710. Piinapenkki 190331

Piinapenkki on vanha ja raaka kidutusväline. Sitä on käytetty paljon etenkin keskiajan vankiloissa. Kuuluisimpia piinapenkin uhreista oli Henrik VIII:n valtakaudella vääräuskoisuudesta ja maanpetturuudesta syytetty Anne Askew, jota kuukausien ajan kiduttaen yritettiin saada tunnustamaan. Myös vuoden 1606 ruutisalaliittoon kuulunut Guy Fawkes joutui piinapenkkiin, jotta hän paljastaisi muiden salaliittolaisten nimet. (Wikipedia)

Asetus kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta. Annettu: 29.09.1989

Tämän me tiesimme ihan hyvin Viljo Vähäsen kanssa. Piinapenkki ei kuulu keskiaikaisessa merkityksessä nykypäivään. Mutta pelko ja ahdistus kyllä kuuluvat. Sen ymmärsimme, vaikkei meillä ollut niistä henkilökohtaisia kokemuksia.

Ryssänkärjessä ajatuksemme lensivät itse asiassa hyvin kauas siitä konkreettisesta maailmasta, jolla Wikipedia kuvailee piinapenkkiä ja johon kidutuksen vastainen kansainvälinen sopimus perustuu. 

Mutta nyt, kun olimme tarkkailleet eduskuntavaalien lähestymistä ja edessä oli vain kaksi viikkoa itse tapahtumaan, ajatus piinapenkistä nousi yllättäen esille.

Viljo täsmensi.

”Yksi vanha ja arvokas puolue on nyt piinapenkissä. Sitä ollaan repimässä palasiksi.”

- Aivan. Mutta ero on siinä, ettei piinapenkki sijaitse vankilassa eikä kiduttajalla ole sellaista konkreettista hahmoa kuin vanhan ajan pyövelillä. Mutta sen sijaan uteliaita katsojia kyllä riittää eri puolilla maata ja jopa maailmaakin. Odotetaan vain tunnustusta.

”Näinhän se on. Piinapenkin tarkoituksena ei ole tuottaa kipua vaan saada tunnustus. Syyllistä etsitään viimeisen hengenvetoon asti.”

Emme halunneet Viljon kanssa piiloutua mystiseen hämärään, mutta emme katsoneet myöskään mahdolliseksi puhua henkilönimillä, vaan totesimme vain, että avainsanat löytyvät helposti tämän, aprillipäivää edeltävän sunnuntain Hesarista seuraavien vihjeiden perusteella:

(1) Koko sivun ilmoitus. Maksajana Seitsemän tähden liike rp. ”Kansanvallan hätäkellot”

(2)  Artikkeli ”Suomen polttopiste. Oulun seudulla on ollut kireä tunnelma koko talven. Valtapuolue keskustan ja perussuomalaisten taistelu äänestäjien sieluista on ollut poikkeuksellisen repivää” (Tommi Nieminen).

Piinapenkissä on siis Maalaisliitto-Keskustapuolue. Pelkkä nimi kertoo, että kyseessä on arvovaltainen vanhus. Entinen ja nykyinen puheenjohtaja. Yksi ja sama historiallinen olento. 

Ja kuten Wikipedia kertoo jos uhri ei ole yhteistyöhaluinen, pyörittämistä jatketaan kunnes raajojen nivelet antavat periksi ja irtoavat kehosta. Tässä vaiheessa uhri on suurissa tuskissa ja kuolee hitaasti veren valuessa kehosta.

Julma tapahtuma siis. 

Kuvaan kuuluu välttämättä se, että katsojien joukossa on Juudas, joka pääsi erinäisten muodonmuutosten jälkeen karkuun kiduttajalta ja nauttii nyt Gallupien kirkkaassa valossa suuren voiton odotuksesta.

Mutta sitä täydentää olennaisella tavalla myös seitsemän tähden taivas, joka on tulvillaan toivoa ja syytöksiä. Yhtenä ryöppynä. 

Erityisen katkeralta saattaa piinapenkkiläisestä kuulostaa Hesarin toimittajan kaappaama yleisömielipide. Suomi on tuuliajolla. Maata ikään kuin hallitsee toimitusministeristö, mutta sen jäsenet kirmaavat jo kahleitta vaalikentillä ja kampittavat toisiaan. Eduskunnassa on kymmenen oppositiopuoluetta, muttei enää ensimmäistäkään, jota huvittaisi puolustaa monia päätöksiä, joita on neljä vuotta ajettu.

Mutta Viljo halusi vielä lisätä hämmennystä.

”Vaikka pyövelin persoona jää tässä tarinassa epämääräiseksi, olisi kyllä hyvä tietää, millaista tunnustusta hän nyt odottaa. Mikä on rikos? Mitä pitäisi tunnusta? Mitä pahaa kidutettava on tehnyt? Entä jos uhri onkin aivan väärä?”

Aikaa on kovin vähän. Vuosia on paljon vielä edessäpäin.

Jäämme siis Viljo Vähäsen kanssa odottamaan jännittynein mielin, mitä huhtikuuna 14. päivän iltana tapahtuu.

Gallupit ovat gallupeja. Vaalimainokset mainoksia. Vaalitentit tenttejä.

Kyllä kansa tietää. 

709. Politiikan piippuhyllyltä 8. 190325

Arvioimme viime kerralla, että hallituksen arvovalta on hiuskarvan varassa ja että nyt on myöhäistä tehdä enää yhtään mitään (ks. 702. Politiikan piippuhyllyltä 7. 190325).

Hius katkesi perjantaina 15.3.2019 kello 8.53, jolloin uutinen hallituksen erosta julkaistiin. 

Helsingin Sanomat kertoi karuilla sanoilla viimeisten hetkien tunnelman: ”Yhdestä huoneesta tuli sote-kaaoksen julma taistelutanner. Suurta uudistusta työstäneistä valiokunnista tuli kaoottisia työpaikkoja, joissa väsyivät lopulta sekä kansanedustajat että virkamiehet” (Teemu Muhonen ja Teija Sutinen).

Politiikan piippuhyllyltä katsottuna kansanedustuslaitos näytti tuolla hetkellä leikkikammarilta, jossa lähes jokainen pikkulapsi oli saanut raivokohtauksen.

Se tuntui istuvan huonosti arvovaltaisen instituution imagoon.

Mutta onneksi meillä on perustuslaki, jonka varassa kärjekkäimmistäkin poliittisista ristiriidoista on tähän mennessä selvitty hengissä. 

Niin näyttää käyvän nytkin.

Sovimme kuitenkin Viljo Vähäsen kanssa eilen illalla Ryssänkärjessä, että hänellä on nyt oikeus spekuloida eli turvautua kolpakkostrategiaan.

Sitä varten olimme varanneet täksi päiväksi jakkarat Pataässästä, mutta luvanneet toisillemme, että kumpikin saisi ottaa maksimissaan vain kaksi taitelijaolutta (ellei joku Lyyli tulisi tarjoamaan kokonaista kuohuviinipullollista, josta Viljo saisi tosin luvan kieltäytyä kohteliain sanakääntein). Sovimme myös, ettei Lennua hälytettäisi avuksi, vaikka Viljon spekulaatiot saattaisivat mennä pahasti solmuun. 

Viljo aloitti.

”Naamakirjat sotkevat tämän tilanteen perusteellisesti. Feis Book on kaiken pahan alku. Politiikka on muuttunut ruohonjuuritasollakin henkilökohtaiseksi valtataisteluksi. Puolueohjelmia luetaan kuin vitsikirjoja. Pilapiirroksia. Sarjakuvia. Naamataulut ratkaisevat. Eikä se ole vain meidän sairautemme, vaan koko maailma on sen ruton saastuttama.”

”Amerikka on Trump. Venäjä on Putin. Saksa on Merkel. Ranska Macron. Ja mitä niitä nyt on. Jos naama ei sovi, tehdään uusi naama, vaikka vanha veri pulppuaisi suonissa. Niin se on meilläkin.”

”Tosi on, että näinhän maailmankirjat ovat aina olleet.  Stalin. Hitler. Mao. Naamoihinhan politiikka on ennenkin ankkuroitu. Mutta nyt FB-maailmasta on tullut viidakko, villi länsi. Nopeus ratkaisee. Luoti osuu ennen kuin vedät aseen. Vihollisia on kaikkialla. Jokaisessa puskassa. Sarjatulta voidaan ampua ohi ja yli puolueiden.”

”Henkilöistymisen myötä myös asiat pirstoutuvat. Sosialismi tunkeutuu kaikkialle. Vapaa markkinatalous tunkeutuu kaikkialle. Kaikki haluavat olla keskipisteessä. Keskustassa. Kaikki haluavat olla vapaita. Yö ja päivä menevät sekaisin. Vihapuhe on ystävyyttä. Minä olen kaikki kaikessa. Paras. Ikuisesti. Valhe asuu samassa kammarissa totuuden kanssa. Älä pelkää. Minä olen kanssasi. Totuuden jälkeen on vain tyhjää.”

”Kaikki tarjoavat apuaan. Vaalikoneita. Rahaa. Ilmaiskierroksia. Joka tuutista lentää hyvää ja kaunista. Ota lainaa. Maksa sitten kun jaksat.”

”Minun vuoroni on kohta astua äänestyskopin yksinäisyyteen. Tuskin koskaan olen ollut näin epävarma numerosta.”

”Neuvoa en kuitenkaan lähde kyselemään turuilta enkä toreilta. Sen elämä on opettanut. Vaikka karuselli pyörii vinhasti, erotan kyllä omani. Luotan vielä ratkaisun hetkellä omaan päähäni. Omaan järkeeni.”

Otetaan nyt ne toiset.

”Aika epätoivoinen tilanne. Sekava. Itse asiassa ihan hirveä. En olisi uskonut, että minunkin on koettava joskus tällaista vieraantumista. En jaksa seurata edes vaalitenttejä. Kaikki tuntuu täysin turhalta.”

”Tässä on se omituinen paradoksi, että kaikki on hyvin ja kaikki on huonosti. Samanaikaisesti. Eihän sen pitäisi olla mitenkään mahdollista.”

”Eniten huolestuttaa nationalismin ja internationalismin välinen ristiriita. Siihen kytketty aikapommi tikittää uhkaavasti. Ei vaadi suurtakaan rohkeutta kuulla sen äänestä tuhon lähestyvän eikä nähdä sen ääniraidalta tuhon merkkejä.”

”Seisommeko nyt samalla portilla kuin koko maailma 1930-luvulla? Emmekö näe, mitä tapahtuu silmiemme edessä ja ympärillämme?”

”Siinä mielessä on yks ja sama, mikä puolue tai mitkä puolueet voittavat eduskuntavaaleissa tai millainen hallitus niiden pohjalta saadaan aikaan.”

”Kokemukset sote-riehunnasta opettivat meille, että hyvä tahto voidaan tulkita milloin tahansa pahaksi tahdoksi ja että valtapolitiikan keskeisimmästä näyttämöstä voi muodostua sekä näyttelijöille että katsojille murheen laakso, jonka pohjalta on turha edes kurkotella kohti yhteistä hyvää.”

”Mutta kokemus osoittaa myös sen, että suurimman murheenkin keskeltä vodaan löytää ratkaisuja, joiden varaan tulevaisuutta voidaan rakentaa.”

Kiitos, Lyyli. Ei tällä kertaa.

”Siihen ei toivottavasti tarvita sotakabinettia.” 

708. Julmuudesta 190323

* 1200-luvulla Tsingis-kaani (1162–1227) mongolijoukkoineen eteni Kovaresmian muslimivaltakuntaan nykyisen Afganistanin alueelle. Hän tappoi joka neljännen asukkaan: 1,25 miljoonaa ihmistä. Valtakautensa aikana kaani ja hänen sukulaisensa raiskasivat kymmeniätuhansia naisia. (Ari Turunen: Mulkerot – Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja. Helsinki: Into kustannus, 2019)

* Kesäkuun lopussa 2014 maailmalle levisi äänite, joka merkitsi äärimmäisen julman valtakauden alkua Syyriassa ja Irakissa. Pian ”kalifaatin” julistamisen jälkeen Isis alkoi julkaista raakoja kuvia ja videoita panttivankien mestauksista. Sosiaalinen media mahdollisti kauhun levittämisen kaikkiin maailman kolkkiin. (Aino Frilander ja Alma Onali: ”Näin Isisin ”kalifikaatti, syntyi, kasvoi ja mureni”, Helsingin  Sanomat 23.3.2019)

* Xinjiangissa järjestetään päivittäin terroristintappoharjoituksia. Kun kaupoissa olevat pakolliset laitteet alkavat hälyttää, kauppiaiden on rynnättävä ulos, otettava terävillä nauloilla varustetut kepit mukaansa ja huudettava ”tapa”. (Katriina Pajari: ”Kiinan pimeä reuna” Helsingin Sanomat 23.3.2019)

Maailma on iät ja ajat ollut tuvillaan ihmisen julmuutta. Täynnä pahuutta. Eihän juutalaisvihan äärimmäisistä julmuuksistakaan ole kuin muutama, vaivainen vuosikymmen. Ja nyt vihapuhe on jälleen purskahtanut pintaan.

Uusin tietotekniikka on avannut nykyihmiselle uusia kanavia ja tunneleita, joiden kätköihin julmuus pääsee aikaisempaa helpommin piiloutumaan ja joita se pystyy tarvittaessa hyödyntämään entistä vapaammin.

Ihmiskunnan unipeitto ei riitä peittämään vuosituhantista julmuutta, joka ryöstäytyy usein kiusallisesti ja arvaamatta päivänvaloon.

Tämä ikävä ja raskas aihe ryöpsähti esille harmaana aamuna Ryssänkärjessä, kun olimme Viljo Vähäsen kanssa lukeneet tuoreimmat uutiset Isisin kalifaatista ja uiguurimuslimien kohtalosta tämän päivän Kiinassa. 

Niitä täydensi muutama päivä sitten julkaistu Mikko-Pekka Heikkisen referaatti Ari Turusen tietokirjasta Mulkerot, joka kertoo historian tunnetuimpien suurmiesten hirmuteoista.

Ajatuksemme hyppelivät levottomasti muhkuraisella alustalla, mutta yhteiseksi teemaksi siilautui kuitenkin helposti julmuus. Mistä se pulppuaa? Kuinka ihminen voi olla niin julma toiselle ihmiselle? Onko julmuus ihmisen pysyvä varjo, jossa peto piileksii?

Viljo aloitti.

”Ari Turusen patsasidea on erinomainen, koska siitä puuttuu syyttävä sormi. Lutherin kohdalla se tosin välähtää esiin, kun kirjoittaja muistuttaa, että uskonpuhdistaja kutsui juutalaisia naisia huoriksi ja väitti juutalaisten tulkinnan Raamatusta olevan sian peräaukosta. Ne sanat ovat hautautuneet armeliaasti kirkkohistorian peiton alle. Eikä paavi Urbanus II:n (1035–1099) vihapuhekaan enää järisytä pitäjänsä patsasta, vaan katolisen kirkon johtaja joutuu tänä päivänä painiskelemaan aivan toisenlaisten ongelmien kanssa.”

”Turunen pitäytyy kylmissä tosiasioissa, mutta kertoo kyllä, kuinka raskasta kirjoittaminen oli. Ei siinä ollut iloa.”

- Julmuuden kasvojen paljastumisen kannalta oli kuitenkin erinomainen asia, ettei hän uupunut kesken työn.

”Aivan. Eikä patsasprojekti tietysti tähän lopu. Le Monde diplomatiquen suomenkielisen version päätoimittaja ei toivottavasti hylkää aihetta, vaan jatkaa pohdiskeluaan siitä, millaisen muodon julmuus on saamassa nykyisessä some-maailmassa, jossa poliittista puhetta  ja patsaiden pysyttämistä on paljon vaikeampaa kontrolloida kuin muinaisten suurmiesten aikaan.”

”Isis-kalifaatin hajoaminen ja uiguurimuslimien kohtalo tuskin herättävät millään taholla innostusta patsaiden pysyttämiseen. En myöskään usko, että niitä nousee kovin herkästi Atlantin takana twiittailevalle suurvallan johtajalle.” 

707. Minna Canth 175 vuotta 190319

* Kirjailijan tulee tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.

* Hän oli mestarillinen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden ja valtasuhteiden ristivalottaja. Taiturillinen psykologinen ihmiskuvaaja, joka näki, kuuli ja aisti tarkkuudella, joka musiikin puolella vertautuisi absoluuttiseen sävelkorvaan.

(Jenni Haukio Kansallisteatterissa 18.3.2019)

Pataässän ulko-ovella liehui levollisesti Suomen lippu. Tuttu sini-valkoinen. Portsari tervehti meitä ystävällisesti, kohteliaasti ja ohjasi meidät kantapöytäämme. Sanoin, etten tarvitse sisällä kävelykeppiäni ja Viljo Vähänen nyökkäsi hyväksyvästi. Lennu kiirehti muitta mutkitta suoraan pöytäämme ja istahti omalle paikalleen.

”Oliko vaikeuksia saada auto” kysyin Lennulta, mutta hän vakuutti, ettei ollenkaan. Ukko oli kuulemma ymmärtänyt ihan hyvin, että nyt oli sopiva vapaapäivä lähteä liikenteeseen, kun eilen oli ollut melkoista hulinaa Kansallisessa. Siellä juhlittiin Minna Canthia ja Lennu oli tietysti jätetty yksin kotiin.

”Auto irtosi helposti ja Jennikin oli mielissään, kun kuuli, että Viljo oli järjestänyt minulle ohjelmaa täksi päiväksi. Naurettiin vain, että kyllähän liputkin sopivat hyvin tähän hetkeen.”

Olimme kaikki lukeneet aamulla Hesarista Jenni Haukion puheen ja nähneet valokuvat. Illalla olimme katsoneet uutisetkin. Pidettiin ihan hauskana pöytäliinan  (vai oliko se mekkokangas) esittelyä teatterin aulassa ennen tilaisuuden alkua. Kirjallisuus ja kuvataide kulkivat mukavasti käsi kädessä. Se on elävää historiaa.

Lennu aloitti.

”Tunsin sen puheen hyvin. Osasin sen jo melkein ulkoa. Näin siitä jo uniakin. Siihen ladattiin valtavasti energiaa.”

- Ja se kyllä näkyi  Viljo oli selvästi varustautunut, jonkinlaiseen sisällönanalyysiin.

”Aihehan sopi mainiosti Jennin suuhun. Sanoja ei tarvinnut etsiä. Ne tulivat kuin itsestään. Taivaasta, sanoisin, ellei taivasta olisi varattu muihin tarkoituksiin. Oikeastaan meidän ongelmana oli se, ettei Jenni eksyisi liian täydellisesti Minna Canthin ajatusmetsään. Ettei tämän päivän Jenni erottuisi lainkaan 175-vuotiaasta Minnasta.”

- Juuri niin. Sitä minäkin ajattelin, kun Jenni puhui voimaannuttamisesta, joka on tämän päivän kieltä. Jäi sellainen tunne, että kahden naiskirjailijan sanat olisivat kietoutuneet toisiinsa kuin vuosisatainen köynnös (samanlainen, joka näkyy Hugo Simbergin freskossa Tampereen tuomiokirkossa), silloin, kun Jenni totesi Minnan taistelleen viimeiseen asti sorrettujen ja vääryyttä kärsivien puolella. Samainen virehän oli nyt Jennin omassa puheessa. Ja se on tietysti vain hyvä asia. 

”Pidimme tarpeellisena ottaa kantaa myös vihapuheeseen. Sekään ei kuulunut sellaisena Minnan sanavarastoon, mutta tänään tiedämme, että siinäkin suhteessa heidän ajatukset kulkevat samoja ratoja. Eräs aikamme rasitteista on lähes kaikkialta vyöryvä vihapuhe, joka aggressiivisuudellaan passivoi ja vaientaa. Juuri sellainen on vihapuheen tulos. Pelko ottaa helposti ylivallan. Ja me olemme nähneet tässäkin ajassa, minkälaisia kauheuksia sen takaa ryöstäytyy päivänvaloon.”

”Halusimme sitoa puheen sanoman yhteen Bertolt Brechtin sanoilla. Taide ei ole peili joka heijastaa todellisuutta, vaan moukari, jolla sitä muokataan. Niillähän Jenni aloitti ja niihin hän myös päätti puheensa. Hän ojentaa meille peilinsä ja moukarinsa. Tarttukaamme niihin avoimin silmin ja rautarohkein sydämin.”

Poistuimme Pataässästä reippaassa räntäsateessa heti, kun näimme mustan auton pysähtyvän oven eteen. Lennun vapaapäivä päättyi siihen. Hän kohtasi Jennin Mäntyniemessä rautarohkein sydämin.  

706. Uusien sanojen viidakko 190318

Vanhassa maailmassa sanojen metsässä oli helppo kulkea. Erilaiset puut ja polut erottuivat selvästi toisistaan. Oli taivas ja maa. Oli rauha ja sota. Oli valo ja varjo. Oli ystävä ja vihollinen. Oli ylämäki ja alamäki. 

Nykyinen metsä on täynnä uusia sanoja ja merkityksiä. Niitä on opeteltava kuin aapista. Muutoin eksyy eikä metsä tunnukaan enää mukavalta ja turvalliselta. 

Hybridi. Kyber. Resilienssi. Kyborgi. Johonkin taivaalliseen tai maalliseen ne ehkä viittaavat, mutta polku niiden läpi on kuin labyrintti. Sinne voi eksyä.

Onneksi siihen metsään ei ole pakko astua jalallakaan. Sitä voi katsella kaukaa. Ihailla. Turvallisesti.

Ellei satu olemaan utelias, kuten Viljo Vähänen, jonka olemme tavanneet silloin tällöin Ryssänkärjessä taikka Pataässässä tai joskus Lennun kanssa Kultarannan laiturilla.

Itse asiassa Viljo on hybridiolento. Hän elää ja liikkuu sisäisen ja ulkoisen maailman rajapinnoilla. Todellisuuden ja mielikuvien välimaastossa

Eihän kertaalleen kuollut mies voi elää normaalia elämää, vaikka tahtoisi. Hänellekin löytyy tietysti oma paikkansa nykyisessä sanaviidakossa, jossa valot ja varjot eivät ole enää todellisia, so. totuuden mukaisia, vaan omituisia totuuden jälkeisiä oletoja.

Onko totuudestakin siis tullut kauppatavaraa? Vai onko sekin vain näköharha? Yksi näkee sen näin. Toinen noin.

Tätä olemme Viljon kanssa joskus pohtineet. Onko ehdotonta totuutta olemassa? Ehkä uusi viidakko vain toistaa vanhoja totuuksia uusin sanoin?

Tieteellisenkin tiedon olemme Viljon kanssa ymmärtäneet vain pyrkimykseksi päästä mahdollisimman lähelle totuutta. Esimerkkinä olemme usein käyttäneet tasapainoa. Se on hyvä tavoite. Joskus erinomainen. Sitä kohti on hyvä pyrkiä. Mutta sen saavuttaminen saattaa olla tuhoisaa, koska silloin liike pysähtyy – ja siihen kaikki loppuu!

Hybridihän on vain ajatusten ja tekojen yhdistelmä. Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus on siis vain yritys yhdistää ja ymmärtää erilaisia sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajapintoja (ks. Hybridikeskuksen johtajan Matti Saarelaisen haastattelu, Maanpuolustus 127 Maaliskuu 2019) 

Kyberissä on kysymys samasta asiasta. Yhdistämisestä. Yhteiskuntaan kohdistettujen, monikerroksisten ja muodoiltaan jatkuvasti muuttuvien kriittisten uhkien tunnistamisesta ja torjumisesta. Niitä käsitellään aika kattavasti em. Maanpuolustuslehden teema-numerossa Yhdistelmäuhkat 127. Maaliskuu 219.

Resilienssi taas tarkoittaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta pehmein, ymmärtäväisin keinoin. Sekin on siis ihmisen omien voimavarojen luontaista, systemaattista ja järkevää yhdistämistä.

Kyborgi on jo vanha, tuttu käsite, jossa yhdistyy ihmisen synnynnäinen halu löytää mekaanisia työvälineitä oman elämänsä helpottamiseksi ja unelmiensa toteuttamiseksi. Se on puhdas tekoälyn arkien tuote. 

Nykyinen uudissanojen viidakko voi siis osoittautua lopulta aivan ystävälliseksi ja lempeäksi satumetsäksi. Sanathan muodostuvat kirjaimista ja tavuista. Niitä me Viljon kanssa opettelimme jo kansakoulussa. Emmekä ole laisinkaan hämmästelleet sitä, että Lennukin oppi ne kuin lennosta. 

705. Kolmas kerta toden sanoo 190312

”Voiman Venäjä” -hanke on päättynyt loppuraporttiin (ks. www.defim.fi).  Raportti seuraa jatkumona kahta edellistä puolustusministeriön tilaamaa tuotosta: ”Haasteiden Venäjä” ilmestyi vuonna 2008 ja ”Muutosten Venäjä vuonna 2012.

Kolmannen kerran voimaan tuntuu olevan juuria monesta suunnasta. Raamatussa Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa, saduissa saa toivoa kolme toivomusta, huutokaupassa kolmas kopautus sinetöi kaupan. Sakari Virkkusen toimittamassa Suomalaisessa fraasisanakirjassa kerrotaan, että jo muinaisessa Egyptissä kolme oli pyhä luku. Myös kalevalaisissa sanonnoissa asiat tehdään usein kolmeen kertaan.

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä." (Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Center for Strategic International Studies (CSIS) tilaisuudessa Washingtonissa 6.9.2007

Iltahämärä ehti jo laskeutua Ryssänkärkeen. Säätiedoissa luvattiin pakkasyötä ja kerrottiin, että revontuletkin saattaisivat näkyä Lauttasaaren eteläkärjessä. Sovittiin Viljo Vähäsen kanssa, että pannaan turkit päälle, kun lähdettiin myöhäiselle iltakävelylle.

Aiheena oli kolmen ministeriön ja 40 tutkijan yhteistyönä syntynyt tutkimusraportti, joka julkaistiin näyttävästi median kaikissa välineissä ja arvelimme, että siinä riittäisi purtavaa ainakin siihen saakka, kunnes kansa pääsee valitsemaan uudet edustajansa Arkadian mäelle ja Suomi siirtyy takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja saamme hallituksen, joka mittauttaa ensitöikseen luottamuksensa eduskunnassa.

Tosiasiassa olimme ehtineet vain vilkaista 180-sivuista raporttia, jonka löysimme kokonaisuudessaan netistä ja josta kiireisimmät toimittajat olivat jo ehtineet kirjoittaa omia kommenttejaan.

Viljo aloitti.

”Jokohan nyt uskotaan, mitä Venäjä merkitsee meille tänä päivänä. Asiallahan on nyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen tutkimuksen kerma in corpore eikä vain yksi ministeri, joka pääsi hämmentämään kattilaa ja aiheutti valtaisan marinan ja murinan, jossa sanoja ei säästelty. Kaikki kynnelle kykenevät halusivat pistää lusikkansa siihen soppaan.”

”Nyt ei päästä sanomaan, että Voiman Venäjä-raportti yllätti valtiojohdon, mikä oli yleinen tulkinta Häkämiehen puheen jälkeen. Kolminkertainen Venäjä ei tullut tai ei tule olemaan enää yllätys kenellekään, joka on seurannut viime vuosien menoa maailmalla, vaan päinvastoin. Moni löytää sieltä varmaankin ajatuksia ja tulkintoja joita on pyörittänyt omassa päässään.”

- Aivan. Jälleen olisi vain muistettava, ettei skenaario-tekniikka, jolla raportissa käsitellään tulevaisuuden vaihtoehtoja, ole mikään ennuste, vaikka houkutus siihen suuntaa on tietysti suuri.

”Näinhän se on.  Äkkipikainen lukija saattaisi löytää siitä samoja tendenssejä, jotka olivat nähtävissä jo Häkämiehen Venäjä-tokaisussa. Nyt sama asia sanotaan harkitummin ja perusteellisemmin. Ilman katupojan slangia.”

”Olisi ehkä myös hyvä nähdä, että loppuraportin todistusvoimaa voi pitää jo kirjoittajien nimien perusteella (vaikka kaikki eivät antaneet lupaa nimiensä julkistamiseen) yhtä suurena kuin millä tahansa parlamentaarisen komitean mietinnöllä. Joutuisivathan turvallisuuspoliittiset komiteat ja sihteerit käyttämään aivan samoja asiantuntijoita työssään kuin Voiman Venäjä-hankkeen voimahahmot ja työstäjät.”

”On tietysti uuden eduskunnan ja uusien kansanedustajien asia miettiä, millä tavalla parlamentin kädenjälki tulee näkymään lainsäädäntötyössä ja missä aikataulussa.”

”Kolmiosaisessa työssä ovat onnistuneesti näkyvillä aikaisempien vuosien askelmat eikä kenellekään jää epäselväksi, millaisin perustein loppuraportti on laadittu.”

- On silti mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton loppuraportti saa Moskovassa, Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa, Roomassa, Tallinnassa tai twiittitehtaassa Atlantin takana. 

”Aivan. Ja kuka ja ketkä leimataan syntypukeiksi, kuten meikäläisessä keskustelussa on tapana.”

- Okei. Mutta luettavaa siis riittää, kun ”kevät kehissä kieppuu, kapuelee kangaspuissa,” kuten Einari Vuorela runoilee Tauno Pylkkäsen sävellyksessä ”Kevättunnelma”.

(Sitä sopii tulla kuuntelemaan Ritarihuoneelle tiistaina 14. toukokuuta klo 16.00)

704. Myrsky vesilasissa 190311

- Osoittaa suurta halveksuntaa äänestäjiä kohtaan, jos ajattelee, että hallituksen hajottaminen soten takia viikkoja ennen vaaleja on demokratian kannalta oikea tapa kantaa vastuuta. Olen iloinen, että Tienhaarassa, Talissa ja Ihantalassa vallitsi eri näkemys johtamisesta vastoinkäymisten edessä.(Charly Johan Salonius-Pasternak HS 11.3.2019)

- Pääministerin ero oli arvoton temppu. En pysty keksimään yhtään hyvää syytä, miten pääministerin ero voisi parantaa isänmaan asioiden hoitamista (HS. Risto Pitkänen 11.3.2019)

(Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa)

Viljo Vähänen tuli Ryssänkärkeen juuri ennen kuin arinko ehti nousta horisontin yläpuolelle. Yöpakkaset olivat tuiskuttaneet tervaleppien juuret valkoiseen vaippaansa, mutta meri lainehti vielä vapaana hieman kauempana. 

Hänellä oli mukanaan kaksi mielipidekirjoitusta Hesarin yleisönosastosta tältä päivältä. Oli kulunut vain kolme päivää siitä, kun pääministeri oli jättänyt hallituksensa erokirjeen presidentille. 

Myrskytuulet alkoivat sillä hetkellä puhaltaa. Ne löivät heti yli äyräiden. 

Viljo aloitti.

”Sananvapaus on demokratian selkäranka. Ilman sitä kansanvalta ei toimi. Ymmärrän sen vuoksi ihan hyvin, että Hesarin toimitus katsoi oikeaksi julkaista nämä kirjoitukset, vaikka niiden paatos on aivan hirmuinen. Tuntuu kuin isänmaa olisi nyt vaarassa, vaikka mistään sellaisesta kuin Tali-Ihantalassa kesällä 1944 tapahtui, ei ole kysymys. Ei siellä päinkään.”

”Pääministerin ja presidentin dialogi Mäntyniemessä oli koruton ja selkeä. Ei siinä tunteilla revitelty. Pyydän eroa. Saat eron. Kaikki tapahtui perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisessa järjestyksessä.”

”Myrsky vesilasissa ylittää kaikki kohtuullisuuden rajat. En ymmärrä, miksi tuollaista kieltä käyttää Ulkopoliittisen instituutin tutkija, jonka pitäisi pysyä mahdollisimman lähellä tieteellistä totuutta. Onhan UPI sitä paitsi eduskunnan rahoittama tutkimuslaitos. Rivikansalaiselta, jota en tässä tapauksessa tunne, ei sellaista voida edellyttää.”

”Poliittisille intohimoillekin pitää tietysti antaa oma tilansa nyt, kun eduskuntavaalitaistelu räjähti näin näyttävästi käyntiin. Niiltäkin voidaan tietysti odottaa ainakin alkeellista sivistystasoa. Vihapuheilla sitä ei saavuteta.” 

703. Viron jytky? 190302

Vaikka konservatiivisen kansanpuolueen kannatus on tullut huippulukemista jonkin verran alaspäin, tiukka linja maahanmuuttoon, taitava populistinen retoriikka ja johdonmukainen työ kyläilloissa on käytännössä kaksinkertaistanut sen suosion viime vaaleihin verrattuna. 

”Viron perussuomalaiset” ovat matkalla jytkyyn.

 (Kolumnisti Rain Koolin analyysin Viron sunnuntaisten parlamenttivaalien alla)

Sattuu niin somasti, että Suomenlahden molemmin puolin odotetaan jännityksellä, mitä kevään eduskuntavaaleissa tapahtuu. Virossa sunnuntaina 3.3.2019, Suomessa sunnuntaina 14.4.2019. 

Päivämäärillä ei ole suurta merkitystä. Sen sijaan lopputuloksella voi olla. 

Pohdimme Viljo Vähäsen kanssa tätä kysymystä laskiaissunnuntain aaton iltahämärässä Ryssänkärjessä jaksamatta odottaa huomisiltaan saakka, jolloin vaalitulos on Viron osalta selvillä ja meillä kannunvalanta  vielä täydessä käynnissä .

Uutta jytkyä ei meillä tosin monikaan taida odottaa. 

Viljo aloitti.

”Ei tässä soinilaisella jytkylläkään ole suurempaa merkitystä. Tänään me tiedämme, että se johti täydelliseen sekasotkuun. Sanon sen nyt suoraan: parlamentaristiseen katastrofiin, jonka seurauksena meillä istuu hallituksessa kolme ministeriä, joilla ei ole yhtään edustajaa maan parlamentissa. Perustuslakiahan siinä ei tietenkään rikottu. Sen verran osattiin kyllä varoa. Hallitus nauttii edelleenkin eduskunnan luottamusta. Mutta kyllä siitä jäi ikävä tahra suomalaiseen demokratiaan. Ja se pysyy siinä kauan.”

”Nykyisellä väittelyllä (koskien perustalakivaliokunnan roolia eduskunnan työskentelyssä) saattaa olla etäisiä, tosin epämääräisiä, kaikuja tästäkin kriisistä.”

”Sen sijaan on hyvä tiedostaa se geostrateginen ero, mikä virolaisella ja suomalaisella jytkyllä tosiasiallisesti on.”

- Nyt taisit, veli hyvä, sohaista muurahaispesää! Eihän kahden eurooppalaisen pikkuvaltion vaaleilla noin suuria kysymyksiä ratkaista.

”Ei tietenkään ratkaista, mutta jytkyjen välinen ero on joka tapauksessa välttämätöntä tiedostaa.” –

- Ja mikä se on?

”Se on sotilaspolitiikassa. Liittosuhteissa.”

- Täsmennä, please!

”Ok. Hyvä on. Viro on sotilasliitto Naton täysvaltainen jäsen. Se on suostunut siihen, että Nato hallitsee koko sotilaallisella voimallaan ja arsenaalillaan Viron ilmatilaa ja voi, mikäli katsoo tilanteen sellaiseksi, perustaa Viron maaperälle haluamansa määrän sotilastukikohtia.”

”Tällaista sitoumusta Suomella ei ole. Meidän omien lentokoneittemme tehtävänä on hallita ja valvoa Suomen ilmatilaa. Tänne ei Natolla ole asiaa.”

”Se on enemmän kuin tunnettu vissi ero. Se on olennainen ja tärkeä ero myös silloin, kun pohditaan mahdollisia jytkyjä eduskuntavaaleissa.”

”Viro on ottanut sotilaspolitiikassaan käyttöön ehdon sine qua non. Ilman Nato-jäsenyyttä, vieraan vallan lentokoneilla ei olisi asiaa valvomaan Viron ilmatilaa. Tätä asiaa Viron poliittisen johdon ei tarvitse mitenkään perustella kansalaisilleen näissäkään parlamenttivaaleissa. Päätös on tehty. Se on ehdoton.”

”Ymmärrän kyllä, ettei Viron konservatiivisen kansanpuolueen suurellakaan vaalivoitolla ole välitöntä ja suoranaista vaikutus maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Eihän sitä ole ollut soinilaisillakaan. Siinä suhteessa voimme kyllä nukkua yömme aivan rauhassa tapahtuipa huomisissa vaaleissa mitä tahansa.”

”Mutta halusin vain korostaa, ettei virolaisella jytkyllä ole suorempia kytkentöjä Euroopan levottomaan nykytilaan kuin sotilaallista liittoutumattomuutta korostavalla suomalaisella jytkylläkään, josta on jäljellä vain etäisiä kaikuja.”

”Silti ero on elintärkeä tulevaisuutta ajatellen.”