97. Lusmuilusta 120618

Katsoin juhannusjunan kulkua televisiosta. En tietenkään koko yötä vaan lähdön Hesan rautatieasemalta, pysähdyksiä muutamalla alkumatkan väliasemalla ja saapumisen Rovaniemelle. Heräsin aamuyöstä klo 3.40, jolloin juna seisoi Ylivieskan asemalla. Siellä valkopukuiset juhannusneidot tanssivat koivuvastat käsissään asemalaiturilla. Paikalle oli saapunut satamäärin aamuvirkkuja. Oulussa "Huutajat" huusivat (erinomaisesti).

Idea juhannusjunasta oli mielestäni erinomainen ja toteutuskin ihan ok. Seurasin jonkin verran sosiaalista mediaakin, mutta ei tullut mieleenikään osallistua keskusteluun.

Voin kyllä onnitella Yleisradiota ohjelman teknisestä suorituksesta, vaikka en niistä asioista paljoakaan ymmärrä. Kuvaa tuli suorana lähetyksenä 13 tuntia junan sisältä, helikopterista ja asemilta.

Erityisesti ilahdutti flyygeli, joka oli pultattu kiinni junan lattiaan ja jonka ääressä Iiro Rantala soitti upeita soolojaan läpi yön. Seuranaan hänellä oli oopperan ex-johtaja Erkki Korhonen, joka väläytti pianistintaitojaan soittamalla Sibeliuksen Finlandiaa. Se taisi tulla myös joltakin väliasemalta, vaikka E.K. yritti kätkeytyä lierihatun suojaan. Ehkäpä he soittelivat jotakin yhdessäkin, mutta sitä en nähnyt enkä kuullut, koska pidin pariin otteeseen reippaat torkkutauot.

Mutta tästä ei ollut tarkoitukseni kirjoittaa juhannuspäivänä, vaan mielessäni oli kokonaan muu teema, johon törmäsin muutama päivä sitten, kun kävelimme jälleen Viljo Vähäsen kanssa Ryssänkärjen kallioilla.

"Mitä se Kääriäinen tarkoitti "uudenlaisella uudella alulla", Viljo aloitti, kun oli lukenut jutun Suomenmaasta, jossa Kepun ex-puoluesihteeri ja ex-puolustusministeri arvioi Rovaniemen puoluekokousta. "Hänhän oli jo 1970-luvulla vetämässä Maalaisliitto-Keskustapuoluetta vihreälle aallolle ja hän on itse asiassa vastuussa nykyisestäkin Kepusta ja sen linjasta. Nyt hän kirjoittaa, ettei tilaa saa antaa lusmuilulle tai pikavoittojen tavoittelulle. Olisiko niin, että tällaisiin kataliin temppuihin olisi joku kepulainen syyllistynyt ennen Rovaniemeä - ennen uutta alkua?"

En ollut huomannut juttua, mutta se ei haitannut, koska Viljolla oli tapansa mukaan lehtileike taskussaan.

Luin sen kaikessa rauhassa.

- Poliittinen lusmuilu on Kääriäisen oma termi. Se istuu hänen suuhunsa yhtä hyvin kuin "järjestöremontti" tai "jalkautuminen". Kääriäinen on tähän saakka jäänyt aina Väyrysen varjoon, vaikka he yhdessä syrjäyttivät Johannes Virolaisen Turussa ja ottivat 1980-luvulla ohjakset käsiinsä. He muistavat tohtoreiden taistelun ja olivat henkeen ja vereen siinä mukana, vaikka heidän hevosensa hävisi taistelun. Väyrynen ehti väitellä tohtoriksi ennen Kääriäistä, mutta heidän välilleen ei ehtinyt kehkeytyä tohtoreiden taistelua ennen Rovaniemeä, koska Kääriäinen ei halunnut haastaa vanhaa kamuaan. Arveli varmaankin häviävänsä niissä taistoissa. Kääriäinen tiesi, ettei hän pystyisi rakentamaan kestävää estettä Väyrysen kuningastielle."

"Aivan oikein", Viljo ei malttanut olla keskeyttämättä, vaikka se ei kuulut yleensä hänen tyyliinsä. "Sitähän varten siellä Rovaniemen ulko-ovella kuulemma itkettiin. Väyrynen oli liian kova luu Kääriäiselle."

- Mutta eiväthän ne krokotiilin kyyneleet pudonneet Kääriäisen vuoksi Rovaniemellä. Hän oli syrjässä. Hän katseli korkealta muurahaispesän kuhinaa. Kyllä ne kyyneleet putosivat Väyrysen lopullisen tappion tähden."

Emme jatkaneet tästä aiheesta enempää, koska olimme vuosien varrella Viljon kanssa päässeet yksimielisyyteen siitä, ettei "Väyrysen lopullisesta tappiosta" kannata kinastella. Sitä ei yksinkertaisesti tule!

Sen sijaan halusin jatkaa keskustelua lusmuilusta ja siitä, kuinka uskottavaa Suomen Keskustan "uudenlainen uusi alku" voisi olla.

Kertasin ääneen, mitä Kääriäinen oli pannut paperille arvioidessaan puolueensa tulevaisuutta.

Tässä yhteenveto:

1) Ulkopuoliset alkavat nävertää johtoa.

2) Sipilä on siinä mielessä uudenlainen poliitikkotyyppi, että näytöt ja kannustukset on hankittu politiikan ja puoluetoiminnan ulkopuolelta.

3) Puolueen sisäinen yhtenäisyys rakentuu ikään kuin huomaamatta.

4) Vihreä Suomi-ohjelmaan kuuluvat uudet työpaikat, luonnonvarojen hyödyntäminen, yrittäjyys, eheys ja kohtuus.

Viljo huomautti heti, ettei "Kääriäisen linjassa" ole mitään sellaista, mitä ei olisi lausuttu kaikkien puolueiden ohjelmissa. "Ei siitä mitään uutta alkua synny!"

- Olen samaa mieltä, totesin puolestani. - Ulkopuolisten nävertäminenkään ei liene vierasta Väyryselle ja Kääriäiselle, kun ajatellaan, mitä he tekivät aikoinaan liberaaleille. Nykyinen Keskusta ei ole näivettynyt Liberaalisen Kansanpuolueen mittoihin, joten tuskinpa sen kimppuun Kokoomus tai demarit uskaltavat tässä vaiheessa käydä. Persut taas eivät siihen pysty nyt eivätkä koskaan tulevaisuudessakaan. Mutta kuka ottaa todellisen vastuun Suomen Keskustasta, joka on luonteeltaan "isäntäpuolue". Tarkoittiko Kääriäinen lusmuilulla sitä, ettei tosipaikan tullen vastuunkantajia ole aikaisemmin löytynyt ja että nyt sellaisesta vastuun paosta tehtäisi loppu? Oliko piikki tarkoitettukin kuoliniskuksi Väyryselle? Positiivisten sanojen alle on usein helppoa kätkeä todellinen tarkoitus. Niinä aikoina, jolloin Kääriäinen ja Väyrynen johtivat Keskustaa, kaikkien tiedossa oli "poikien" muodostama "sisäpiiri" tai "hovi", josta Kääriäinen nyt varoittaa kirjoituksessaan. Jos hän aamulla uskalsi katsoa peiliin, tunsiko hän oman piikkinsä sydämessään? "Prikulleen tasa-arvoiset, yhteen muottiin sullotut keskustalaiset" voivat tietysti teoriassa kantaa kollektiivista vastuuta omasta puolueestaan, mutta eikö juuri siinä piile se suuri ongelma, jota "isäntäpuolue" ei pysty ratkaisemaan. Uskaltaako Juha Sipilä ottaa isännän vastuun, johtajuuden - siis olla lusmuilematta?

"Uusi nousu tulee vain yhdessä ja yhtenäisenä", S. Kääriäinen julistaa. Putosivatko Rovaniemellä Suomen Keskustan viimeiset kyyneleet? Alkoiko siellä "uudenlainen uusi alku"?

"Siinäpä se", Viljo nyökkäsi. - "Oppositiosta on helppo huudella herjoja ja siellä voidaan katsella päiväunia. Hallitusvastuussa sellaiseen herkutteluun ei ole aikaa."