71. Keskustelu nro 2

"Muistatte varmaankin keskustelumme lähes vuosi siten, kun kyselin teiltä Wikileaksista ja Putkimiehestä. Silloin vasta valmistauduttiin eduskuntavaaleihin eikä näistä vaaleista ollut juuri hajuakaan?"

- Kyllä Rouva Presidentti.  Muistan sen kuin eilisen päivän ...

"Hyvä on, herra Vähänen. Tällä kertaa hyväksyn tuon "Rouva Presidentin", vaikka se on vastoin sopimustamme. Tämähän on meidän viimeinen tapaamisemme. Kynttilän päivän iltana tiedämme, kuka tänne muuttaa ja kuka täällä asustaa seuraavat kuusi vuotta, ehkä pitempäänkin. On muuten hyvä enne, että Kynttilänpäivä ja Runebergin päivä menevät tänä vuonna päällekkäin. En minä tietenkään mikään taikauskoinen ole, mutta sanoisin, että se tietää uudelle presidentille pitkää ikää, ja sitä paisi siinä on juuri sopiva muistutus  feminismistä. Tiedättehän, että Kynttilänpäivään liittyvät myös raamatulliset säädökset synnytysasioista. Mutta en minä Teitä niiden vuoksi tänne kutsunut. Älkää suotta pelätkö. Kutsuin Teidät luokseni aika haikein mielin. Olemmehan käyneet näitä keskustelua jo lähes kaksitoista vuotta, mitä olen arvostanut suuresti. Mutta nyt ne loppuvat."

Viljo Vähänen kuunteli kohteliaasti, mutta ei sanonut mitään. Hän kyllä arvasi, mitä oli tulossa, mutta yllättyi, kun T. kysyi, että "oletteko, herra Vähänen, muuten huomannut kuinka meidän kissamme on käyttäytynyt viime päivinä? Se on ollut ihan omituinen."

Viljo oli kyllä huomannut heti astuttuaan sisään ja istuuduttuaan vastapäiseen nojatuoliin, että Teuski ei vilkaissutkaan häneen, kuten tavallista, vaan istui kaukana ikkunan ääressä. Yleensä se istui rauhallisesti presidentin sylissä ikään kuin se ymmärtäisi, mistä he puhuivat. 

Nyt Viljo vain katsoi kissaa ja odotti jatkoa.

"Se on istunut lähes kaksi päivää tuossa samassa paikassa ja katsonut hievahtamatta ulos. Se ei ole syönyt mitään, mutta on kyllä käynyt laatikolla ja palannut sitten heti tuohon ikkunan ääreen. Yöt se on kyllä nukkunut omassa sängyssä, mutta noussut aina yhtä aikaa kuin minä ja mennyt nukkumaan heti, kun valot sammuvat. Aavistaakohan se, että lähtö on nyt edessä?"

Tauko.

- En minä noista kissoista oikein tiedä. Mutta sanotaanhan, että niillä on seitsemän elämää ja että ne putoavat aina jaloilleen. Ehkäpä Teuski muistaa jotakin Kynttilänpäivän seremonioista ja on sen vuoksi levoton. Tai jotakin semmoista. Vähän omituinenhan se on tänään.

Kissakeskustelu jäi siihen.

Viljo odotti hieman hermostuneena varsinaista kysymystä. Vaalien toinen kierros päättyisi sunnuntaina ja nyt oli jo torstai, Aamun ja Lumen päivä. Sitten olisi Valo ja sen jälkeen Armi sekä Ronja. Sunnuntaina olisi Asserin päivä. Ei siihen mitään eritystä pitäisi liittyä, vaikka silläkin on raamatulliset juuret. Kyllä se varmaan kysyy jotakin vaaleista. On se ehkä jo käynyt  Tohtorin kanssa äänestämässä ennakkoon vai menevätköhän ne vasta sunnuntaina uurnille. Ei hän nyt kuitenkaan sorru sellaiseen hölmöyteen kuin Putkimies Haaviston suhteen. ("Tämän kirjeen sisällön voit puolestani julkistaa heti kun ja jos näet sen hyödylliseksi.")

Viljo oli väärässä. Ei toki hölmöilyn suhteen, vaan siinä, että T. kysyisi jotakin presidentinvaaleista.

"Minä en enää halua tietää mitään käynnissä olevista vaaleista. En yhtään mitään. Olen jo kurkkuani myöten täynnä sitä sirkusta. Onneksi minun ei enää tarvitse koskaan raahautua sille areenalle. C'est fini!"

T. tiesi, että Viljo Vähänen harrasti ranskaa ja siksi hän iski pisteen oikein kunnolla. "Se on loppu"

"Mutta nyt, kun minun loppuni on edessä muutaman päivän kuluttua, haluan esittää Teille, hyvä Viljo Vähänen, kysymyksen, joka tulee yllättämään Teidät ja jota en ole halunnut esittää Teille ennen tätä päivää, jolloin me tapaamme viimeisen kerran."

Tauko.

Viljo oli kuulevinaan pienen särähdyksen T:n äänessä ja näkevinään häivähdyksen huokauksen varjosta T:n kasvoilla. Mutta kun Teuskikin vain tuijotti ulos kiristyvään pakkaseen eikä kääntänyt päätään millinkään vertaa, hän ei päästänyt mielikuvaa lentämään sen pitemmälle.

Viljo odotti.

"Pidättekö te minusta?"

Presidentti Tarja Halonen katsoi suoraan, syvälle Viljo Vähäsen silmiin, mutta Viljo ei hämmentynyt. Oikeastaan hän oli odottanut tuota kysymystä, vaikkei ollut tunnustanut sitä itselleen. Vuosikaudet he olivat tunteneet toisensa. Viljo tiesi sitä paitsi paljon enemmän T:stä kuin tämä osasi kuvitellakaan. Koskaan Viljo ei ollut viitannut sanallakaan siihen, että hän on kertaalleen kuollut mies. Että hänellä on jälleen uusi kierros meneillään. Ei T. olisi sitä kuitenkaan ymmärtänyt tai uskonut. Ei sitä juuri kukaan muukaan usko. Paitsi yksi. Mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä tasavallan presidentin juuri esittämän kysymyksen kanssa. Siksi Viljo saattoi pitää pitkän, rauhallisen tauon ja vastata kysymykseen katseella, jonka hän tiesi ulottuvan syvälle. Suoraan kysymykseen oli vastattava suoraan.

- Kyllä. Minä pidän Teistä.

Tauko

- Saisinko kuitenkin sanoa muutaman sanan lisää ... Kysymyksenne hämmensi hieman. Se oli niin henkilökohtainen. Mutta arvostan sitä suuresti. Minähän olen kohdellut teitä julkisuuden henkilönä, en yksityishenkilönä. Siinä on aikamoinen ero. Itse asiassa ero on hyvinkin suuri. Siitä kirjoitti aikoinaan nyt jo edesmennyt ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu paljonkin. Julkinen keskustelu, johon tekin olette joutunut korkean virka-asemanne johdosta osallistumaan yli kaksitoista vuotta, peittää alleen yksityisen sanojan tekstin tulipa se esille missä muodossa tahansa. Julkisuus on verho, jonka läpi yksityinen ihminen joutuu huutamaan saadakseen äänensä kuuluville. Julkinen henkilö on aina jonkun tai jonkin tulkki. Ei vapaa. Ei itsenäinen. Useimmille se on sietämätöntä. Sitä ei kuitenkaan voi välttää. Jotkut yrittävät kieltää tämän tosiasiansa, mutta se on turhaa. Kukaan ei voi piiloutua oman varjonsa taakse. Kun ajattelen Teitä tästä näkökulmasta, ymmärrän ettette tekään ole voinut piiloutua julkisuuden verkon taakse, vaan te olette liimautunut siihen  kiinni. Se on tarttunut teidän kasvoihin ja koko teidän olemukseenne. Mielestäni se ei ole mikään ruma asia. Päinvastoin. Julkinen verho voi olla myös hyvin kaunis. Näin on Teidän kohdallanne, vaikka moni saattaa väittää juuri päinvastaista. Te olette kantanut huntuanne kunnialla. Siksi minun on helppoa sanoa, että pidän Teistä.

Pitkä, hiljainen tauko.

- Minäkin tunnen haikeutta tällä hetkellä. Viimeiset hetket ovat aina sellaisia. Ehkäpä Teuskikin on juuri siksi noin hiljainen. Tavallisestihan se kehrää sylissänne.

"Juu, se on silla tavalla herkkä. Mutta kyllä se siitä. Julkisuus on sitäkin hieman painanut. . Kynttilänpäivän jälkeen silläkin on helpompaa, vaikka eihän sekään muuttotouhuista tykkää - varsinkin jos pakkaset vielä jatkuvat maaliskuulle. Eduskuntatalolle minä en kuitenkaan sitä päästä, vaikka kuinka maukuisi!"