Nyt eletään taas lupausten aikaa. Tällä vuosituhannella koneet ovat oppineet muun muassa ymmärtämään puhetta, kääntämään kieliä ja tunnistamaan kuvia. Vuonna 2016 Google DeepMind -yrityksen ohjelmaa käyttävä tietokone päihitti ammattipelaajan intuitiivisuutta vaativassa Go-pelissä. (Kirkko & Kaupunki 15.11.2018 ”Tekoäly kurottaa kohti ihmisyyttä”, Taneli Kylätasku)
Älykkyys on kiehtova aihe. Kadehdittava. Pelottava. Saavuttamaton.
Nerot kätkeytyvät lumometsään.
Sitä mieltä olimme Viljo Vähäsen kanssa, kun kävelimme eilisiltana, hämärän jo laskeuduttua, kohti Ryssänkärkeä käytyämme kirkolla äänestämässä.
Olimme sattumalta lukeneet molemmat keinotekoista älykkyyttä koskevan artikkelin Kirkko ja Kaupungista, mutta sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä seurakuntavaalien kanssa. Emme tietenkään kertoneet edes toisillemme, kenelle olimme äänemme antaneet. Vaalisalaisuushan oli kirkon vaaleissa valtakunnallisten äänestysten luokkaa kaikkine rituaaleineen.
Sanomattakin oli kuitenkin selvää, ettei ehdokasvalinnallamme ollut mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Ei tavanomaisen eikä keinotekoisen.
Äänestyspäätös oli arkeen liittyvä askare, jollaiset ovat tutkijoiden mukaan (vielä) tekoälylle ylivoimaisia.
Mitään mystistä siihen ei liittynyt. Oranssi ja valkoinen äänestyslippu. Numero. Leima. Vaaliuurna.
Siinä se oli. Yksinkertainen ja selkeä.
Mutta liian monelle ylivoimainen. Äänestysprosentti oli vajaat 15%.
Sen sijaan älykkyys tieteellisenä ongelmana jäi kaivelemaan.
Ymmärsimme kyllä, ettei ”terminaattoreiden maailma ole todennäköinen”, kuten Puolustusministeriön tutkimusjohtaja, professori Pekka Appelqvist sanoo haastattelussa, mutta hänen viittauksensa keinotekoisen älyn mahdollisuuksiin asevarustelussa herätti kyllä pelonsekaisia tunteita.
Teoreettisesti ajatellen nyt alkaisi olla mahdollista suunnitella aseita, joihin on ohjelmoitu myös moraalikoodistoa.
Viljo takertui professorin kylmän rauhalliseen toteamukseen: ”Hurjalta vaikuttavia aseita on (kuitenkin) jo olemassa ja kehitteillä. Yhdysvalloilla on miehittämätön pinta-alus Seahunter jahtaamassa sukellusveneitä, ja Venäjällä on Poseidon-niminen miehittämätön ydintorpedo”.
Viljon ääni värähti.
”Ydinsotaa kohti ollaan menossa, vaikka professori vakuuttaa, ettei hänen mielestään yksikään järjestäytynyt sotaväki halua kytkeä laajavaikutteisia aseita kuten ydinaseita täysin automaattisiin järjestelmiin eli siirtää päätösvaltaa koneille.”
”Avainsana on järjestäytynyt. Mitä se sisältääkään?”
”Kysymys on siitä, mitä me (ihmiset) tiedämme, ja kuinka me käsittelemme tietoamme. Se on perimmältään suuri ja vaikea moraalinen kysymys. Se on tietoisuuden ongelma, kuten Kirkko & Kaupungissa sanotaan.”
Tietoisuuden ongelma muuttuu uudella tavalla konkreettiseksi, jos ihminen onnistuu tekemään joustavasti toimivan yleistekoälyn, joka kykenee tekemään saman kuin ihmisen aivot.
”Tieteen historia osoittaa (valitettavasti), että ihminen onnistuu sekä hyvässä että pahassa – ennen pitkää”
Pauli Juusela on onnistunut poimimaan professori Appelqvistin haastattelusta tärkeän pointin.
Vastuu on (kuitenkin) ihmisellä: meidän on tehtävä päätökset siitä, miten teknologiaa käytetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti