72. Duelli

En ole koskaan nähnyt oikeaa kaksintaistelua. En läheltä enkä kaukaa.

Ellei mukaan lasketa elämäni ainoaa - ja todennäköisesti viimeistä - härkätaistelua, jota olimme katsomassa Madamen kanssa vuosia sitten Fuengirolassa. Olihan siinäkin kysymys kunniasta, kuten aidossa duellissa, mutta lopputulos oli vuorenvarma jo ennen kuin härkäparka ryntäsi areenalle. Vastakkain oli ylivoimainen, voittamaton koneisto (konservatismi) ja yksi ainoa sydän (idealismi), jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa. Tuhatpäinen yleisö (äänestäjät) oli yksinäisen taistelijan puolella, vaikka tiesi olevansa väärässä.

Huomenna päättyy yksi duelli.

Hävinneen verisiä korvia ei heitetä katsomoon eikä yleisö hurraa voittajalle, jonka miekka on lävistänyt kidutetun sydämen. Mutta viimeiseen sekuntiin asti, ennen kuin ennakkoäänet ilmestyvät kuvaruutuun, jännitys kohoaa - lauetakseen hetkessä ilon ja surun kyyneliin.

Tätä duellia olen seurannut Perässähiihtäjän ja hänen kommentaattoreittensa kanssa aika läheltä. Miekkoja ja pistooleja ei onneksi ole näkynyt mutta pahoja kieliä sitäkin enemmän. Niitä eivät ole käyttäneet juuri laisinkaan itse taistelijat, vaan ne ovat sinkoilleet katsomossa.

Kuvittelen, että näin on saattanut käydä myös aidossa kaksintaistelussa silloin, kun vastakkain seisoneet, hampaisiin aseistetut armeijat ovat yrittäneet ratkaista välinsä valitsemalla keskuudestaan yhden esitaistelijan ja sopineet siitä, että voitto ratkaistaan heidän kesken.

Historia on tosin täynnä karmaisevia esimerkkejä siitä, millaisiin verilöylyihin tällainen sopimus on johtanut.

Nyt päättyvässä duellissa taistelijat valittiin perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti. Se on sivistynyt tapa solmia sopimus esitaistelijoista. Kellään ei pitäisi olla valittamista menettelytavan suhteen. Kansa on käyttänyt sille kuuluvaa valtaa.

Nyt odotetaan vain kaikessa rauhassa (?), kumman esitaistelijan kansa valitsee voittajaksi.

Panin kysymysmerkin sen vuoksi, että nyt areenalta (kansakunnasta) kuuluu uhkaavaa murinaa, joka syntyi jo valintaprosessin aikana, kun joidenkin mielestä areenalle pääsivät väärät taistelijat. Itkun ja hammastenkiristelyn äänet eivät ehkä vaikenekaan Kynttilänpäivän liekkien sammuttua, vaan taistelu jatkuu (?).

Se ei olisi enää sivistynyttä.

Mutta on hyvä muistaa, ettei aidossa kaksintaistelussakaan joka tähtää vihamiehen surmaamiseen, ole mitään "sivistynyttä". Eihän kuolemantuomiossakaan, joka on edelleen voimassa monessa sivistyneenä itseään pitävässä maassa, ole mitään "sivistynyttä".

Ja kuka voisi sanoa, että  Georges-Charles de Heeckeren d'Anthes, joka oli saavuttanut juuri luutnantin arvon Ranskan toisessa keisarikunnassa, teki sivistyneen kulttuuriteon tappaessaan kaksintaistelussa helmikuun 10:ntenä päivänä vuonna 1837 venäläisen runoilijan Aleksandr Pushkinin!

Nyt päättyvässä duellissa on se harmillinen puute, että esitaistelijat on veistetty samasta puusta. Katsomo on ollut vaikeuksissa, kun he ovat liian samannäköisiä.

Se taas ei liene ollut harvinaista aidoissa kaksintaisteluissa, jotka käytiin "herrasmiesten" kesken. Voitto ei riippunut ulkonäöstä eikä jakauksen paikasta, vaan oveluudesta ja voimasta. Harvinaista ei kuitenkaan liene ollut se, että kaikenlaisia vippaskonsteja viljeltiin, vaikka herrasmiessäännöt olivat voimassa.

Suurempi vaikeus on kuitenkin ollut siinä, että "sotajoukkojen" liput menivät valintaprosessissa sekaisin, kun kansa pudotti areenalta "varman rähinöitsijän". Ei ole ollut selvää, mitä lippua esitaitelijat kannattavat, kun he ovat - varmaankin säälistä - kietoutuneet poispudotetuilta kentälle jääneisiin riepuihin.

Kirjoittaessani tätä tekstiä Nizzassa kello lähestyy hetkeä, jolloin duellin päättymiseen on 24 tuntia.

Moni näyttää uskovan ratkaisemattomaan, vaikka se on aidossa kaksintaistelussa mahdottomuus. Joskus tosin on kuulemma sovittu siitä, että hävinneeksi julistetaan se, josta ensimmäisenä vuotaa verta, mutta sitä voi pitää aika raukkamaisena ottaen huomioon, että kyseessä on Kunnia. Todellista kunniaa ei voi pilkkoa palasiksi. Se on olemassa joko kokonaisena tai sitä ei ole laisinkaan. 

Nykyään puhuttaisiin kait tuomarivirheestä.

Nyt päättyvässä duellissa tuomarivirhettä tuskin tullaan näkemään. Perustuslaki pitää siitä huolen.

Kaikki (ainakin ne, jotka ovat joissakin vaaleissa jääneet rimalle roikkumaan) varmaan muistavat  kuitenkin, kuinka jännittävää tarkistuslaskenta saattaa olla. Joka ainoan äänestyslipun läpikäynti venyttäisi tämän duellin lopputuloksen virallisen julistamisen viikkojen päähän. Tässä suhteessa vanha presidentinvaalijärjestelmä oli helpompi. Vuonna 1956 jännitys säilyi tosin huipussaan eduskunnan suuressa istuntosalissa varsinaisen ääntenlaskun viime hetkille saakka.

Tämän duellin voittaja julistetaan huomenna, sunnuntaina 5.2.2012. Kellonajalla ei ole merkitystä.

Silloin toinen sydän halkeaa ilosta, toinen surusta.

Fuengirolan härkätaistelussa sääliksi kävi vain yhtä sydäntä.