75. La France forte!

Tunkiolle mahtuu vain yksi kukko kerrallaan. Gallian Kukko ei tee poikkeusta tästä säännöstä. "Se on korea ja kopea ja karkottaa kilpailijat kovalla äänellään - eikä muni.", kuten Sdp:n ex-meppi ja Paavo Lipposen kilpakumppani, Lasse Lehtinen kirjoitti Ilta-Sanomissa keväällä 2005 kuvaillessaan Ranskan symbolieläintä ennen silloisia presidentinvaaleja, joissa Nicolas Sarkozy valittiin ensimmäisen kerran. Samalla hän kysyi, "munaako Gallian Kukko?"

Ei munannut. Sillä kertaa.

Nicolas Sarkozy valittiin keväällä 2007 Ranskan presidentiksi  53.1 prosentin ääntenenemmistöllä. Vain Charles de Gaulle (78,5% v. 1958) ja Jacques Chirac (82,2 % v. 2002) ovat tulleet valituiksi selvästi korkeammilla ääniosuuksilla. Viimeksi mainittu tosin sen hirmuisen pelon siivittämänä, että toisella kierroksella Gallian Kukoksi olisi valittu äärioikeiston edustaja Jean-Marie Le Pen.

Mutta miten käy huhtikuun 22. päivänä 2012, jolloin ranskalaiset valitsevat jälleen presidenttiään?

Pukeutuuko Gallian Kukon virka-asuun istuva presidentti (oikeisto) vai hänen päävastustajansa  François Hollande (vasemmisto). Muilla kandidaateilla ei näyttäisi olevan mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.

Kun omat presidentinvaalimme ovat vielä tuoreessa muistissa, on ollut mielenkiintoista seurata Ranskan vaaleja lähituntumasta (Nizzasta) ja verrata (tosin hyvin epätieteellisesti) niitä Suomen vaaleihin.

Vaalijärjestelmäthän ovat suurin piirtein samanlaiset. Molemmissa maissa on käytössä suora, kaksivaiheinen kansanvaali. Jos joku saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, hän tulee valituksi. Muussa tapauksessa järjestetään toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Mustat hevoset eivät pääse mukaan.

Presidentinvaalien ehdokasasettelu on Ranskassa mutkikkaampi kuin meillä, mutta lopulta täälläkin seuloontuu virallisiksi ehdokkaiksi suppeahko määrä kokeneita poliitikkoja.

Selvä ero meidän viimeksi suoritettuihin vaaleihimme verrattuna on tietysti se, että istuva presidentti hakee Ranskassa jatkoaikaa, kun meillä se ei enää voinut tulla kysymykseen.

Pikantin lisän täkäläiseen vaalitaisteluun toi se, että presidentti Sarkozy panttasi omaa, virallista ehdokkuuttaan viime hetkeen saakka pystyäkseen käyttämään virka-asemaansa hyväkseen mahdollisimman pitkälle. Se ei kuitenkaan ollut erityisen poikkeuksellista aikaisempiin taisteluihin verrattuna. Silti sille naurettiin ja sitä paheksuttiin avoimesti.

Muistan hyvin pilapiirroksen (16.2.2012 Nice-Matin), jossa puolueet oli asetettu pikajuoksukilpailun lähtöviivalle, ja kun lähtölaukaus pamahti Sarkozy pomppasi lähtötelineistä ylös kuin vieteriukko ja huudahti "Yllätys!" Kuvatekstissä virkamieheksi pukeutunut lähdönvalvoja totesi: "Kaikki muut ovat jo lähteneet, herra presidentti."

Täällä kansakuntaa ollaan jakamassa isolla kirveellä kahtia: vasemmistoon ja oikeistoon. Kaksi pääehdokasta (Sarkozy ja Hollande) yrittävät epätoivon vimmalla peittää tätä kahtiajakoa samalla, kun he korostavat oman ideologiansa perusväittämiä. Tuloksena on ollut täydellinen, aatteellinen sekasotku.

Tässä suhteessa täkäläinen vaalitaistelu muistuttaa suomalaista serkkuaan, jossa oikeisto kutsui itseään "työmieheksi" ja vasemmisto ratsasti sini-valkoisella leijonalla.

Kiivainta sanaharkkaa käydään äärilaidoilla, jotka eivät tahdo millään mahtua samojen seinien sisälle. Kun heidät (Marine le Pen, äärioikeistolaisen "kansallisen rintaman" puheenjohtaja ja Jean-Luc Mélechon, "vasemmistorintaman" johtaja) saatiin lopulta suostutelluiksi samaan televisio-ohjelmaan, kumpikaan ei edes katsonut vastustajaansa saatikka vastannut hänen väitteisiinsä, vaan molemmat tuijottivat vain kameraan ja yrittävät puhua omilleen. Sille irvailtiin lehdistössä avoimesti.

Pääehdokkaat käyvät ankaraa taistelua työväestön sieluista. "Työ" ja "työllisyys" on kaiken aikaa molempien huulilla. Poliittisessa keskustassa ärhentelevät "punertava" François Bayrou, entinen EU-parlamentin jäsen ja opetusministeri sekä Dominique de Villepin, entinen pääministeri, mutta kumpikaan heistä ei pystyne pahemmin häiritsemään "kahden suuren" taistelua ensimmäisellä kierroksella. Sen sijaan he pystynevät liikuttamaan omia, lähes tasavahvoja (n. 12%) kannattajakuntiaan ratkaisevalla tavalla toisella kierroksella.

Minun silmissäni Nicolas Sarkozy muistuttaa hämmästyttävästi Paavo Väyrystä. Vaikka gallupit näyttävät, että tappio on väistämättömästi edessä, hänen itseluottamuksensa vain kasvaa, kun ratkaisun hetket lähestyvät. "Olen ehdokas sen vuoksi, että tilanne Ranskassa, Euroopassa ja maailmassa on ennennäkemätön ...Tämä maa ei kuulu vasemmistolle, ei oikeistolle eikä keskustalle, vaan ranskalaisille!"

Sarkozy vetoaa ranskalaisten syvimpiin, kansallisiin tunteisiin. Ennen ilmoittautumistaan ehdokkaaksi, hän puhui "Suuresta Yllätyksestä", jonka hän paljastaisi vasta sitten, kun hänestä tulisi "presidentti-ehdokas".

Verbaalitasolla "suuri yllätys" oli vaaliteema: "La France forte!". Väkivahva Ranska! Poliittisella tasolla "yllätys" oli ehdotus kansanäänestyksestä kahdesta teemasta: työllisyydestä ja ulkomaalaispolitiikasta. "Haluan antaa takaisin puheoikeuden Ranskan kansalle."

Molemmille "yllätyksille" on hymähdetty vastustajien leireissä eivätkä ne ole herättäneen luottamusta myöskään ns. asiantuntijapiireissä.

Sarkozyllä on mahtava vaalikampanjaorganisaatio. Siinä suhteessa hän eroaa jyrkästi Paavo Väyrysestä, joka teki kaiken yksin. Hän on saanut runsaasti televisioaikaa, mutta niin ovat saaneet myös muut ehdokkaat. Siinä suhteessa ei kenelläkään liene paljon moittimista.

Presidentti-ehdokas rakentaa kampanjansa suurten maakunnallisten tapahtumien varaan. "Meetingit" (ihmettelen, että ranskalaiset ovat turvautuneet englanninkieliseen sanaan) keräävät tuhansia osallistujia joka puolella Ranskaa - samalla tavalla kuin Maalaisliitto-Keskustan puoluekokoukset! Valtakunnallinen ja paikallinen lehdistö seuraa niitä tiiviisti.

Mutta, mitä tekevät ranskalaiset maanviljelijät? Suomessahan he ryhmittyivät näyttävästi Paavo Väyrysen tueksi.

Ranskan presidentinvaaleissa maanviljelijät ovat ryhmittymässä istuvan presidentin tueksi. Tuoreimman gallupin mukaan 40% maanviljelijöistä  aikoo äänestää Sarkozya, kun Bayrou saa 18%, Le Pen 15% ja Hollande vain 12% heidän äänistään.

En jaksa uskoa, että maanviljelijät kuitenkaan ratkaisisivat presidentinvaalien lopputuloksen.

Arvelen, että ratkaisevinta on sittenkin epämääräinen "yleinen kansalaismielipide". Se ei ole Sarkozylle kovin suosiollinen. Hänen viisivuotiskauttaan on arvosteltu jyrkästi. Monet haluaisivat unohtaa sen kokonaan.

Kansainvälisestä politiikastakaan ei istuvalle presidentille näytä heruvan suosiota, ei edes irtopisteitä. Poskisuudelmat Saksan liittokanslerin kanssa ovat kääntyneet pikemminkin häntä vastaan. Eräskin tunnettu pilapiirtäjä kuvasi Sarkozyn tuttisuiseksi pikkuvauvaksi, jota Angela Merkel työntää lastenvaunuissaan.

Voisiko Gallian Kukkoa pahemmin mollata!