
Näin sovittiin.
(1) Enemmän kuin vivahde.
Koko liike pitäisi keikauttaa uuteen asentoon neuvoivat Kepun entiset ja uudet vaikuttajat nykyistä puheenjohtajaansa Ylen Ykkösaamussa tänään. Se on omituisessa ristiriidassa löylykauhan kanssa, josta puhuimme ennen kuin läksin syyslomalle (ks. 679. Autopilotti 181103). Minähän ajattelin, että juuri se nostaisi Juha Sipilän johtaman hallituksen ja puolueen ylös siitä poliittisesta alhosta, johon se on ajautunut. Kun sillä hämmennettäisiin edelleen puoluekattilaa, johon on ilmestynyt uusia mausteita, uudenlainen toimintatapa herättäisi lopulta Maalaisliitto-Keskustan uuteen, moderniin eloon, mutta EI. Vivahde yritysjohtajaa halutaankin painaa maanrakoon. Entinen puoluesihteeri arvelee, että vivahteesta onkin tullut puolueelle rasite, ja nuorisojohtaja huokailee, että puolue on ajautunut kauaksi arjesta ja omista arvoistaan. Jos sokkona rupeaa säheltämään, voi saada koneen syöksyyn. Nyt on kysymys vapaasta tahdosta. Missä se syntyy? Missä se elää? Vanhassa asennossa vai uudessa vivahteessa? Minulla on vankka käsitys siitä, että oikea vastaus löytyy uudesta vivahteesta, jos tieto ja usko vain riittäisivät!
(2) Vapaa tahto ja moraali
Tästä on helppo siirtyä pohdiskeluun, jota toimittaja Mikko Puttonen raotti tänään Hesarissa: ”Onko ihmisellä vapaa tahto ja jos ei ole, romahtaako moraalimme?” Törmäsin siihen yllättäen isänpäivänä, kun ajauduin pienessä seurueessa pohtimaan tekoälyn tulevaisuutta. Onko tämän päivän ihmisellä oikeus kilpailla jumalien kanssa siitä, millainen on paras ohjelma, resepti, kartta tai rakennuspiirros huomispäivän ihmiselle? Hesarin piirros (Kimmo Taskinen), jossa punainen ihminen on ottamassa askeleen kohti monihaaraista tulevaisuutta, on hyvä. Tahdon vapauden ongelma pähkinänkuoressa on, miten sovittaa kokemuksemme valintojen vapaudesta siihen, että olemme samalla osa luonnonlakeja vääjäämättömästi noudattavaa syiden ja seurausten ketjua. Tässähän se on sanottu aika hyvin. Moraali kätkeytyy uskontoihin ja uskomuksiin. Niiden ääretöntä joukkoa edustavat piirroksessa sattumanvaraisina välähtelevät nuolet. Erityisen hankalaksi on osoittautunut käsitys ”jumalasta” (tai mistä tahansa olennosta tai asiasta, joka on olemassa ennen vapaan tahdon ilmentymää). Sehän on teologian peruskysymys. Mutta onko vapaalla tahdolla suuntaa tai tarkoitusta? Pyritäänkö sillä johonkin? Kuka (ihminen, kone, organisaatio) pyrkii? Mihin? Onko olemassa puhdasta (pelkkää) vapaata tahtoa? Mihin tekoälyllä tähdätään? Mikä on päämäärä? Hyvinvointiko? Kun katson ympärilleni tässä maailmassa ja siinä entisessä, tuntuu, ettei ihminen osaa elää sovussa ja rauhassa (turvallisessa maailmassa) missään eikä milloinkaan.
(3) Babylon Berlin
Isänpäivänä tuli sata vuotta täyteen ensimmäisen maailmansodan päätymisestä ja toisen maailmansodan siementen kylvöstä lähes samalla sekunnilla. Eilen maailman johtajat kokoontuivat Pariisin Riemukaarella. Mukana oli myös Suomen tasavallan presidentti. En tiedä oliko sattuma vai vapaan tahdon tietoinen seuraus se, että katsoin isänpäivän aattona Manner-Euroopan kalleimman tv-sarja Babylon Berlinin kaksi ensimmäistä osaa ja päätin vakaasti katsoa kaikki seuraavatkin. Ihanne maailmanrauhasta kaatui Hitlerin Saksan nousuun, jota Mein Kampf viitoitti. Kuinka käy tällä kertaa? En elänyt Babylon Berlinin aikaa, mutta elän keskellä tätä päivää. Haluan nähdä, mitä 40 miljoonan euron jättituotannolla on pysytty rakentamaan televisioruudulleni. Haluan verrata sitä tähän maailmaan, joka on jälleen menossa kohti suurta sotaa. Näen merkkejä? Näenkö ne oikeassa valossa? Vai sävyttävätkö niitä omat pelkoni ja ennakkoluuloni? Tunnen, että analyysi on omasta, vapaasta tahdostani kiinni. 1920-luvun berliiniläisten päätön juhlinta tapahtui petollisella pohjalla. Kaupunkilaiset olivat myös tietoisia siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Katukuvassa näkyneet sotainvalidit ja lama muistuttivat koko ajan siitä, että hävitty maailmansota oli rampauttanut Saksan talouden ja osan sen väestöstä. Historia tietää, miten Saksan ja Berliinin kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti