lauantai 23. maaliskuuta 2019

708. Julmuudesta 190323

* 1200-luvulla Tsingis-kaani (1162–1227) mongolijoukkoineen eteni Kovaresmian muslimivaltakuntaan nykyisen Afganistanin alueelle. Hän tappoi joka neljännen asukkaan: 1,25 miljoonaa ihmistä. Valtakautensa aikana kaani ja hänen sukulaisensa raiskasivat kymmeniätuhansia naisia. (Ari Turunen: Mulkerot – Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja. Helsinki: Into kustannus, 2019)
* Kesäkuun lopussa 2014 maailmalle levisi äänite, joka merkitsi äärimmäisen julman valtakauden alkua Syyriassa ja Irakissa. Pian ”kalifaatin” julistamisen jälkeen Isis alkoi julkaista raakoja kuvia ja videoita panttivankien mestauksista. Sosiaalinen media mahdollisti kauhun levittämisen kaikkiin maailman kolkkiin. (Aino Frilander ja Alma Onali: ”Näin Isisin ”kalifikaatti, syntyi, kasvoi ja mureni”, Helsingin  Sanomat 23.3.2019)
* Xinjiangissa järjestetään päivittäin terroristintappoharjoituksia. Kun kaupoissa olevat pakolliset laitteet alkavat hälyttää, kauppiaiden on rynnättävä ulos, otettava terävillä nauloilla varustetut kepit mukaansa ja huudettava ”tapa”. (Katriina Pajari: ”Kiinan pimeä reuna” Helsingin Sanomat 23.3.2019)
Maailma on iät ja ajat ollut tuvillaan ihmisen julmuutta. Täynnä pahuutta. Eihän juutalaisvihan äärimmäisistä julmuuksistakaan ole kuin muutama, vaivainen vuosikymmen. Ja nyt vihapuhe on jälleen purskahtanut pintaan.
Uusin tietotekniikka on avannut nykyihmiselle uusia kanavia ja tunneleita, joiden kätköihin julmuus pääsee aikaisempaa helpommin piiloutumaan ja joita se pystyy tarvittaessa hyödyntämään entistä vapaammin.
Ihmiskunnan unipeitto ei riitä peittämään vuosituhantista julmuutta, joka ryöstäytyy usein kiusallisesti ja arvaamatta päivänvaloon.
Tämä ikävä ja raskas aihe ryöpsähti esille harmaana aamuna Ryssänkärjessä, kun olimme Viljo Vähäsen kanssa lukeneet tuoreimmat uutiset Isisin kalifaatista ja uiguurimuslimien kohtalosta tämän päivän Kiinassa. 
Niitä täydensi muutama päivä sitten julkaistu Mikko-Pekka Heikkisen referaatti Ari Turusen tietokirjasta Mulkerot, joka kertoo historian tunnetuimpien suurmiesten hirmuteoista.
Ajatuksemme hyppelivät levottomasti muhkuraisella alustalla, mutta yhteiseksi teemaksi siilautui kuitenkin helposti julmuus. Mistä se pulppuaa? Kuinka ihminen voi olla niin julma toiselle ihmiselle? Onko julmuus ihmisen pysyvä varjo, jossa peto piileksii?
Viljo aloitti.
”Ari Turusen patsasidea on erinomainen, koska siitä puuttuu syyttävä sormi. Lutherin kohdalla se tosin välähtää esiin, kun kirjoittaja muistuttaa, että uskonpuhdistaja kutsui juutalaisia naisia huoriksi ja väitti juutalaisten tulkinnan Raamatusta olevan sian peräaukosta. Ne sanat ovat hautautuneet armeliaasti kirkkohistorian peiton alle. Eikä paavi Urbanus II:n (1035–1099) vihapuhekaan enää järisytä pitäjänsä patsasta, vaan katolisen kirkon johtaja joutuu tänä päivänä painiskelemaan aivan toisenlaisten ongelmien kanssa.”
”Turunen pitäytyy kylmissä tosiasioissa, mutta kertoo kyllä, kuinka raskasta kirjoittaminen oli. Ei siinä ollut iloa.”
- Julmuuden kasvojen paljastumisen kannalta oli kuitenkin erinomainen asia, ettei hän uupunut kesken työn.
”Aivan. Eikä patsasprojekti tietysti tähän lopu. Le Monde diplomatiquen suomenkielisen version päätoimittaja ei toivottavasti hylkää aihetta, vaan jatkaa pohdiskeluaan siitä, millaisen muodon julmuus on saamassa nykyisessä some-maailmassa, jossa poliittista puhetta  ja patsaiden pysyttämistä on paljon vaikeampaa kontrolloida kuin muinaisten suurmiesten aikaan.”
”Isis-kalifaatin hajoaminen ja uiguurimuslimien kohtalo tuskin herättävät millään taholla innostusta patsaiden pysyttämiseen. En myöskään usko, että niitä nousee kovin herkästi Atlantin takana twiittailevalle suurvallan johtajalle.” 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti